Vihkiminen juhlapaikalla -näissä paikoissa se toimii!

*Kaupallinen yhteistyö: Venuu. Tekstissä olevat juhlapaikkojen nimet ja muut Venuu-sivustolle ohjaavat linkit ovat mainoslinkkejä. Mikäli päädytte blogini myötävaikutuksella pitämään juhlanne jossakin mainituista juhlapaikoista, saan pienen komission. Linkkien klikkaaminen ei velvoita mihinkään. Antoisia lukuhetkiä!* 

Vielä reilu vuosi sitten oli hääsuunnittelumme aivan alkutekijöissään, mutta tiesimme, että meille tulee siviilivihkiminen juhlapaikalla. Tämän myötä tiesimme myös haluavamme juhlapaikaltamme viihtyisyyttä, juhlavuutta ja yksityisyyttä. Sopivaa paikkaa sai etsiä pitkään, mutta löytäminen oli kyllä palkitseva tunne!

Jos teillä on suunnitteilla vihkiminen juhlapaikalla, saattaa tämä postaus helpottaa etsintöjänne ripauksen verran. Kävin yhdessä tapahtumatilojen varauspalvelun Venuun henkilökunnan kanssa läpi juhlapaikkoja, joissa vihkiseremonian voisi toteuttaa erityisen kauniissa puitteissa. Mistä löytyvät ihanat pihamaat, joissa sanoa ”tahdon”? Mitkä juhlatilat ovat sisältä erityisen sykähdyttäviä? Entä missä vihkimisen voisi olettaa onnistuvan sekä sisällä (muualla kuin ruokapöytien lomassa) että ulkona?

Saimme kyllä melkoisen listauksen aikaiseksi! Ja hei, vaikka teitä ei vihittäisikään juhlapaikalla, sopivat nämä hurmaavat paikat kyllä häihin kuin häihin ❤ Mukava lisä monissa näissä tiloissa on se, että niihin saa tuoda omat juomat. Koetin jättää tunnetuimmat linnat ja kasinot välistä ja keskittyä vähän uudempiin tuttavuuksiin. Peukut pystyyn, että tämä listaus on jollekulle teistä hyödyksi!

 

Ihanat pihamaat

 

Villa Ivan Fallin, Helsinki

Merellinen hiljattain remontoitu juhlatila Vuosaaren lähistöllä metsän suojissa, jonka pihamaa tarjoaa kauniit puitteet vihkimiselle. Tsekkaa myös muut Villa Ivan Fallinin tilat, kuten rantasauna, täältä. Tänne voit saapua paitsi autolla myös jahdilla!

Villa Ivan Fallin

ivan falin 2

Vierasmäärä istuen: 120  Omat ruoat: ei  Omat juomat: kyllä

 

Villa Kataya, Helsinki

Helposti myös julkisilla saavutettava todella tyylikäs, ylellinen ja moderni juhlatila meren rannalla Lauttasaaressa. Vihkimisen voi järjestää isolla patiolla, ja terassitilaa riittää myös tarjoilujen kattamiseen auringon alle.

villa kataya

Vierasmäärä istuen: 65  Omat ruoat: ei  Omat juomat: kyllä

 

Yli-Takkulan tila, Espoo

Haussa maalaisromattinen juhlapaikka? Miten olisi vihkiminen kuvan liuskalla? Yli-Takkulan tila on aivan Nuuksion tuntumassa. Halutessan ruoat tilata juhlapaikan omasta keittiöstä, jolloin osa raaka-aineista tulee naapurin luomuviljelyä harjoittavalta tilalta. Navetan ylisillä on lasiseinä, joka tuo tilaan kauniisti valoa.

Yli-Takkulan tila navetta

Vierasmäärä istuen: 100  Omat ruoat: kyllä  Omat juomat: kyllä

 

Villa Åkerblom, Espoo

Merellinen juhlapaikka, jonka nurmikentillä olisi hienoa solmia avioliitto! Pihaan järjestyy tarvittaessa myös juhlateltta.

villa åkerblom

Vierasmäärä istuen: 100  Omat ruoat: ei  Omat juomat: kyllä

 

Wohls Gård, Kirkkonummi

Voisiko lähes kolmesataa vuotta vanhojen tammien lomassa solmitulle avioliitolle povata erityisen pitkää ikää? ❤ Katsokaa tuota veden äärelle päättyvää hiekkapolkua! Ah. Myös juhlateltan vuokraaminen on mahdollista.

wohls gård 3

Kivimakasiini
Voisiko tätä Kivimakasiinia hyödyntää vihkimisessä?

