Virallisia asioita

Näin marraskuisen illan ratoksi hoitelin palkan saavuttua erinäisiä laskujen maksamisia ynnä muita asioita, ja tulipa samalla hoidettua tässä ihan minuutti tai kaksi sitten myös kirkosta eroaminen. Yllättävää kyllä, se tuntuu vähän hassulta! En odottanut olevani tunteellinen asian suhteen, enkä sitä olekaan, mutta tulipa muutettua itsestä virallisesti jotain aika perustavanlaatuista! Harvoin tällaiset kovat faktat, kuten nimi tai vaikka kansalaisuus, ovat muutoksessa.

Kihlattuni on systemaattisesti tuonut esiin -joskus jopa liiankin tehokasta- kykyään kriittiseen ajatteluun. Hyvin nopeasti tuli selväksi, että hän ei kirkon käytävillä astelisi. Itse olen ollut melko tyypillinen tapakristitty, joka on seissyt kuoron riveissä Kauneimmissa joululauluissa. Sen syvemmäksi uskovaiseksi minua ei ole voinut kutsua. Joskus nuorempana olen tainnut määritellä itseni agnostikoksi, koska onhan tämä maailma oikeasti aika ihmeellinen paikka. ❤

Sattuipa vielä eräs tuttavani hiljattain kysymään, että miksi yhä olen kirkon jäsen, kun suhtaudun kihlattuni tavoin osaan sen linjauksista kriittisesti. Tämä herätti pohtimaan, voisinko käyttää kirkollisveroon menevän rahasumman esimerkiksi CMI konfliktinratkaisujärjestön toiminnan tukemiseen tai Hope ry:n avustamiseen. Olkoon tämän suunnitelman toteuttaminen lupaukseni tulevalle vuodelle!

Koska kirkkohäät eivät nyt siis ole meille sopiva vaihtoehto (ja korostettakoon, että monelle ne varmasti ovat mitä parhain vaihtoehto! 🙂 ), on syytä pohtia siviilivihkimisen hyviä puolia. Ensimmäisenä mieleeni tulee mahdollisuus valita kaunis lokaatio luonnosta. Toisena taas toimituksen joustavuus: siihen voi yhdistää musiikkia ja vaikkapa runonlausuntaa juuri parille sopivalla tavalla. Kolmas yllättävä bonus on se, että mikäli kaverini ura etenee tiettyä polkua, hän voisi mahdollisesti vihkiä meidät. Tämä on vielä täysin auki, mutta kieltämättä aika hauska ajatus!

Palataanpa vielä tuohon ensimmäisessä kappaleessa mainitsemaani sukunimen muuttamiseen. Meillä on nimittäin harkinnassa, että keksisimme meille uuden yhteisen nimen! Kumpikaan meistä ei ole halukas ottamaan toisen nimeä, mutta poikaystäväni tuntuu kaipaavan meidän tulevalle elämällemme yhteistä nimittäjää. Hieman asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että minulla ei ole mitään tätä asiaa vastaan. Olen jo nuorena pitänyt todennäköisenä, etten ottaisi mieheni nimeä (äitinikään ei tehnyt niin), mutta tämä vaihtoehto tuntuu oikeastaan aika kivalta. Se toteutunee, jos tarpeeksi hyvä nimi tulee keksittyä! Mutta mistä keksiä nimi, siinäpä vasta pulma…

Tällaista tällä kertaa, toivottavasti ensi kerralla voin raportoida jostain hääsuunnittelun konkreettisemmasta etenemisestä!

Ja vau, tänne on eksynyt lukijoita! Se on ihana huomata -tervetuloa ja kiitos, että olette täällä! ❤

T. K

Muutos suunnitelmiin!? Intiimi hääjuhla ja kilistelyilta kavereille?

