Häämatka lähestyy!

Terveisiä täältä mökin terassilta! Jos vain paarmat ja hyttyset suovat, näpyttelen – ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa – postauksen puhelimella.

Arki omakotitaloon muuttamisen jälkeen on viime aikoina vienyt voimia aika tehokkaasti ja kunnon kirjoituksen rakentaminen kuvineen kaikkineen on ollut jotain, mistä on pitänyt tinkiä.

Näin juhannuksena nautin sopivasta toimettomuudesta ja päätin tarttua ”hmm, mitäköhän sitä tekisi” -fiilikseen ja kertoa teille, että olemme lähdössä kahden viikon päästä häämatkalle! Varasimme matkan pari päivää sitten, mikä kertonee sen, että korona (jonka sairastin toukokuun lopussa, oli onneksi lievä!) on hillinnyt intoa sitoutua yltiöpäisimpiin haaveisiin. Muutama viikko sitten tuumasimme, että kyllä me haluamme lähteä reissuun tänä kesänä, ettei homma menisi ihan sivu suun.

Jonkinlaisena haaveena taisi olla Portugaliin ja Azoreille matkaaminen. Azoreilla ei kuitenkaan ollut ihan niin häämatkahenkisiä hotelleja kuin mitä olisin ja olisimme halunneet. Hylkäsimme suunnitelman ja totesimme, että mennään mihin tahansa (poislukien Turkki ja Dubai, jonne kumpikaan meistä ei halua poliittisista syistä), mistä löytyy meidän häämatkatunnelmiimme parhaiten sopiva hotelli.

Tein alustavia tutkailuja, mutta jotain kevään väsyneistä tunnelmista kertoo, että valitseminen ja varaaminen tuntui työläältä hommalta. Lopulta rykäisimme homman kasaan valvomalla vaihtoehtojen parissa puolen yön yli. ”Nyt se varataan!” Tiesin, että hinnat nousivat koko ajan ja että ekalla googlailuilla vapaina olleet swim up -huoneet eivät enää olleet saatavilla.

Päädyimme lopulta hotelliin, jonka aluetta kiertävät uima-altaat hyvin monessa kohtaa. Hyvällä tuurilla huone terassilla tarkoittaa siellä lähes yhtä kätevää pääsyä altaaseen kuin swim up. Peukut pystyyn! Pohdimme pitkään, miten paljon olisimme halukkaita maksamaan tuollaisesta ylellisyydestä ja lopulta valitsemamme vaihtoehto tuntui hyvältä kompromissilta.

Kuva: lamarquise.gr

Harkitsimme myös, ottaisimmeko täyshoitoa. Emme luultavasti kuluttaisi alkoholia siinä määrin, että paketti maksaisi itseään takaisin, joten päädyimme puolihoitoon. Ei ainakaan tarvitse harmitella hotellin ikään kuin maksettujen ruokalujen sivuuttamista, jos haluaakin syödä ulkona.

Näin ollen päädyimme lopulta valitsemaan häämatkakohteeksemme Rodoksen ja siellä Falirakin ja Kalithean lähellä olevan La Marquise -hotellin Aurinkomatkojen kautta. Rodos ei ehkä omassa mielessäni yhdisty tyypillisiin mielikuviin häämatkakohteista, koska kaukaisen paratiisisaaren sijaan se on jotenkin helposti saavutettavissa ja olen itse käynyt siellä lapsena. Aiheesta juteltaessa monet ovat kuitenkin kehuneet kohdetta maasta taivaisiin, ja itse odotan innolla vesipuistoa, retkiä merille ja uimaan suoraan veneestä, sekä perhospuistoa. Kaikenlaiset Rodos-vinkit ovat oikein tervetulleita!