Vierasmäärä istuen: 75  Omat ruoat: ei  Omat juomat: kyllä

 

Villa Koskenäyräs, Kotka

Kaunista, avointa tilaa omassa rauhassa aivan kosken tuntumassa noin 10 kilometrin päässä Kotkan keskustasta. Tilassa on mahdollisuus saunoa, käyttää kylpytynnyreitä ja majoittua. Aika jepa!

Villa Koskenäyräs

Vierasmäärä istuen: 90  Omat ruoat: kyllä  Omat juomat: kyllä

 

Vaihmalan Hovi, Lempäälä

Tässä juhlapaikassa tuntuu olevan kaikkea ja enemmänkin! Iso juhlasali, näyttävä sisäänkäynti, kaunis terassi ja puutarha. Kuvista päätellen täällä voi myös majoittua.

Huikean kaunis lisä tähän juhlapaikkaan on Puutarhapaviljonki. Jos jossain puitteet vihkimiselle ovat kohdillaan niin täällä! Lasiseinät mahdollistavat luonnon kauneudesta nauttimisen myös hieman epävakaammalla säällä. Vai sopisiko paviljonki teidän häissänne tanssien pitämiseen vaiko peräti koko juhlan puitteiksi?

Vaihmalan Hovi

puutarhapaviljonki 2
Tämä. Huikaiseva. Ihanuus.

Vierasmäärä istuen: 90  Omat ruoat: ei  Omat juomat: ei

 

Airiston Lumous, Parainen

Täällä on mahdollisuus sanoa ”Tahdon!” niin hiekkarannalla kuin patiollakin! Lisäksi täällä voi sanoa, kylpeä poreissa ja majoittua. Ylellinen mutta rento meininki!

Airiston Lumous

Vierasmäärä istuen: 50  Omat ruoat: kyllä  Omat juomat: kyllä

 

Mukkulan kartano, Lahti

Sanonpahan vaan, että noilla portailla kuninkaallistenkin kelpaisi mennä naimisiin! Aivan Vesijärven rannan tuntumassa sijaitsevassa tyylikkäässä kartanossa voi myös majoittua. Todella ylellistä meininkiä!

Mukkulan kartano

Vierasmäärä istuen: 100  Omat ruoat: ei  Omat juomat: ei

 

 

Satumaiset sisätilat

 

Pyynikin panimo, Tampere

Sopisiko tuo portaikko tai tilan parvi (?) vihkimiseen? Kyllä sopii, jos minulta kysytään! 🙂 Uniikki, rouhea ja tyylikäs museoviraston suojelema juhlapaikka.

pyynikin panimo

Vierasmäärä istuen: 60  Omat ruoat: ei  Omat juomat: kyllä

 

Näsilinna, Tampere

NUO PORTAAT! ❤

Sanoin, että jätän tunnetuimmat linnat tästä listauksesta pois, mutta tämän kohdalla oli kyllä pakko tehdä poikkeus. Olen rakastunut.

Näsilinnasta löytyy saleja monen kokoluokan juhlintaan. Yhteensä vieraita mahtuu istuen mukaan 180.

Näsilinna

Vierasmäärä istuen: erilaisia tiloja  Omat ruoat: ei  Omat juomat: ei

 

Fiskarsin Ruukki / Lukaali, Fiskars

Kauniin Fiskarsin Ruukin Lukaalissa on mahdollista juhlia isolla joukolla ja solmia avioliitto vaikkapa kuvan lavalla! Näin seremoniaa ei tarvitse sovittaa ruokapöytien lomaan.

fiskarsin ruukki

Vierasmäärä istuen: 120  Omat ruoat: kyllä  Omat juomat: kyllä

 

 

Molempi parempi

 