Muistan hiljattain lukeneeni postauksen, jossa kirjoittaja pohti, missä kohtaa hääsuunnittelua on vielä fiksua muuttaa mieltään isojen kysymysten, kuten juhlapäivän, suhteen. Siinä kohtaa mielessäni taisi vilahtaa ajatus, että itselleni tuskin kävisi niin. Noh, never say never! Sain jostain syystä perjantaiyönä idean, joka jäi pyörimään mieleeni niin sitkeästi, että valvoin ainakin viiteen asti. Saattoi olla, että seuraavana päivänä tiedossa olleet meillä järjestetyt pikkujoulut loivat mielikuvan rennosta illanvietosta, joka johti mielikuvaan rennoista kihlajaisista, joka johti mielikuvaan… (Fanfaareja, kiitos!)

Intiimeistä pienen porukan häistä ja suuremmalle kaverijoukolle myöhemmin järjestettävistä iltabailuista!

Itselleni tämä tuntuu mielekkäältä visiolta kahdesta syystä: 1) vieraslista 2) budjetti. Nämä molemmat tuntuvat paisuvan kuin pullataikina: tuntuu mahdottomalta katkaista laajan ystäväjoukon ja budjettia paisuttavien ruokittavien ja juotettavien suiden yhteys. Mutta mitä jos ruokkisimme perinteiseen tyyliin vain perheen ja pienemmän ystäväjoukon? Mitä jos ihanat työkaverit ja muut henkilöt, jotka eivät tällä hetkellä tunnu mahtuvan mukaan, liittyisivät seuraamme syksymmällä nauttimaan rennoissa merkeissä kuohuvaa, kakkua ja vaikka ihan vaan sipsejä sen kunniaksi, että olemme pysyneet onnistuneesti muutaman kuukauden naimisissa?

Tätä idean syntymistä pohjusti poikaystäväni viime viikolla tekemä laskelma hääbudjetista, joka päättyi järkyttävään 16 000 euron suuruiseen summaan. Olin ajatellut olevani realisti, ja tiennyt jo entuudestaan, että 10 000 euroa ei tule riittämään, mutta ehkä saisimme isohkojen häidemme kustannukset kuitattua 12 000 eurolla. Tällöin kahdessa vuodessa pitäisi kuukausittain säästää 250 € euroa per nenä -melko realistinen suunnitelma siis.

No, 16 000 euroa onkin sitten jo erilainen laskelma. Kuukausittain pitäisi säästää noin 330 €, mikä ei kuulosta paljolta, mutta toisaalta, olisi kiva voida ostaa esimerkiksi uudet silmälasit tai huonekaluja. Ero ei ole suuri, mutta se vähentää mahdollisuuksia reagoida vaikkapa yllättäviin lääkekuluihin tai rikkoutuneisiin kodinkoneisiin (toki silloin raha olisi mukavasti jo säästössä, sitä ei vaan enää voisi käyttää alkuperäiseen häätarkoitukseen).

16 tonnilla saa ostettua auton käteisellä. 16 tonnia on monesti riittävä pääoma asunnon ostamiseen. 16 tonnia sijoitettuna olisi korkoa korolle -ilmiön ansiosta melko mukava potti sitten, kun olisimme eläkkeellä. Ikävä kyllä ystäväni, jolla oli saman suuruiset häät kuin meillä on suunnitelmissa, arvioi lystiin kuluneen 15 000 euroa. Tämä tuntui vahvistavan, että 16 tuhannen euron laskelma ei ole ollenkaan tuulesta temmattu.

