Päivitetty tehtävälista, häihin 18 kk!

Juhlapaikan varmistumisen myötä pääsimme poistamaan tehtävälistaltamme turhaksi käyneitä kohtia, kuten pitopalvelun etsinnän. Samalla pääsin myös innokkaana bujottajana luomaan tämän vuoden osalta alustavaa suunnitelmaa sille, milloin mihinkin toimeen olisi syytä tarttua, jotta työmäärä jakautuisi tasaisesti koko tälle häitä edeltävälle ajalle. Kaikista jutuista en vielä osaa sanoa, milloin ne olisi viisainta tehdä, joten monet kohdat ovat myös ilman toteutusajankohtaa. Häitämme juhlitaan heinäkuussa 2020.

ballpen-calendar-close-up-1558691
Kuva pexelsistä, kuvaaja Plush Design Studio.

Saapa nähdä, miten hyvin tämä suunnitelma toteutuu! Ainakin minulla on nyt ympäri kalenteria muistutuksia siitä, että aika tosiaan kuluu ja pian on syytä ryhtyä toimeen. 🙂 Luonnollisesti näiden vaiheiden toteuttaminen jo aikaisemmin on täysin ok.

 

SUUNNITTELUVAIHEESSA

alustava vieraslista

alustava budjetti

paikan varaaminen -> hääpäivän päättäminen ja ilmoittaminen lähipiirille

kaason ja bestmanin valinta

 

menun suunnittelu

(Juhlapaikallamme on helmikuussa mahdollisuus päästä maistelemaan ruokia. Katsotaan, josko pääsisimme sinne! Muussa tapauksessa tämä tapahtunee vuodenvaihteessa.)

iltapalan/herkkupöydän suunnittelu

 

suunnittelupalaverit juhlapaikan kanssa tammikuu 2020

 

avioliiton esteiden tutkinta huhtikuu 2020

avioehto joulukuu 2019 (Tämän voi toki tehdä aiemminkin, mutta avioliitto tuntuu yhä sen verran kaukaiselta, ettei minulle ole luontevaa pohtia tätä ihan heti. Tähän fiilikseen ei ole mitään rationaalista syytä, hassua!)

nimenmuutos?

vihkiseremonian suunnittelu lokakuu 2019 (ainakin vihkimisen kellonajan verran)

vihkiseremonian musiikkivalinnat

vihkijän varaaminen

 

vihkisormusvaihtoehtojen tutkiminen (Tätä hieman tehty häämessuilla. Yhä on auki, haluanko edes vihkisormusta.)

vihkisormuksen tilaaminen ja kaivertaminen?

 

hääpukujen ihastelu

hääpukujen sovitus heinäkuu 2019 ->

hääpukujen ostaminen/tilaaminen

asusteet: kengät, alusvaatteet yms. kengät asap (Niitä voisi sitten käyttää mekkoja sovitellessa!)

korujen valinta

kaasojen ja bestmanien asut

juhlakenkien sisäänajo

 

kampauksen suunnittelu

meikin suunnittelu

(Näihin kahteen vaikuttaa mielestäni mekon tyyli. Jotakin ideoita minulla jo on, mutta jää nähtäväksi, sointuvatko ne yhteen mekkoni kanssa. Oletettavasti palaan tähän syksyllä 2019, ellen saa jotain ”Apua, kaikki hyvät on kohta varattu!” -paniikkia sitä ennen. :D)

ajanvaraus kampaukseen

sulhon parturi

ajanvaraus häämeikkiin

 

kihlajaiskuvat helmikuu 2019

valokuvaajan etsintä? maaliskuu 2019 (riippuu kihlajaiskuvista)

valokuvaajan varaus

videokuvaajan etsintä?

videokuvaajan varaus?

toiveiden/tyylin kertominen kuvaajalle(/kuvaajille?)