Vanha Navetta, Porvoo

Vanha Navetta oli itse asiassa yksi erittäin vahva kandidaatti meidän häidemme pitopaikaksi! Olen saanut jostain (en muista mistä) mielikuvan todella herkullisesta ruoasta. Vihkimiseen löytyy sisältä runsaasti tilaa, mutta homma hoituu varmasti myös puiden ympäröimällä pihamaalla. Hieno sekoitus vanhaa ja modernia, tänne haluaisin joskus kutsuvieraaksi!

vanha navetta

Vierasmäärä istuen: 120  Omat ruoat: ei  Omat juomat: kyllä

 

Airisiniemen kartano, Turku

Lukuisia kauniita huoneita, joissa järjestää vihkiminen! Ja hurmaava pihamaa luonnollisesti myös, jonne voisi halutessaan asetella tuolit tai teltan. Kartano on 25 minuutin matkan päässä Turun keskustasta, ja paikalle voi saapua myös veneellä.

Ja oi mitä kuvausmahdollisuuksia tämä Mutteri tarjoakaan!

Airisniemi

Airisniemi2

mutteri

Vierasmäärä istuen: 110  Omat ruoat: kyllä  Omat juomat: kyllä

 

Furuvikin kartano, Parainen

Kun näkee alla olevan kuvan, ei varmaan muita perusteluja vihkimisen näkökulmasta kaipaakaan? 🙂 Puutarhassa on myös tunnelmallinen köynnöskäytävä ja lukuisia muita ihanuuksia, kuten ruusutarha ja näkymä merelle. Ja tokihan vihkimisen voi järjestää johonkin kartanon kauniista saleista.

Jos Furuvik kiinnostaa, kannatta lueskella Annan Bride & Co. -blogia!

Furuvikin kartano

Vierasmäärä istuen: 110  Omat ruoat: ei  Omat juomat: kyllä

 

Katajistonranta, Hämeenlinna

Olisiko tämän kartanon pylväin koristellut terassit teille mieleinen vihkipaikka? Vaiko kenties saunalle johtava veden ympäröimä tie? Toisaalta avioon voisi astella myös Tapahtumaladon lavalla… Tämän kaiken lisäksi alueella on myös mahdollisuus majoittua mökkeihin.

Katajistonranta

Vierasmäärä istuen: 80  Omat ruoat: kyllä  Omat juomat: kyllä

 

Jeppas, Kirkkonummi

Tämä juhlapaikka herätti kiinnostukseni salin korkeuserojen vuoksi: vihkiminen voisi luonnistua vieraiden katsellessa alhaalta portaiden päässä pidettävää seremoniaa. Myös pihamaata tai Wanhaa Vinttiä voi hyödyntää, jos haluaa pitää seremonian erillään itse juhlatilasta.

jeppas

Vierasmäärä istuen: erilaisia tiloja  Omat ruoat: kyllä  Omat juomat: kyllä

 

Backbyn Kartano, Espoo

Tässä ihanassa puutarhassa kelpaisi mennä naimisiin! Tai miksei myös kartanon tyylikkäissä saleissa! Kaikista huoneista pitäisi olla näkyvyys hääparin pöytään. Plussaa majoituspalveluista, joihin kuuluvat sauna- ja allasosasto.

Vilpola
Ah niin kaunis Vilpola!

bacbyn kartano

Vierasmäärä istuen: 120  Omat ruoat: ei  Omat juomat: ei

 

***

Millaisia toiveita teillä on juhlapaikalla järjestettävän vihkimisen suhteen? Mitä toivotte ympäristöltä?

Toivottavasti tämä postaus auttoi hahmottamaan erilaisia mahdollisuuksia! 🙂

T. K

 

Love me do -tunnelmia

*Kaupallinen yhteistyö, pääsy messuille saatu*

Aika jakaa vähän fiiliksiä Love me do -messuilta! Pakko myöntää, että olin sunnuntaina – ja vielä maanantaina ja tiistainakin – aikamoisen väsynyt. En tiedä, voiko siitä syyttää ahkeraa kuvien räpsimistä, mutta vihdoinkin energiatasoni alkavat lähestyä normaalia.

