Vihkijä varattu, eli naimisiin mennään!

Roimaa edistystä häärintamalla! Enemmän kuin vuonna 2021 yhteensä! Otin nimettäin eilen itseäni niskasta kiinni ja edistin naimisiin menon kannalta kriittisintä elementtiä: vihkijän varaamista.

Lähetin viestin Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudelle ja tänään maanantaina ennen puoltapäivää vastaus kilahti sähköpostiini. Mahtavan nopeaa toimintaa! Pisteet käräjäoikeudelle myös siitä, että heille olisi voinut soittaa ja hoitaa asian puhelimitse. Hieno asia, sillä ehdin jo miettiä, olenko syyskuuhun suhteutettuna aivan liian myöhässä ja pohdin, että jos vastausta ei kuuluisi, hoitaisin homman puhelimella vielä tämän viikon aikana.

Saimme vastauksessa tiedon notaarista, johon ottaa yhteyttä ja jonka kanssa sopia vihkimiseen liittyvät yksityiskohdat. Viestissä luki myös, miten toimittaa esteettömyystodistus, kerrottiin juhlapaikalla tapahtuvan vihkimisen hinta sekä muistutettiin ottamaan henkilöllisyystodistukset mukaan. Toisin sanoen annettiin kaikki tarvittava tieto kerralla. Näillä askelmerkeillä on helppo jatkaa!

Aktivoitumisen taustalla oli pieni huoli liian myöhässä olemisesta, mutta erityisesti vieraidemme ihana suhtautuminen. Moni on kevään aikana varannut majoituksen juhlapaikastamme tai bookannut lennot. Käänteen tekevä hetki taisi olla se, kun pienen vauvan omaava pari varasi huoneen jopa vauvan mummolle, joka hoivaisi vauvaa häidemme ajan. Jos vieraamme ovat näin mahtavia, kai meidänkin pitäisi olla? ❤

Vaikuttava tekijä on myös se, että tuleva mieheni saa tällä viikolla rokotteen ja hän ehtii saada toisenkin rokotteen hyvissä ajoin ennen häitämme. Ehkä tämä tästä! Jos rokotostahti pysyy hyvänä, saatan itsekin saada molemmat annokset juuri ajoissa.

Käräjäoikeudelle lähetetyn viestin jälkeen avasin pitkästä aikaa Pinterestin, Jodelin hääkanavan ja Facebookin hääryhmät. Tänään sain taistella läpi työpäivän, jotta en ajattelisi pelkästään hääjuttuja. Voiko siis jo virallisesti sanoa, että hääinnostus on täällä taas? Tervetuloa, sinua on odotettu!

Kuvaaja Arthur Ogleznev palvelusta Pexels

Tänään olen ollut melkoisen tarmonpuuskan vallassa ja lähetin juuri tarjouspyynnöt kukkiin ja kakkuun liittyen matkaan. Koska hei, kyllä me nyt mennään naimisiin!

Juttelimme sulhon kanssa suunnitelma B:stä, ja se lienee läsnä olevien vieraiden porrastaminen. Mutta vaikka varasuunnitelmaan joutuisikin turvautumaan – hei, me mennään naimisiin!

Maltan tuskin odottaa viimeisiä suunnitelmien hiomisia ja hääkuplaan katoamista! Kyllä tässä on jotain kivaa odotettavaa jo kaivattukin 🙂

Ihanaa lähestyvää kesää kaikille! Tästä se hupi taas alkaa!

T. K

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s