Kuva: hotels.com

Häämatkan jälkeen postausaiheet alkavat olla vähissä, ja uskon, että tämä blogi saa luontaisen päätöksensä häidemme vuosipäivään tai viimeistään blogin lokakuisiin synttäreihin mennessä. Suunnitelmissani on kertoa vielä kokemuksistamme ravintolahäiden järjestämisestä, häidemme musiikista sekä rahasta. Jos jokin asia meidän häihimme liittyen kiinnostelee, voi tänne tai instatililleni jättää kysymyksiä 🙂 Kiitos sinulle rakas lukija, että käyt yhä täällä, vaikka Matkalaulu onkin jo hääblogin elinkaaren eläkepäivillä ja postaustahti on rauhoittunut. Lupaan saattaa tarinan loppuun ja samalla nautiskella tänä vuonna naimisiin menevien blogikollegojen ja instaajien ihanista häätunnelmista!

Ensi kertaan! Ihanaa kesää juuri sinulle!

T. K

Hääparin look

Hei taas pitkästä aikaa!

Huh, kylläpä aika juoksee. Huomaa, että häistä on jo tovi ja muut asiat ovat koko ajan enemmän ja enemmän mielessä. Tässä talven aikana olemme mm. ostaneet omakotitalon ja myyneet nykyisen asuntomme. Pian on aika valmistella muuttoa.

Myös Ukrainan sota on ollut paljon ajatuksissani. Blogin alkaessa vuonna 2018 maailma oli iloinen paikka. En osannut kyseenalaistaa häiden toteutumista – sen kun suunnitellaan vaan! Nyt tiedän, että pandemiat ja muuttuva turvallisuustilanne ovat todellisuutta myös meidän aikanamme. Jotenkin nämä pohdinnat ovat saaneet minut arvostamaan entistä enemmän häitä ja muita juhlahetkiä. Ne eivät ole itsestäänselvyyksiä ja niistä kannattaa nauttia aina, kun vain suinkin on mahdollista!

Se synkistä aiheista. Tuntuu hyvältä alkaa haaveilla uusista jutuista! Jotta uudelle saa tilaa, lienee syytä ottaa kynä kauniiseen käteen ja saattaa tämä blogi kunnialla loppuun. Muutama postaus on vielä tuloillaan, joten kiitos jos haluat kulkea tämän matkan kanssani loppuun asti ja kiitos kaikesta tähänastisesta! Jokainen täällä tapahtuva vierailu tulee tietooni ja lämmittää mieltäni. Aika huimaa, että tämä on jo viides vuosi, jolloin Matkalaulu on pystyssä!

Olisi nyt sopiva hetki perehtyä hieman tarkemmin hääparin tyyliin? Kuvia täällä on toki näkynyt jo paljon, mutta koska itseäni aihe aina kiinnostaa, pysähdytään hetkeksi sen äärelle.

Morsian

Mekostani löytyi jos jonkinmoista yksityiskohtaa, joten korut eivät näytelleet häätyylissäni kovin suurta roolia. Minulla oli vain kihla- ja vihkisormukset sekä korvikset, jotka olen saanut mieheltä lahjaksi. Ehkä rannekorukin olisi voinut toimia, mutta en lopulta tullut testanneeksi, olisiko jokin koruistani istunut kokonaisuuteen.

Hiuksiani koristi samat pienet kukat kuin kimppuani. Ja vau, miten upeasti tästä kuvasta näkyy meikkaaja-Annan kaunis kädenjälki luomivärin kanssa!

Kuva: Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Hehkuttaisin vielä kampaustani – Kampaamo Solan Tarun minulle tekemä kampaus oli aivan ihana ja aamumme Solassa oli mitä mukavin.

Kuva: Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Kenkäni eivät juuri mekon alta vilkkuneet, mutta uskokaa sanaani, että mekon pohjasävy ja kenkien vaaleanpunainen mokkanahka olivat täydellinen yhdistelmä! Unisan kenkäni ovat olleet kovassa käytössä muutenkin, joten hankinta kannatti. Kenkäleikissä popot pääsivät hetkeksi loistamaan!

Kuva: Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Luonnollisesti morsiamen häätyylin keskiössä on mekko. Sanoisin, että minun Morilee-mekkoni oli pääpiirteissään melko klassisen. Modernia twistiä tuli pitsin alta erottuvalla pohjavärillä (jonka sävystä en ole tähänkään päivään mennessä päässyt selvyyteen 😀 Beige? Laventeli?) ja strassein koristelluilla olkaimilla ja dekolteen kirjailuilla. Laahuksessa riitti kaunista pitsikirjailua ja pituutta, ja sattumalta mekossa oli myös satiininappeja, joista pidän kovasti.

