Lokakuun sekalaiset

Näin lokakuussa on tuntunut siltä, että hääsuunnittelu junnaa vähän paikoillaan. Ehkä asiat ovat ajatuksen tasolla vähän edistyneet, mutta to-do-listan yliviivauksia ei oikein ole päässyt tekemään.

(*Pääsy messuille ja hääblogimiittiin saatu.* ) Kuu alkoi kuitenkin vahvasti häätunnelmissa Love me do Autumn Fair -messuilla, jossa pääsin myös mukaan hääblogimiittiin (lue täältä Iiran kuvaus tapahtumasta). Oli mahtavaa päästä juttelemaan muiden bloggaajien kanssa, saada maistella Festa Zannonin ja The Art of Cakesin kakkuja ja saada vielä kaiken lisäksi lahjaksi Calligraphenilta rekvisiittaa polttareihin.

hääkakku
Festa Zannonin loihtima herkullinen kakku

Kakkuja on tullut maisteltua muissakin yhteyksissä 🙂 Olin hiljattain viininmaistelutilaisuudessa, jonka ohessa maistelimme Juustokakkutehtaan kakkuja. Olin aivan ihastuksissani erityisesti vegaanisista juustokakuista -vau mitä makuja!

Meikkaajan ja kampaanjan etsintä on yhä ajatuksissani. Kampaajan suhteen saatan päätyä turvalliseen vaihtoehtoon eli ystäväni äitiin, mikäli hänelle vain sopii. Jostain syystä ajattelin, että hääpäivänä pitäisi tavoitella jotain erikoisuuksia palveluntarjoajien suhteen. Pohdiskellessani äitini kanssa asiaa vahvistui tunne siitä, että tutussa tekijässä olisi kyllä lukuisia hyviä puolia. Joten peukut pystyyn, että kampaaja-asia järjestyy näin! 🙂 Olisi ihana saada paikalle ihminen, joka tuntee minut pitkältä ajalta ja olisi vilpittömän iloinen puolestamme.

Meikkaajan etsintä sen sijaan on yhä vaiheessa. Minulle on suositeltu muutamia, mutta olen vähän kriittinen meikkaajan suhteen. Monilla on vahva oma tyyli, jolla meikkaavat morsiamen kuin morsiamen. Haluaisin meikkaajan, joka mukauttaa käsialaansa meikattavan henkilön mukaan. Lisäksi haluaisin, että meikkaajalla olisi portfoliossaan kuvia kaiken ikäisistä asiakkaista. Sitäkin enemmän toivoisin, että meikkaajien Insgram-tilien biossa lukisi selkeästi, millä alueella he toimivat. (Tämä toive koskee oikeastaan melkein kaikkia palveluntarjoajia! 🙂 )

Olen ottanut tähän mennessä yhteyttä neljään meikkaajaan. Yksi oli hääpäivänämme varattu, toinen oli lomalla ja lupasi palata asiaan muttei palannut, kolmas ei vastannut ja neljäs sanoi ottavansa varauksia vastaan vasta tammikuussa. Mutta huoli pois! Hain eilen Instagramista mua-tilejä (eli klikkasin noin 40 ekaa haussa noussutta tiliä läpi) ja löysin 4 meikkaajaa, joista innostuin. Yritän jaksaa laittaa heille viestiä tämän viikon aikana, ehkä nyt tärppää! 🙂

Yksi lokakuun virstanpylväistä ei varsinaisesti liity omiin häihini mutta muiden häihin potentiaalisesti kyllä! Pieni mainos tähän väliin, sillä bändini The Aftershavesin nettisivut ovat vihdoinkin valmiit! Jee! Päivittelemme sinne ääntä ja videota jahka materiaalit valmistuvat, mutta esimerkiksi ohjelmistoomme voi jo tutustua täällä. Emme ole vielä juuri markkinoineet yhtyettämme, joten meillä on vielä paljon vapaita viikonloppuja. Ota ihmeessä yhteyttä, jos kaipaat häihisi cooleinta rockia ja groovaavinta poppia!

The Aftershaves hääbändi
Meidän bändi vauhdissa! Kuva: Taika Lehtimäki

Yritän myös pikkuhiljaa kertoa kaasoille, mitä toiveita minulla on polttareiden suhteen. Vieraslistan toimittaminen voisi olla yksi tavoite lisää tälle kuulle!

Pelkään, että olemme jäämässä hieman jälkeen alun perin suunnittelemastamme aikataulusta, mutta onneksi se oli tehty väljäksi 😀 No stress! Tai ehkä vähän…

Onko sinulla ollut tähän mennessä aikaansaava lokakuu?

T. K

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s