Itselleni messujen kohokohtia olivat keskustelut muiden bloggaajien kanssa (esimerkiksi oman sukunimen kehittely tuntuu kiehtovan monia!), hääkampauksien ihastelu sekä pienet edistysaskeleet omien häidemme suhteen: sain hyvän tarjouksen mahdollisesta vihkisormuksestani, arvion kimppuvisioni kustannuksista sekä varmistettua, että asusteiden sovittelu on mahdollista myös morsiuspuvun kanssa. Monenlaisten hiuskorujen sovittelu oli kivaa! Suosittelen myös lämpimästi hyödyntämään messuja sormusten sovittelussa, sillä monet kultasepät löytyvät sieltä saman katon alta.

Mutta koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, tässä poimintoja puhelimeni uumenista. Jottei tästä postauksesta tulisi ihan liian massiivinen kuvagalleria, koetan jättää jotain myös instan puolelle julkaistavaksi 🙂

 

Palkittu kampaus

Lahkeita!

Paljon helmaa

Pieniä laahuksia

Kattauksia

Ja vielä hieman blogi-lounge-tunnelmia. Moderni ja ihanan freesi somistus!

 

Lämpimästi onnea vielä vuoden hääblogille, Minttupersikoita ja proseccoa! Myös Hashtag Häät (bloggaajien oma valinta) ja Bridelisa (paras Instagram-tili) palkittiin, onnea!

Lisäksi vielä suurkiitos kaikille minua äänestäneille, oli mahtavaa päästä teidän ansiostanne lopulta hääblogimiittiin mukaan! Ja sitäkin suurempi kiitos siitä, että viihdytte täällä: ihana nähdä, miten eksytte lukemaan vanhempiakin postauksia! Siitä on minulle paljon iloa, kiitos! ❤

 

T. K

 

 

Tammikuun sekalaiset: pari pientä edistysaskelta

Hetkinen, miten tammikuu on jo loppusuoralla? Miten häihimme on enää noin kuusi kuukautta? Mihin katosivat päivät, jolloin häävalmisteluiden oli tarkoitus ottaa huikeita edistysaskeleita? Kummasti vain arki on rullaillut omalla painollaan, ja pari väsynyttä ja päänsärkyistä iltaa ovat vieneet hääsuunnittelulle normaalisti jäävät hetket.

Mutta jotain pientä olemme kuitenkin saaneet aikaan! Tässä listaus ennen kaikkea itselleni pieneksi tsempiksi (tehtiin me sentään jotain!), mutta ehkä myös sinulle, joka ajattelet, että kaikilla muilla homma etenee. Ei se välttämättä niin rivakkaa edistystä ole täälläkään 😀

  • suunnittelupalaveri juhlapaikan kanssa sovittu helmikuun alkuun
  • vieraslista on -ainakin tämänhetkisten tietojen mukaan- valmis
  • käänsin häänettisivut englanniksi
  • OP:lle laitettu kyselyä avioehdon tekemisen hinnoista (200 €). Nyt mietittäväksi, jää yritämmekö löytää jostain edullisemman vaihtoehdon vaiko mennä helpoimman kautta. Ja kyllä harmittaa, ettei tullut tartuttua syksyn häämessuilla olleeseen tarjoukseen…
  • tiedän, koska sulhanen on työporukan kanssa hiihtoreissulla ja koska minulla olisi oivallinen ajankohta mennä huomenlahjakuvaukseen. Helpottaa huomattavasti kuvaajien kontaktointia!
  • sulhanen on maininnut ääneen kaksi liikettä, joista aloittaa pukunsa etsinnän (Räätälistudio BQ ja Schoffa). Ei muuta kuin visiitit näihin mestoihin ensi viikolla!
  • Love me do -messuilla ihastelin jälleen Kalevala Korun sormusta. Nyt olen varma: jos hankin vihkisormuksen, tulee se olemaan tämä yksilö.
  • tiedän vaihtoehdot, joilta kysyä tarjousta kutsujen painattamisesta (Ifolor, Grano, Sokkeli ja eräs messututtavuus). Toteutusta vaille valmis! 😀
  • sain messuilla tietää, että halutessani voin ottaa morsiuspukuni matkaan ja sovitella huntua ja hiuskoristeita Heidi Tuiskun ateljeessa. Mukavaa, että tämä on mahdollista! Saattaisin muuten ehkä hieman arastella hunnun tai hiuskorujen ostamista: on miellyttävämpää olla varma elementtien sopimisesta yhteen.