Kuva Taika Lehtimäki (rajaus minä)

En haaveillut mekosta laahuksella, mutta en myöskään ollut voimakkaasti sitä vastaan, kun se parhaasta mekossa sattui olemaan. Ajattelin, ettei laahus olisi kovin kätevä ja että se todennäköisesti jossain vaiheessa iltaa repeäisi. Ilokseni voin kertoa olleeni väärässä!

Häätiimiläisen ottamassa kuvassa näkyy laahuksen pitsiä sekä mekon pohjaväriä (ja hieman kuvauksissa suojana ollutta muovia 😀 )

Tarvitsin laahuksen kanssa apua kaasoltani kävellessäni ”alttarille”, mutta oikeastaan se toi tilanteeseen mukavan ripauksen juhlallisuutta. Valokuvauksessa laahuksen asetteluun sai kiinnittää huomiota, koska kuvassa mytyssä oleva laahus voi jälkikäteen harmittaa.

Laahus kulki valtaosan päivästä käsivarrellani ilman, että kiinnitin siihen juuri mitään huomiota. Minun laahuksessani oli lenkki, jonka olisi voinut kiinnittää käsivarteen, mutta laahuksen kainaloon nappaaminen oli sen verran kätevää, ettei lenkin käyttäminen käynyt mielessäkään. Jos laahus siis huolettaa, voin ainakin tämän mekon osalta sanoa, että huoli oli turha 🙂

Laahus kainaloon ja menoksi! Kuva Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Sulhanen

En jaa tänne miehestäni tarkkoja kuvia, ja tässä kohtaa se on vähän harmi! Hänen häätyylinsä oli nimittäin todella hieno ja olisi hauska jakaa se kanssanne. Muutaman asian haluan kuitenkin nostaa esiin.

Miehelläni oli hääpäivänä silmälasit kuten arjessa muutenkin. Veikkaan, että ne tekivät hänen lookistaan jopa astetta charmikkaamman. Lasit kunniaan siis!

Kuva: Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Hän teetti pukunsa Räätälistudio BQ:ssa. Hänellä oli hyvin tarkka visio burgundinpunaisesta puvusta. Se on väri, jota hän käyttää usein esimerkiksi villapaidoissa. Burgundin esiinmarssi miesten häämuodissa on hauska ilmiö! Kannatan lisää värejä miesten juhlapukeutumiseen.

BQ:n myyjällä oli hyvin vahvoja suosituksia (mistä minä pidin) ja hän ehdotti mustien kenkien hankkimista puvun kaveriksi. Mieheni päätti hankkia ruskeat kengät, mutta tuli jossain kohtaa siihen tulokseen, että mustat olisivat ehkä sittenkin voineet toimia paremmin.

Rusetti oli teemaväriemme mukaisesti sininen, ja sävy kävi hienosti yksiin vieheen koristenauhan kanssa.

Pyysin mieheltä ehdotusta tämän tekstin otsikoksi, ja hän ehdotti ”Odotettavuutta ja edelläkävijyyttä.” Kuulemma siksi, että minä pukeuduin odotusten mukaisesti valkoiseen ja hänen valintansa oli aikaansa edellä.

Mekkoni on tulossa myyntiin Lovebirdsiin!

Olen sopinut jo hyvän aikaa sitten, että mekkoni tulee myyntiin Lovebirdsiin. Sen toimittaminen myymälään on venynyt ja venynyt, mutta parin viikon sisällä se tapahtuu – en nimittäin halua raahata sitä enää uuteen kotiimme. Huikkaan vaikka Instagramissa, kun mekko on sovitettavissa. Käy ihmeessä kurkkaamassa, jos kuvat miellyttivät silmääsi!

Kuva: Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Aurinkoista kevättä ja nauttikaa hääsuunnittelusta!

