Taas hääpainajainen

Ah, kylläpä kesäkuu tarjoilee parastaan!

Olen ollut niin keskittynyt kesästä nauttimiseen ja uusiin töihini, että häiden pohdiskelu on jäänyt vähemmälle. Hyvä niin – välillä mielessäni käy, mitä normaalioloissa olisimmekaan jo valmistelemassa. Paikkakortteja, karkkibuffaa, kukkien tilausta… Äh. Näistä tunnelmista johtuen en ole lukenut hääblogejakaan niin paljon kuin tavallisesti. Mutta ei se mitään, onpahan paljon uutta kiinnostavaa luettavaa, jahka häähumu taas imaisee mukaansa! (Päivitin muuten juuri blogilistaukseni, joka pitää sisällään tielleni osuneet suhteellisen säännöllisesti päivittyvät blogit. Vinkkaa, jos jotain puuttuu! 🙂 )

Viime viikonloppuna kävi kuitenkin niin, että näin taas pitkästä aikaa hääpainajaisen (aiemmat painajaiseni täällä ja täällä), joka oli jopa jossain määrin hauska. Unessa oli hääpäivämme ja kello lähestyi vihkimistä. Viime hetken järjestelyt muistuttivat säätöä ennen valmistujaisten juhlimista, sillä olimme lapsuudenkodissani. Jostain syystä kaiken kiireen keskellä päätin hilpaista kylän keskustaan ostamaan Teboililta pullon kokista. Eikä siis mitään isoa pulloa talkoopoppoolle, vaan omaan janooni puolen litran pullon. Täysin loogista! Keskustaan on kuitenkin matkaa useampi kilometri.

Palatessani vihkimisen alkuun oli enää kymmenen minuuttia ja kattaus oli aivan kesken. Kakku oli sentään helpotuksekseni juhlava, mutta yhä pahvirasiassa. Se näytti hieman ylioppilaskakulta, mutta oli tehty silinterin muotoon ja koristettu harmain ja valkoisin ruuduin. Mutta mitä kävikään! Käänsin selkäni, ja enää rämmäleet olivat jäljellä. Koetin asetella vikoja kokkareita nätisti mariskooliin.

top-view-photo-of-cake-2786773
Silinterihattukakkukuvaa ei löytynyt, mutta tämä kyllä sopii tunnelmaan! Kuvaaja Karley Saagi palvelusta Pexels

Tässä vaiheessa havahduin delegoinnin tarpeellisuuteen, taputin äitiäni selkään ja sanoin, että luotan häneen, ”sinulla on varmasti homma hanskassa!” Juoksin alas meikattavaksi ja kampaukseen, sillä aikaa vihkimiseen oli tosiaan enää kymmenen minuuttia. Kampaaja kuitenkin totesi olevansa todella nälkäinen ja pitävänsä ruokatauon. Soimasin itseäni huonosta aikataulutuksesta ja kaiken keskeneräisyydestä. Tiesin tilanteen olevan omaa syytäni, ja sanoin nieleskellen, että kaipa hänen sitten on syötävä.

Ei mekkoa, ei meikkiä, ei kampausta eikä oikein kattaustakaan – hyvä hetki herätä siis 🙂

Aurinkoisia päiviä ja kauniita unia sinulle!

T. K

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s