Tällä tavoin listattuna näitä pieniä edistysaskelia näyttää olevan paljonkin! Harmillista kyllä, mikään näistä ei vielä tarkoita, että to-do-lista olisi lyhentynyt: kaikenlaiset lisätoimenpiteet ovat yhä tarpeen. Mutta kyllä se siitä! Kai?

T. K

Hääkutsuja työstämässä

…vaikkakin otsikko hämää: todellisuudessa välttelen kutsujen työstämistä ja mieluummin kertoilen täällä blogissa, mitä niille kuuluu. Mutta hei, ties vaikka kesken kirjoittamisen innostus iskee ja tartun toimeen! Kerron, jos näin pääsee käymään.

Visio meidän kutsuista tarkentui jo viime keväänä. Sekä minä että sulhanen ihastuimme yksinkertaiseen valkoiseen logoon (?), jossa oli keskellä kirjain, lyhyt teksti ympyrän kehällä ja kukka jatkamassa kehää. Päätimme tavoitella samaa, ja kesällä testailin ensimmäistä kertaa, millaiseksi idea voisi meidän kohdallamme muuntua.

Pitkään aikaan en edes ajatellut kutsuja, mutta koska häämme osuvat keskelle kukkeinta kesäloma-aikaa, olemme päättäneet lähettää ne heti alkuvuodesta. Painatamme kutsut neliön muotoiselle kartongille ja lisäinfoja varten teemme nettisivut Tahtoo-palvelun avustuksella. Näin pystymme helposti pitämään kutsut simppelinä ja netissä laverrella asioista paljonkin ja useammalla kielellä, mikäli haluamme.

Marraskuussa kutsut nytkähtivät taas aavistuksen verran eteenpäin, kun latasin koneelleni ilmaisen GIMP-kuvankäsittelyohjelman. Olen aikoinani käyttänyt kuvankäsittelyohjelmia paljonkin, mutta tästä on tovi ja ehdin kyllä menettää hermoni useaan kertaan, ennen kuin homma alkoi sujua. Sain marraskuussa ihan kelvollisen version GIMP:iä ja PowerPointia käyttäen aikaisiksi, mutta tiesin kokoajan, että homma vaatisi vielä hiomista. Alla yksi marraskuun versiosta.

etupuoli_v2 kopio_blur

Mikäli tekninen toteutus kiinnostaa, niin pääsin tähän lopputulokseen näiden vaiheiden kautta:

  1. Latasin netistä (pääasiassa Shutterstockista) kuvia piirretyistä kukista. Käytin muistaakseni hakusanoja ”drawn flowers” ja ”flower illustration”.
  2. Muutin kukat png-muotoon kuvankäsittelyohjelmalla eli poistin niistä valkoisen taustan. Kukat olivat aluksi mustia, mutta kuvankäsittelyohjelmilla voi kätevästi valita kaikki samaa väriä olevat alueet ja muuttaa ne mieleiseksi väriksi. Poistin kukista myös varret ja muut meille turhat elementit.
  3. PowerPointissa etsimme sulhasen kanssa kivoja fontteja ja asettelin kirjaimia ympyrän kehälle. Tuhrasin tähän pienen tovin ennen kuin sulhanen ystävällisesti kertoi, että kirjaimet saa kaartumaan myös automaattisesti… Jepjep.
  4. PowerPointissa voi tallentaa muotoja myös kuviksi, joten siirsin kirjainkehikon GIMP:iin, leikkasin kukat omiksi layereikseen (tasoiksi?) ja aloin asetella niitä mieleiseeni kuvioon.
  5. ”Helppo homma”, totesin ja päätin hioa täydellisen version joskus tulevaisuudessa.