T. K

Paljon pieniä yksityiskohtia, vähänlaisesti koristeita

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Toivottavasti olette voineet hyvin!

Aika huimaa, että tämä blogi on ollut olemassa jo viidellä eri vuodella! Josko kohta saataisiin homma pakettiin. Sitä ennen kuitenkin muutama sananen häidemme pienistä yksityiskohdista.

Olen jo pitkään harrastanut hääblogien lukemista, jopa ennen omia kihlojani. (Sivuhuomiona: Nyttemmin ehkä vähemmän! Tuntuu, ettei blogeja oli niin paljon kuin muutama vuosi sitten, mihin varmaan vaikuttaa Instan nousu. Vinkatkaa omanne, uutta luettavaa on aina kiva löytää!) Jos en ihan väärin muistele, tuolloin bloggaajia puhututti paljon koristeiden askartelu. Pompomit taisivat olla iso hitti!

Meillä sekä ensimmäinen että lopullinen juhlapaikka olivat molemmat sen verran isoja ja juhlallisia tiloja, että totesimme sulhasen ja äitini kanssa yksissä tuumin, että koristeet näyttäisivät todennäköisesti aika hassuilta. Ilmapallot, pompomit, kukkavanteet ynnä muut olisivat helposti näyttäneet orvoilta ja yksinäisiltä. Niitä olisi pitänyt olla tosi paljon! Käytännössä meillä ei siis ollut mitään, minkä funktio olisi pelkästään ollut tilan koristaminen (ellei kukkia lasketa). Asiaan vaikutti isosti se, ettei meistä kumpikaan ole innokas nikkaroija tai käsityöihminen. Meillä kävi tuuri, että juhlapaikastamme löytyi kauniita kynttilänjalkoja sekä maalausteline pöytäkartalle — meistä ei ehkä olisi ollut niitä metsästämään.

Pöytänumerot, paikkakortit ja pöytäkartan voi kuitenkin jossain määrin lukea koristeiden joukkoon. Ainakin niissä näkyi meidän kädenjälkemme! Tai tarkemmin sanottuna minun kädenjälkeni. Sulhanen kuitenkin vaikutti taustalla: hän halusi alusta asti häidemme väreiksi burgundia ja tummansinistä. Burgundia toimme esiin kukissa, mutta sininen on haastava väri kukkiin. Niinpä oli luontevaa hyödyntää sitä paperituotteissa, jotka kaikki olivat valkoista kartonkia sinisellä kaunokirjoituksella höystettynä. Vähän haaveilin, miltä tummansininen kartonki vaikka kultatussilla olisi näyttänyt, mutta ainakin olimme linjassa kutsujemme kanssa.

Olin jostain syystä päättänyt tehdä paikkakortit itse. Olin sellaisen oudon kuvitelman vallassa, että kai nyt vähintään sen verran pitäisi askarrella. Mikäli muistikuvani eivät aivan petä, häitä edeltävässä kiireessä kirosin päätöstä useampaan otteeseen. Koronan takia ilmoittautuminen oli vasta hyvin lähellä häitä, joten liian paljon paikkakorttien askartelun kanssa ei kannattanut olla etukenossa. Osasta korteista tuli nättejä, osasta riittävän hyviä ja osa oli sellaisia, joihin en ollut kovin tyytyväinen. Kiireessä en kuitenkaan jäänyt murehtimaan asiaa liiaksi: kunhan ihmiset löytäisivät paikkansa ja nimet olisi kirjoitettu oikein. En tainnut ottaa uusiksi kuin muutaman kortin. Ja niitä oli muuten sata (tai ehkä tarkalleen 99)! Hommaan meni muistaakseni kolme tai neljä iltaa, joten ihan pikkujutusta ei ollut kyse.

Vieraan ottama kuva paikkakortista. Päädyin revittyihin reunoihin siksi, etten olisi millään osannut leikata tasaisen suoria sivuja menettämättä hermojani 😀

Sininen kaunokirjoitus näkyi myös pöytänumeroissa eli meidän tapauksessamme kukkapulloissa roikkuvissa lapuissa. Kuten alla olevassa kuvassa ehkä hailakalla näkyy, numeron alla oli pieni tekstinpätkä. Laput oli kiinnitetty sinisellä nauhalla, joka näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut olla leveämpääkin.

