Hääpainajaisia

Heipsan kaikki!

Hääblogeissa on tiettyjä postauksia, jotka toistuvat blogista toiseen. Minusta se on ihanaa! Vähän kuin työ kuvistunnilla: kaikki saavat saman tehtävänannon, mutta toteuttavat sen oman tyylinsä mukaan. Tällaisia postauksia ovat esimerkiksi pihistys ja panostus -postaukset ja listaukset omista mielipiteistä hääperinteisiin liittyen. Tänään ajattelin kirjoitella yhden tällaisen aika tyypillisen postauksen eli katsauksen näkemiini hääpainajaisiin. Hääpainajaisestaan on kirjoittanut myös esimerkiksi Syysmorsian2019-blogin Jannica.

 

colors-decoration-design-1573248
Kuva pexelsistä, kuvaajana Erin Profaci

Ensimmäisen hääpainajaiseni näin viime kesänä pian kihlautumisemme jälkeen, kun häävalmistelut ottivat ensi askeleitaan. Unessa olin kirkossa juuri ennen häitä ja suutuin siskolleni, kun hän sai innoissaan päähänpiston mennä istumaan parvelle. Olin vakaasti sitä mieltä, että tärkeiden vieraiden kuuluu istua edessä ja ajauduimme väittelemään aiheesta. Samaan syssyyn tajusin, ettei minulla ollut vielä hääpukua päällä vaan joku vaaleanpunaisen kesämekko, johon onnistuin tiputtamaan suklaakakkua. Siitä kaikki alkoi mennä asia kerrallaan pieleen, mutta sen enempää en unesta muista.

Toisen hääpainajaiseni näin tällä viikolla, ja se oli oikeasti ajatuksena aika karmaiseva. Unessa havahduin hääjuhlan ollessa jo pitkällä (kello oli jostain syystä viisi, eikä juhlamme todellisuudessa siinä vaiheessa ole vielä pitkällä), että minulla ei ollut aavistustakaan, mitä oli tapahtunut. Ei ainuttakaan muistikuvaa koko aamulta tai päivältä. Kaikki oli vissiin mennyt ihan hyvin, mutta tuolloin kello viisi jotenkin tajusin, että on hääpäivämme enkä muista siitä yhtään mitään! En vihkimistä, en valmistautumista, en mitään. Hurrrr. Sitä en muista, mitä unessa tapahtui tätä ennen.

Ehkä nämä molemmat unet sisältävät opetuksen. Ensimmäinen on, ettei kannata suuttua turhasta, sillä siitä ei seuraa mitään hyvää. Toisen voisi olla se, että kannattaa nauttia joka hetkessä eikä vain kiirehtiä eteenpäin kuin sumussa.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, koska häät eksyvät sulhasen uniin vai eksyvätkö koskaan…

 

T. K

2 vastausta artikkeliin “Hääpainajaisia

  1. Haha voi ei, aikamoisia painajaisia olet nähnyt! 😀 Tuo toinen unesi olisi kyllä oikeasti melkoinen painajainen, olisi ihan kamalaa havahtua tuollaiseen tunteeseen ja tajuta, että asiaa ei oikeastaan enää edes voi muuttaa millään tavalla… Yritetään siis muistaa elää hetkessä, ja toivotaan, että hääpainajaiset eivät tästä ainakaan yltyisi. 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s