Tämä summa johtuu tietenkin suuresta vierasmäärästä. Rankalla karsinnallakin se tuntuu pyörivän sadassa, mutta 120 on koko ajan tuntunut realistisemmalta vaihtoehdolta. Jos yhden henkilön ruokkimiseen ja juottamiseen menisi vaikkapa se 80 euroa, ollaan tällä määrällä jo vajaassa kymppitonnissa (tarkalleen 9 600 eurossa). Tähän päälle vielä kuvaaja, juhlavaatteet ja monta muuta asiaa. Jos vierasmäärä olisi vaikkapa 70, tulisi ruoka- ja juomakuluksi 5 600 euroa. Tähän päälle nuo muut noin 6 tonnin kulut, ja olisimme about alkuperäisessä 12 000 euron budjetissamme. Jos olettaisin kaveri-illan järjestämisen maksavan vaikka tonnin tulisi molempien bileiden kustannukseksi sellaiset 13 000 euroa, mikä on yhä paljon mutta kuitenkin vähemmän kuin tuo 16 000 euroa.

Onko tonni kaveribileistä sitten realistinen budjetti? Tähän vaikuttaa merkittävästi se, että työpaikaltani Helsinkin keskustassa on mahdollista saada ilmaiseksi käyttöön iso tila, johon mahtuu ainakin sata ihmistä, ja jossa on paljon sohvia ja keittiö. Jos olen siis samassa paikassa töissä yhä puolentoista vuoden päästä, tämä tulisi ehdottomasti käyttöön. Alkuun jotain kuohuvaa maljojen nostamista varten ja loppuilta boolin ja muiden Viron vahvistusten voimin. Spotify tai minun bändini soimaan, lautapelejä pöytiin ja illan mittaa tarjolle tarpeen vaatiessa vaikka itse leivotut kakut. Aika helpolla saisin varmasti sisaruksilta ja vanhemmilta haalittuja jouluvaloja, joita voisi laittaa isoihin maljakoihin koristeeksi. Tavoitteena ainoastaan rento tunnelma ja mahdollisuus kutsua (Facebookin välityksellä 😀 ) ihan kaikki mieleen juolahtavat kaverit aveceineen paikalle!

Aiemmassa niin sanotussa normaalissa hääjuhlavisiossa olisin joutunut esimerkiksi pohdiskelemaan, että jättäisinkö yhdestä kaveriporukastani pois yhden, jonka kanssa en ole ihan niin läheinen, ja joka ikään kuin velvollisuudesta kutsuttuna veisi jonkun muun paikan. Tässä kilistelyvisiossa on ehdottomasti tilaa ihan kaikille meidän elämäämme enemmän tai vähemmän kuuluneille henkilöille! Yhdessä vietetyn ajan määrä ei mielestäni suoraan määrittele ystävyyssuhteen laatua, ja joitakin ihmisiä muistelee suurella lämmöllä, vaikka joka vuosi ei nähtäisikään.

Kysäisin jo pikkujouluilemaan tulleilta läheisiltä ystäviltäni, että olisiko heistä outoa tulla kaksiin juhliimme, ja eivät nuo ainakaan vastustaneet 😀 Kihlattu ei ole vielä täysin vakuuttunut tästä ideasta, mutta toivottavasti olen tässä onnistunut avaamaan sitä sen verran selkeästi, että tämä voisi olla oikeasti ihan vaihtoehto!

Entäs se virallinen hääjuhla sitten? Jotenkin koen, että tämä järjestely lieventäisi paineita senkin suhteen. Intiimimmän tilaisuuden ei tarvitse yltyä reiveiksi eikä illan onnistumista määrittelisi se, miten pitkään tamppaus jatkuisi. Saisi ikään kuin luvan kanssa rauhoittua keskustelemaan paikalle tulleiden ihmisten kanssa. Rauhallista nautiskelua kauniista päivästä, jonka ei tarvitsisi olla sekä herkkä, tunnelmallinen että vuoden riehakkain krebausilta.

Saapa nähdä, mihin suuntaan tämä kehittyy! Itse tunnen tästä visiosta pientä kutkuttavaa innostusta, mutta jos jostain saisimme hyvän tarjouksen isojen normihäiden järjestämisestä, se lienee yhä ykkösvaihtoehtonne.

Miltä tällainen järjestely teistä kuulostaisi?