Kuva: Taika Lehtimäki (tökerö rajaus minun käsialaani)

Pöytänumeron tekstipätkässä päästään otsikossa lupailtuihin pieniin yksityiskohtiin! Laitoimme teksteihin nimittäin jonkin verran ajatusta: kaikissa oli lainaus kirjasta, biisistä tai sarjasta, josta me molemmat pidämme. Laitoimme lainauksen vielä osumaan yksiin pöydän seurueen kanssa. Esimerkiksi mieheni lapsuudenystävien pöydässä luki meillä paljon soivan Anssi Kelan Nummela-biisistä ”Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat.” Meidän pöydässämme luki Game of Thronesista lainaus ”Moon of my life, My Sun and Stars” ja bändikavereideni pöydässä F1-dokkarisarjasta Kimin huikea laini ”It’s more like a hobby for me. So, obviously, I don’t need to do it if I don’t want.” Herkkupöydässä luki ”Have a biscuit, Potter” ja bestmanin pöydässä How I Met Your Motherista ”Think of me like Yoda, but instead of being little and green I wear suits and I’m awesome. I’m your bro—I’m Broda!

Olen näihin todella tyytyväinen! Oli kiva väläyttää kautta vieraille, millaisen pop-kulttuurin keskellä olemme kasvaneet ja mistä erityisesti pidämme. En tiedä, miten moni lopulta kiinnitti teksteihin huomiota, mutta ainakin meillä oli sulhasen kanssa hauskaa. Pöytänumerot ovat teipattuna vieraskirjamme kansien väliin yhdessä saamiemme korttien kanssa, mikä tuntuu loistavalta paikalta säilöä pieni yksityiskohta juhlasta.

Toinen paikka pienille yksityiskohdille oli pöytäkartta. Ollakseni rehellinen, totesin heti alkajaisiksi, että noin sadan nimen kirjoittaminen siististi olisi mahdoton tehtävä. Viimeistään nimessä 88 tulisi virhe ja homma pitäisi aloittaa alusta tai paikkailla jotenkin. Ei hyvä.

Joten keksin ovelan suunnitelman! Mitäpä jos nimien sijaan kirjoittaisi jotain pöytäkuntaa kuvaavaa? Kuten vaikka ”morsiamen vanhemmat, kummit ja sisarukset perheineen”? Sulhasen hyväksynnän jälkeen päätin toteuttaa suunnitelman. Aika monen kaveriporukan kohdalla päädyin käyttämän Whatsapp-ryhmien nimiä, mikä toi hommaan oman humoristisen lisänsä. Erään pöytäkunnan nimenä luki Chicagon ghettoperseet ja toisen Höpönassukat. Tietojeni mukaan kaikki löysivät onnistuneesti perille ja näin kartan vilahtavan myös Instagramin stooreissa, joten ehkä valinta ei mennyt täysin metsään! Jos haluat mennä sieltä, missä aita on kohtuullisen matalalla, voin suositella lähestymistapaani.

Kurkistus pöytäkarttaamme, kuva minä.

Aika monesti kuulee sanottavan, että hääpari haluaisi tehdä ennen kaikkea itsensä näköiset häät. Häihin liittyy tuhottoman paljon vakiintuneita käytäntöjä ja perinteitä, joiden keskellä voi olla vaikea muistaa, mikä on itselle tärkeää tai luontevaa. Uskon, että meidän häissämme oli paljonkin sitä jotain mystistä meidän näköistä — ehkä juuri näiden yksityiskohtien kaltaisissa jutuissa.

Ihania talvipäiviä!

T. K

Viihdykettä häävieraille

Häidemme aikaan voimassa olleista rajoituksista johtuen olimme miettineet juhlamme aikataulun tarkasti. Juhlat kestivät kello kolmesta yhteentoista ja sen välille mahtui kaikki olennainen: vihkiminen, ruokailu ja bändin setit.