 

kutsujen suunnittelu marraskuu 2019 (tajusin juuri, että kutsuthan vaativat päätöksiä vihkiajasta yms. Näitähän pitää pohtia jo yllättävänkin pian!)

kutsujen lähetys tammikuu 2020

lahjalistan suunnittelu?

hääsivun tekeminen marraskuu 2019

 

hääjuhlan tunnelman ja värimaailman ideointi maaliskuu 2019 (Tällöin on olemassa ohjenuora, jonka mukaan lähteä keräilemään ideoita seuraaviin vaiheisiin sekä tutkailemaan hääkirppiksiä.)

hääjuhlan koristeiden suunnittelu (Ajatuksen asteella ovat jo pöytänumerot, ”sukupuu” ja tunnelman luonti vessoihin. Jotta kaikki ei painottuisi kauas tulevaisuuteen, sovitaan niin, että otan nämä toteutukseen kesäkuussa 2019.)

kattauksen suunnittelu

paperituotteiden suunnittelu (samassa yhteydessä kuin kutsut?)

paperituotteiden tilaus

vieraskirjan suunnittelu

vieraskirjan ostaminen

valaistuksen suunnittelu?

vihkiseremonian rekvisiitan suunnittelu?

 

pöytäkukkien suunnittelu

kimpun suunnittelu

vieheiden suunnittelu

floristien kartoitus heinäkuu 2019

kukkien tilaus

(Tämän voisi ottaa asiaksi vaikka heinäkuussa. Näkisi ainakin samalla, mitkä silloin parhaassa kukassa olevat kukat miellyttävät silmää! Vai tietääkö joku, olenko tuossa kohtaa jo myöhässä floristin varaamisessa? Hmm.)

 

vieraslahjojen suunnittelu?

 

ohjelman ideointi

tarkemman aikataulun tekeminen ja kommunikointi seremoniamestarille

häätanssin harjoittelu

biisilista bändille

juhlan muun musiikin suunnittelu

(Näihin voisi saada näkemystä niistä häistä, joihin minut on tänä vuonna kutsuttu. Olinko vielä aikatauluttanut elokuulle mitään? Tasaisuuden nimissä olkoon elokuussa 2019 aika ottaa musiikkipohdinnat aluille! Tosin uskon, että näitä ideoita tulee ihan spontaanisti matkan varrella.)

 

majoituksen varauskiintiö vieraille

oma hääyöpaikka valinta ja varaus?

 

häämatkan ajankohdan ja kohteen valinta marraskuu 2019

varaukset

passit, viisumit, rokotteet?

 

huomenlahjan suunnittelu ja hankinta lokakuu 2019 (ettei jää viime tippaan, tämän ainakin voin hoitaa mistään muista aikatauluista riippumatta 🙂 )

 

MUUTAMA VIIKKO ENNEN HÄITÄ

lopullisen vierasmäärän ilmoittaminen

istumajärjestyksen suunnittelu

onko vuokrattu koristeita tms? nouto

tavaroiden pakkaus ja kuljetus

koristeluavun pyytäminen

kiitoslahjat apureille

sulhon parturi

pakkaus häämatkaa varten?

koristelu

 

HÄÄPÄIVÄNÄ

syö hyvä aamupala

kukkien nouto

meikki ja kampaus

vielä koristelua?

joko bändi on roudannut?

välipala ja lounas

kuvaus

vihkisormus bestmanille

juhlista nauttiminen! ❤

 

HÄIDEN JÄLKEEN

siivous?

koristeet pois

vuokrattujen ja lainattujen tavaroiden palautus

hankittujen tavaroiden myynti

kiitoskortit?

nimenmuutos passiin, ajokortitiin, työsähköpostiin yms?

maksettavia laskuja?

kuvien päivittäminen hääsivulle

fyysisten kuvien tilaaminen

2 vastausta artikkeliin “Päivitetty tehtävälista, häihin 18 kk!

  1. Ah, ihanan järjestelmällistä. Semmonen kommentti kenkiin, että niiden hommaaminen ennen pukua on vähän kakspiippunen juttu. Voipi käydä niin, että ihastuu pukuun, joka ei sovikaan kenkiin. Esim jos joskus on perustellut itselleen Minna Parikan valkoisten Raquelien heräteoston sample salesta sillä, että näitä voi käyttää sitten hääkenkinä, mutta sitten ihastuukin käytettyyn mekkoon, jossa ei ole pidennysvaraa tarpeeksi ja se vielä sävytettynä voisi näyttää likaiselta hohtavan valkoisia kenkiä vasten. Ihan näin hypoteettisessa esimerkkinä toki… Mutta siis kengät ei ole mitenkään pakollinen mekkosovituksissa. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s