 

T. K

Kuvat Pexelsistä, kuvaajina:

rawpixel.com, Alexander Dummer & Dzenina Lukac

 

Käpylän työväentalo katsastettu

Viime postauksessa antamani lupauksen mukaisesti olemme vihdoinkin edistäneet juhlapaikan etsimistä ihan todella. Kävimme nimittäin harmaana marraskuisena lauantaina Käpylän työväentalolla ajatellen, että jos se näyttäisi nyt hyvältä, näyttäisi se kesällä varmasti todella hyvältä.

Kiitokset Käpylän työväentalon kontaktihenkilöille siitä, että visiitti järjestyi lyhyellä varoitusajalla! Soittelin paikkaan muistaakseni torstaina, ja lauantaina olimme ja tutustumassa taloon. Summa summarum, mielestäni Käpylän työväentalo edustaa juhlallisuudessaan ehdottomasti työväentalojen parhaimmistoa, mutta ihan vielä ei tullut sellaista tunnetta, että tämä olisi ensisijainen juhlapaikkamme. Varsinkin sulhanen oli tätä mieltä.

Paikan hyviä puolia on ehdottomasti itse Käpylän viihtyisyys, tila autoille, jopa tihkusateessa suhteellisen viehättävä pihapiiri ja iso lava bändille. Puhumattakaan söpöstä parvekkeesta talon päädyssä! Talossa on myös mukavan isot ikkunalaudat, joille saisi kivasti vaikka kynttelikköjä (kyllä, kynttilöitä ja ulkotulia saa poltella vapaasti) ja kattoa saisi halutessaan koristeltua vaikka hallaharsolla.

Isoin syy siihen, miksi tämä vaihtoehto, johon saisi tuoda omat juomat, houkuttelee, on säästöt. Ei kuitenkaan ehkä niinkään alkoholissa, vaan iltaherkuissa: ravintoloissa iltapalakarjalanpiirakka maksaa pahimmillaan 8 euroa per nenä (no kidding -.- ), joten haaveissani siintävä yltäkylläinen iltaherkkupöytä ei yli sadan vieraan häissä ravintolaympäristössä olisi taloudellisesti viisas ratkaisu. Haaveilen myös astetta näyttävämmästä kakusta, joka ei välttämättä ole ravintoloiden ydinosaamista.

Katsotaan, miten tässä käy! Viekö voiton ravintoloiden helppous ja vai halvemmat herkut? Selvää tässä vaiheessa on, että Käpylän työväentalo olisi rationaalisesti ajatellen meille ihan mahdollinen vaihtoehto, mutta fiilispuolella jotain jäi uupumaan. Se hyvä puoli visiitissä kuitenkin oli, että oli kiva saada jotain konkreettista tehtyä, ja minulle syntyi halu sopia treffejä muihinkin paikkoihin. Joten eiköhän tämä hääsuunnittelu saa tässä marraskuun mittaa uutta vaihdetta silmään!

Pari sanaa vielä Käpylän työväentalosta kiinnostuneille:

• laskutus tapahtuu tuntuperusteisesti. On mahdollista varata vaikka kaksi tuntia perjantailta, useampi lauantailta ja yksi sunnuntailta. Joillekin tämä varmasti on kätevä säästömahdollisuus!
• bileiden on loputtava puoliltaöin.
• kesä 2019 on ilmeisesti melko varattu, joten tähänkin paikkaan kannattaa olla yhteydessä mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Tällaista tällä kertaa, seuraavaksi tavoitteena käydä illastamassa jossakin mahdollisessa ravintolahääpaikassa! Heh tämän viikonlopun myötä on tullut puhuttua sulhon kanssa paljon häistä, ja tuossa se intoutui laskeskelemaan Tahtoo-sovelluksessa budjettia. Pitänee raapaista aiheesta lähiaikoina jonkin sortin postaus.

Palaillaan!

T. K

(kuvat ovat minun ottamiani)

(Hää)dieetilläkö?