Suhteellisen tiukoista raameista huolimatta häissämme oli aikaa vapaalle seurustelulle. (Huh, olisipa muuten aika hurjaa, jos ei olisi ollut!) Moni pari järjestää häihinsä pientä puuhaa, jota vieraat voivat toteuttaa vapaasti omaan tahtiinsa. Viime vuosina tällä saralla suosiota ovat saaneet esimerkiksi salatehtävät ja hääbingot.

Meillä vastaavassa roolissa oli random-kysymykset ja vieraskirja polaroid-kameralla. Vaikka polaroid-kamera on ollut suosiossa jo jonkin aikaa, olin yllättynyt siitä, miten kivasti se toimi! Vieraskirjamme täyttyi jos jonkinmoisista hauskoista kuvista ja vielä hauskemmista teksteistä. Tuntui, että kuva ottaminen oli sopiva aktiviteetti täyttämään virallisesta ohjelmasta vapaita hetkiä ja vieraamme antoivat luovuuden kukkia.

Me emme rakennelleet mitään sen kummempia kuvaustaustoja. Sen sijaan käytössä oli jostain häätapahtumasta aikaa ennen koronaa saamani tikut pahviskumppineen ja tekoviiksineen, joiden avulla hassutella. Heh – hyvä homma, että satuin saamaan tikut, sillä minusta ei olisi ollut niiden askartelijaksi tai aktiiviseksi kirpputorikyttääjäksi. Mukava lopputulos erittäin vähäisellä panostuksella, joten kiitokset vielä lahjasta! (En ikävä kyllä muista tilaisuutta tai lahjan antajaa enää : / )

Käynnissä vieraskirjan täyttäminen (rajattu vieraan ottamasta kuvasta)

Meillä oli sadan hengen juhlat ja tilatessani filmiä polaroid-kameraan laskin sen varaan, että ihmiset ottaisivat ryhmäkuvia. Filmiä oli muistaakseni 60 kuvan edestä (yllättävän kallista touhua!), ja jotain kameran suosiosta kertoo se, että kaikki meni. Toivottavasti kaikki halukkaat kuitenkin saivat tilaisuuden ottaa kuvan.

Jotkut vieraista osasivat hyödyntää kuvaajamme Taikaa ja pyysivät ottamaan itsestään ryhmäkuvia. Mainio idea! Hääparin näkökulmasta kuvien katselu tarjosi mahdollisuuden kurkistaa niihin hetkiin, joissa ei itse ollut läsnä.

Entäs random-kysymykset? Törmäsin ideaan ensimmäisen kerran muistaakseni Rakkaudella, Rea -blogista. Onneksi törmäsin, sillä idea tuntui heti omalta sekä minun että sulhasen mielestä! Juuri sopivan häröpalloa hommaa, juuri sopivalla tavalla jäätä murtavaa.

Kyse oli pöytiin jaetuista pienistä kysymyslapuista, joista saada jutunjuurta pöytäseurueen kesken ja viihdykettä illan levottomiin tunteihin. Netistä löytyy random-kysymysten generaattoreita, joista kävin poimimassa parhaita paloja talteen. Jos idea innostaa, haulla random question generator pääsee hyvin alkuun!

Omia suosikkikysymyksiäni, joiden vastauksia olisin mieluusti ollut monessakin pöytää kuulemassa, olivat esimerkiksi:

Mihin ihmiset suhtautuvat nostalgisesti 40 vuoden päästä?

Mitä läheisesi odottaisivat sinun tehneen, jos sinut pidätettäisiin ilman selitystä?

Kumman valitsisit: jättäisit kotikaupunkisi iäksi vai pysyisit siellä ikuisesti?

Mikä osa kehostasi voisi kaivata hieman kosteusvoidetta?

Oletko yrittänyt jotain, mitä et missään nimessä tule yrittämään uudestaan?

Mitä ostat aina kun käyt ruokakaupassa?

Viihteen lisäksi tärkeä syy ottaa ohjelmanumero mukaan oli se, että se edesauttaisi vähän vieraammankin pöytäkunnan tutustumista ja siten osaltaan tekisi juhlistamme mahdollisimman mukavan kokemuksen kaikille vieraille.