Nyt on joskus tulevaisuudessa, ja olemme käytännössä yhä samassa vaiheessa. Tässä kätevässä toteutuksessa on nimittäin yksi mutta: jostain syystä kirjaimet eivät asetu ympyrän kehällä täydellisesti. Argh. Sen huomaa, kun piirtää kuvaan ympyrän ja näkee, miten osa leijailee muita korkeammalla. Lisäksi aloimme tässä eräänä iltana pohtia, että onko juhlapaikka todella niin olennainen info, että haluamme nostaa sen esiin kutsun etupuolelle. Siksi tein koemielessä myös tällaisen version:

kutsu-etupuoli-kaksi-kukkakuviota.png

Nyt tehtävänä olisi siis uusien visioiden testailua tai vanhan hiomista. Jos jaksan, tehtailen tänään:

  • version, jossa on kukkia koko ympyrän kehä + päivämäärä
  • version, jossa on pelkkiä kukkia
  • aiemman idean mukaisen version, jossa asettelen tottelemattomat merkit paikoilleen manuaalisesti. Argh.

Saapa nähdä, mihin päädymme! Miltä nämä erilaiset versiot kuulostavat? Näyttääkö joku tässä jo esitellyistä erityisen hyvältä?

 

Työniloa kaikille kutsujen kanssa pakertaville ja huomenna sorvin ääreen palaaville!

T. K

 

P.S. Vuoden Hääblogi -äänestys on käynnissä!

 

Vuoden Häävaikkamitä – löydä palveluntarjoajia ja hääsisältöjä!

Tammikuun häämessujen myötä pyörähtivät käyntiin myös Vuoden Hääblogi 2020 ja Vuoden Hääyritys 2019 -äänestykset. Häitä suunnitteleville tästä on se ilo, että ehdokaslistat ovat oivallinen listaus kiinnostavia hääblogeja sekä erityisesti alansa parhaita palveluntarjoajia.

Vuoden hääyritystä etsitään lukuisilta eri aloilta: edustettuina ovat pitopalvelut, floristit, kauneuspalvelut, juhlatilat, hääsuunnittelijat, morsius- ja sulhaspalvelut (eli hääpukeutumisessa auttavat tahot), kultasepät, leipurit, polttaripalvelut, viihdepalvelut, kuvaajat, kaupat (eli juhla-alan tuotteita myyvät liikkeet), juhlajuomat, visualistit ja muut palveluntarjoajat. Jos kaikkia häiden osa-alueita ei ole vielä lyöty lukkoon, auttaa ehdokaslista varmasti kartoittamaan hyviä vaihtoehtoja! Ehdokaslistalla on linkit palveluntarjoajien sivuille, mikä helpottaa asiaa entisestään. Itse olisin tämän listan avulla säästynyt aikamoiselta työmäärältä…

Sen lisäksi, että Vuoden Hääyritys 2019 -äänestyksen ehdokaslista on mainio tietolähde, on se myös keino käydä tukemassa työllään teitä ilahduttanutta tahoa. Aion esimerkiksi käydä antamassa ääneni morsiuspalveluista Lovebirdsille, jossa sain todella mukavaa palvelua, sekä visualistipuolella Havu ja Helmi -yritykselle, jonka Instagram-tili hivelee silmiä ja jonka leidit järjestivät Hääblogipäivänä ihanan workshopin.

Vuoden Hääyritys 2019 ehdokaslista ja äänestys löytyvät täältä. Äänestys päättyy 12.1. klo 16:00.

Vuoden Hääblogi 2020 -äänestys on itselleni sikäli kiinnostava, että sain kunnian olla mukana yhtenä ehdokkaista! Suuri kiitos kaikille nimeämisvaiheessa äänensä minulle antaneille ❤ Ja kiitos jo etukäteen, mikäli päätät äänestää minua myös finaalissa!  Äänestyssivulla pyörähtäminen kyllä kannattaa, sillä ehdokaslistalla on tarjolla joukko huikeita hääblogeja lukulistallesi. Vaikka luulinkin löytäneeni jo kaikki mahdolliset blogit, niin vain minäkin löysin listalta uutta luettavaa, jee! 🙂 Äänestys päättyy 13.1. klo 12:00.

finalisti_vuodenhääblogi2020_900x600

 

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille! Toivottavasti ehdokaslistoista on iloa ja hyötyä teidän hääsuunnittelullenne!

T. K