Yksi useissa hääblogeissa toistuvista teemoista näyttää käsittelevän erilaisia häädieettejä. En oikein tiedä miksi, mutta jostain syystä haluan jakaa ajatuksiani aiheesta, vaikken nimenomaan dieetille olekaan ryhtymässä. Ehkä haluan omalta osaltani tuoda esiin, että vaikka olisikin normaalipainon rajoissa, aihe kuitenkin pistää miettimään. Pitemmittä puheitta, tässä minun painoni tarina.

Olen tällä hetkellä 26 -pian 27- vuotta vanha. Teinistä about yliopiston ekoihin vuosiin olin aikalailla saman painoinen, ja pystyin käyttämään esimerkiksi rippimekkoani vuosikausia. Näin hiljattain kuvan itsestäni, jossa olen varmaankin 21, ja pakko myöntää, että se oli järkytys. En missään nimessä ollut syömishäiriöinen, mutta olin kyllä todella hoikassa kunnossa. Hädin tuskin tunnistin itseäni kuvasta! Se ei ole missään nimessä hyvä asia. Oudointa on, että en noihin aikoihin ole tiedostanut olevani niin laiha. Tiesin kyllä, etten ole ylipainoinen, mutta yritän tässä sanoa, että näin itseni tuohon aikaan aivan väärässä valossa.

Silloinen tilanne johtui siitä, että pyöräilin pitkää koulumatkaa aikalailla säässä kuin säässä ja laiskana ruoanlaittajana taisin syödä iltaisin liian kevyesti. Tilanne ei kuitenkaan enää ole tämä: töihin ei aina viime vuosina ole ollut mahdollista pyöräillä, työpäivän jälkeen on todella nälkä ja töissä on kiva syödä kunnon lounas, jotta jaksaa koko päivän. Pidän tätä erittäin terveenä ja järkevänä kehityksenä. Mutta mutta… samaan aikaan kuvioihin on tullut myös työelämän jatkuva herkkutulva ja ennen kaikkea mukavat parisuhdeillat sipsikulhon kanssa sohvalla. Puhumattakaan siitä, että olen aina ollut perso makealle.

Kuva Pexelsistä, kuvaaja Valeria Boltneva

Painoni heittelee päivästä toiseen yllättävän paljonkin, mutta realiteetti on, että tällä hetkellä painan noin 7-9 kiloa enemmän kuin aloittaessani yliopistossa. Olen edelleen ihan normaalipainoinen, mutta takavuosien vaatteille on saanut heittää hyvästit (lienee ihan hyväkin asia). Nyt mietin, että näenkö itseni samoin kuin aiemminkin väärässä valossa. Olenko nyt hieman aikuisempana sopusuhtaisemman näköinen? Tämänhetkinen ajatukseni on, että huomaan kroppani muuttuneen, ja että on tiettyjä asioita, joiden toivoisin olevan erilailla.

Mihin olen siis päättänyt ryhtyä? En mihinkään kovin suureleiseen. Olen aina iloinnut siitä, että olen voinut elää rennosti ulkonäköäni murehtimatta, ja toivon voivani jatkaa niin. Aikuisuuden realiteetit on kuitenkin kohdattava: jos painoni nousee tätä tahtia, saatan olla parin vuoden päästä tilanteessa, joka saattaa vaikuttaa jaksamiseeni negatiivisesti. Parempi siis koettaa muuttaa kehityksen suunta nyt. Toivoisin, että jatkossa painoni heittelehtisi tuon 7-9 kiloa aikaisempaa enemmän sijaan vaikka 6-8 kilossa aikaisempaa enemmän. Se ei kuulosta kovin paljolta, mutta omalla kohdallani ero kuitenkin olisi askel oikeaan suuntaan.

