Minulla on vihkisormus!

Nyt ollaan jonkin jännän äärellä. Vihkisormus oli minulle alusta asti vähemmän tärkeä asia, jonka hankkimisen voisi muiden juttujen syödessä budjettia tarvittaessa jättää hamaan tulevaisuuteen. Olen täällä blogissakin moneen otteeseen kirjoittanut, että ”En edes tiedä, tuleeko minulle vihkisormusta. Katsellaan.”

Noh, nyt minulla on vihkisormus kaiverruksineen kaikkineen! Kotiutin sen tänään heti töiden jälkeen. Sujautin sen sormeeni, sillä tokihan sormus oli siinä paremmassa turvassa kuin minigrip-pussissa laukussa. Kylläpä se näytti ihanalta! Niin ihanalta, että en malttanut olla ikuistamatta sitä kaunista kimallusta juna-aseman kirkkaissa valoissa. Niinkin kaunista kimallusta, että hän-joka-ei-sormusta-tarvitse kuvasi steissillä videota siitä, miten timantit hehkuivat. Ja otti pari(kymmentä) valokuvaa. Heh. Muiden ihmisten ajatukset eivät minua pahemmin vaivaa, mutta kyllä väkisinkin kävi mielessä, että meno saattoi näyttää hieman kummalliselta. Luonnollisestikaan en malttanut olla ihastelematta käteni heijastuksia junan ikkunassa. Tai olla ottamatta kimalluksesta kuvia myös junassa ja kotimme eteisessä.

Sormukseni juna-aseman valoissa. Rivisormus on vihkini ja yksikivinen kihla.

Mitäköhän kummaa tässä matkan varrella on tapahtunut? Onko jokin sisäinen harrakkani herännyt? Vai yhdistänkö tämän nyt jotenkin aikuistumiseen? Äidilläni on aina ollut paljon sormuksia, ja vihkisormuksen myötä minullakin olisi jo kolme kunnollista (=päivittäin käytössä olevaa arvokorua, ei näyttäviä juhlia varten esiin kaivettavia Glitter-luomuksia). Vaaaai… onkohan nyt tämä jokin etiäinen siitä, millainen suloinen rakastunut hupsu minusta tulee hääpäivänä? Tuliko sormuksesta kuitenkin jokin symboli uudelle yhteiselämällemme avioparina?

Sormukseni lähijunassa.

Sormuksen hankinta eteni kutakuinkin näin:

1.  Ajattelin, että teettäisin kultasepällä jonkin erikoisella tavalla vihkisormukseni timantin ympärille kiertyvän uniikin korun. Toisaalta ajattelin, etten välttämättä hanki sormusta, joten en tehnyt asialle mitään. Tiesin kuitenkin, että haluaisin jotain tavallisesta rivisormuksesta poikkeavaa, ehkä värillisiä kiviä.
2. Sovittelin sormuksia kaikilla häämessuilla, joissa kävin, koska siellä se vaan sattuu olemaan kovin kätevää.
3. Syksyn Love me do -messuilla tykästyin Kalevala Korun Tähtivyö-sormukseen, joka nousi vahvaksi kandidaatiksi -jos siis sattuisin korun hankkimaan. Olen yhä sitä mieltä, että tuo sormus on kaikessa yksinkertaisuudessa todella kaunis! Kuin diskopallo tai tosiaan itse tähtivyö olisi istutettu sormukseen.
4. Talven Love me do -messuilla kävin jälleen sovittelemassa tuota sormusta, mutta yhä pohdin, voisiko sormuksen kohdalla säästää ja jätin kaupat tekemättä. Ystävällisesti myyjät kuitenkin suostuivat jatkamaan messutarjouksen kestoa kahdella viikolla, joten sain miettimiseen hieman lisäaikaa.
5. Tarjouksen viimeisenä voimassaolopäivänä olimme sulhon kanssa pukuostoksilla ja päätimme vielä suunnata Kalevala Korun liikkeeseen. Matkan varrelle sattui kuitenkin Kultajousi, jonne poikkesimme, koska ”eihän sitä koskaan tiedä”.
6. Tiesin jo, millainen sormus vihkini kaveriksi sopisi. Tovin sovittelun jälkeen huomasin palaavani aina sovittamaan samaa Princess-malliston sormusta, joka messutarjouksen myötä maksoi 799 euroa. Yllättäen päätös olikin helppo tehdä, ja niin aiemmat mietteeni tavallisesta rivisormuksesta poikkeavasta sormuksesta jäivät historiaan luottokortin heilahtaessa.
7. Sormus saapui myymälään, mutta jätin sen nopean sovittamisen jälkeen heti kaiverrettavaksi. Tekstiksi tuli häätanssimme eli Chisun Tuu mua vastaan -kappaleesta lyhyt lainaus ”Aina vaan” sekä hääpäivämme.

Sormukseni eteisessä.

Jotten vallan kuluttaisi sormusta puhki ennen häitä (ehkei nyt kirjaimellisesti, mutta kyllä siihen kaikenlaista likaa käytössä tarttuu!), annan sulhon laittaa sormuksen jonnekin piiloon. Häissä sitten nähdään taas! ❤

Ja toki vielä kuva uudesta sormuksesta itsekseen parrasvaloissa!

 

Onko sinulle tullut vastaavia mielenmuutoksia?

Terkuin,

K