Jos unohdetaan hetkeksi paino, sattui muuan personal trainer kerran sanomaan minulle, että 25-vuotiaaksi asti ihminen pärjää sillä, että on nuori, mutta sen jälkeen lihasvoima alkaa heiketä. Samaten työterveyslääkäri sanoi minulle juuri, että 26-vuotiaana ihminen on parhaimmillaan, mutta että siitä eteenpäin alkaa homma mennä alaspäin. Helkkari. Omat  arkihavaintoni tukevat tätä (ja kyllä, tiedän että yhdestä ihmisestä ei voi vielä tehdä liian suuria johtopäätöksiä): on kaikenlaista iho-ongelmaa, silmien väsymistä, virtsatietulehduksia ynnä muuta epämiellyttävää, josta ei nuorena ollut tietoakaan. Argh.

Tämä kaikki kuitenkin johtaa siihen, että oloaan ei kannata pahentaa epäterveellisellä ruoalla, laiminlyömällä liikuntaa tai vaikkapa unta. Vaikka teenkin asiantuntijatyötä, tulee jaksamisesta huolehtia, jotta jaksaa tarvittaessa keskittyä intensiivisesti koko päivän ja olla skarppina asiakkaiden kanssa.

Noh, en totuuden nimissä ole mikään itsestäni huolehtimisen mallioppilas. Erityisesti voisin koettaa mennä nukkumaan vähän aikaisemmin, lisätä liikuntaa ja vähän vähentää herkuttelua. Nukkumisen tärkeydestä voi lukea esimerkiksi Aki Hintsan mielenkiintoista uraa käsittelevästä Voittamisen Anatomiasta.

Entäs se liikunta? Havahduin tähän uuteen tilanteeseeni, jossa arkipyöräily on vähentynyt ja kunnon syöminen lisääntynyt, noin vuosi sitten. Samoihin aikoihin lehdissä alkoi näkyä juttuja, jossa korostettiin pienten mutta pysyvien elämäntapamuutoksien tärkeyttä. Olen hieman perehtynyt käyttäytymistieteisiin, ja itselleni tuo lähestymistapa kuulosti loogiselta mutta ennen kaikkea lohdulliselta. Jes! Mistään ei tarvitsisikaan täysin luopua! Minun ei tarvitse rääkätä itseäni! Vaikka tykkäänkin urheilun synnyttämästä hyvästä fiiliksestä, en ole koskaan harrastanut aktiivisesti mitään kilpaurheilua. Minulla on ollut mahdollisuuksia käydä salilla ja ryhmäliikunnoissa, mutta en ikinä tullut käyttäneeksi jäsenyyteni sallimia maksimikäyntimääriä. Aina piti jotenkin suunnitella uudelleen, mihin arkeni rakoseen mahduttaisin urheilun. Tulinkin siihen tulokseen, että tarvitsen säännöllisen urheiluharrastuksen, josta teen itselleni rutiinin.

Opiskelun loppuminen toikin mukanaan tervetullutta säännöllisyyttä, ja nyt voin ilokseni sanoa, että minulla on viikoittainen urheiluharrastus, josta olen aivan innoissani! Ensimmäistä kertaa elämässäni en malttaisi lähteä treeneistä ja maltan tuskin odottaa, että pääsen oppimaan lisää. Taidan olla löytänyt lajini! (Tässä kohtaa kaverini saattavat tunnistaa minut, mutta olkoon :D) Se on taitoluistelu. Minulla ei ole mitään luistelutaustaa, mutta laji on aina jotenkin kiehtonut. Nyt löysin itselleni sopivan aikuisryhmän, jossa käydään kyllä läpi perusteita sisä- ja ulkokaarista sirklaukseen, mutta myös nostetaan vaikeustasoa jatkuvasti. Parasta on se, että nollatasoni vuoksi opin jatkuvasti (edes vähän) jotain uutta! Vaikka ajoittain minua pelottaakin varsinkin takaperin mentäessä, on ihan huikeaa päästä kokemaan vähän vauhdin hurmaa! Nyt suunnittelenkin, pystyisinkö käymään jonkun toisenkin seuran luistelutunneilla.

Suosittelen siis lämpimästi kaikkia etsimään omaa lajiaan! On ihan huikeaa, etten edes huomaa käyttäneeni lihaksiani ennen kuin vasta jälkeenpäin.

Huhhuh, onpa tämä kirjoitus kasvanut mammuttimaiseksi! Toivottavasti jaksatte vielä vähän.

Oma lähestymistapani on siis tehdä pieniä muutoksia, jotteivat ne tuntuisi lamaannuttavilta ja jäisi sikseen heti alkuunsa. Siksi en ole vielä varma, otanko arkeeni vielä toisen luistelutunnin vaiko sittenkin ehkä jonkun mahdollisuuden käydä jossain painonnostelujumpassa tai vaikka pilateksessä. Luistelu olisi se mieluisin vaihtoehto, mutta tiedän kyllä, että myös voimaa ja liikkuvuutta tukeva harjoittelu on aikuisille tärkeää. Mutta katsotaan, ei saa rohmuta liikaa tekemistä, kun musiikkikin vie vapaa-aikaani 🙂

Entäs se syöminen? Tavoitteissani on hieman kohtuullistaa sitä. Esimerkiksi minun olisi hyvä muistaa, että vaikka jossain on herkkuja tarjolla, niitä ei tarvitse ottaa. Tai ainakaan ottaa paljon. Jotkut sipsi-illat voisi korvata ruissipseillä. Karkkiakin voi ostaa pienempiä määriä.

Siinä se. Tavoite on löytää liikunnan iloa ja mahdollisesti jotain, mikä tukee jaksamista tästä vuosia eteenpäin. Herkkuja en halua jättää, mutta minun on hyvä muistaa, että niitä on aina saatavilla: jokaiseen tilaisuuteen ei tarvitse tarttua kaksin käsin. Ehkä tämä johtaa siihen, että häissämme vuonna 2020 elämäni on kaikin puolin tasapainossa ja minulla on mukava olo itseni kanssa. Tässä kohtaa myös tsempit kaikille, joilla on sisua lähteä muuttamaan elämäänsä tätä enemmän: toivottavasti se johtaa palkitseviin hetkiin!

Kuva Pexelsistä, kuvaaja Ahmed Aqtai

Tähän loppuun pakko vielä mainita, että enpä ole koskaan kuullut miesten puhuvan häädieeteistä! Tai ylipäätään siitä, että haluaa näyttää paremmalta kuin koskaan juuri hääpäivänä. Naisille tämä tuntuu kuitenkin olevan melko normaali tavoite, ja miten usein kuuleekaan hehkutusta morsianten ulkonäöstä: ”Kesän upein morsian!” ”Sädehtivä morsian!” ”Kaunein morsian!” Kyllä, morsiamet ovat upeita ja nimenomaan onnea sädehtiviä, mutta voiko olla, että tämä puheenparsi luo kohtuuttomia paineita ulkonäköä kohtaan juuri tietylle päivälle, jolloin tärkeintä on kuitenkin rakkaus ja läheiset? Samaan hengenvetoon on kuitenkin pakko myöntää, että haluan itsekin olla sädehtivä morsian 😀 Mutta se, kuten olen avioituneista ystävistäni havainnut, ei tule timmeistä käsivarsista vaan koko huoneen valaisevasta hymystä. Kuulostaa kliseeltä, mutta niin se ainakin minun silmissäni on. ❤

Näin ollen haluaisinkin toivottaa ilontäyteisiä hääpäiviä kaikille lähestyvän talven pareille! Olisiko aika ottaa tavaksi myös sulhasten esiin nostaminen: ”Miten ihastuttava pari!” ”Upeasti leikattu, juuri hänelle istuva puku!” ”Kylläpä he näyttävät onnellisilta yhdessä!”

Kuva Pexelsistä, kuvaaja Bryan Schneider

 Kiitos, että jaksoit lukea tänne asti. ❤

 

T. K