Samaa ajatusta oli juhlamme alussa olleen tutustumisleikin taustalla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan leikki meni näin: kaasot luettelivat erinäisiä asioita, ja jos koit väittämän kuvaavan itseäsi, oli tarkoitus nousta ylös. Nostimme listalle asioita, joista uskoimme ihmisten voivan saavan jutunjuurta. Meillä oli esimerkiksi yllättävän paljon vieraita Savosta, ja yksi kohdista oli, että nouse ylös, jos olet Savosta. Tiedän, että teema oli kirvoittanut myöhemmin vieraiden kesken lisäkysymyksiä siitä, että mistä paikkakunnalta kukin tarkalleen oli. Toinen kohdista oli, että nouse ylös, jos et puhu suomea: näin saimme tuotua esiin, keiden kaikkien kanssa juttu luistaisi parhaiten englanniksi. Paljon kannatusta saaneita kohtia olivat koiran haluaminen ja vuorilla ja tuntureilla vaeltamisesta pitäminen.

Kuvista, vieraskirjateksteistä ja ennen kaikkea vieraiden kommenteista päätellen monilla oli todella kiva ilta. Uskallan toivoa, että edes pieniltä osin kiitos siitä kuuluu sille, miten ohjelmaa suunnitellessamme pyrimme luomaan paikkoja keskusteluille sekä tuomaan esiin minun ja mieheni pinnan alla kuplivaa hulvattomuutta.

t. K

Kaikki häidemme kukat

Aika käydä läpi hääjuhlamme kukka-asiat! Sanottakoon heti alkuun, että jos jokin asia häissämme jäi pihistysosastolle, niin kukille taisi käydä juuri niin. Halusin ehdottomasti kukkia mukaan päiväämme, mutta aivan suunnattomia summia emme niihin laittaneet. Esimerkiksi hääparin vanhemmilla ei ollut vieheitä tai rannekukkia, ja pöytäkukkien asettelut hoidimme itse.

Meille tuli kukkia kahdesta eri paikasta. Kivistössä toimiva Kukka & Juhla Decor toimitti floristin sidontataitoja vaatineet asiat eli minun kimppuni, kukkaistytön seppeleen, sulhasen ja bestmanin vieheet sekä kaasojen hiuskoristeet. Olen kirjoittanut floristin kanssa pidetystä suunnittelupalaverista täällä.

Pöytiin pulloihin tulevat kukat noudin Nurmijärven Metsäkylästä ihastattuvasta Pellonreunan puutarhasta (ig: @pellonreunanpuutarha) häidemme aattona. Täällä kuvaus vierailustamme Pellonreunan puutarhaan. Kyseessä on kotinsa vieressä kukkia viljelevän Susannan puutarha. Hän kasvatti meille kukkia varta vasten toivomissamme väreissä. Huikeaa, en edes osannut unelmoida, että sellainen olisi mahdollista! Jos siis olit minun tavoin siinä luulossa, että tukkupunttitilaukset ja oikeastaan kaikki muutkin kukat tulisivat Hollannista tai vielä kauempaa Afrikasta, salli minun yllättää: Suomessa on jo lukuisia leikkokukkaviljelijöitä, joista yksi koonti löytyy täältä. Kukat säilyivät hyvinä vielä pitkään häidemme jälkeen.

Emme tulleet ottaneeksi vain kukkiin keskittyneitä kuvia, joten rajasin seuraavaksi näkemiänne kuvia aika rankalla kädellä. Vakuutan, että kuvaajamme Taikan alkuperäinen sommittelu oli rutkasti parempi.

Pidemmittä puheitta, aika käydä kukkamme läpi!

Morsiuskimppuni

Minulla oli kirkas visio kimpustani siitä lähtien, kun huomasin työmatkani varrella kukkakaupan ikkunassa muhkean ruusukimpun. Halusin korkean ja kapean kimpun, jolla voisin huitoa ympäriinsä, en siis esimerkiksi pyöreää tai laakean rönsyilevää.

Kuva Taika Lehtimäki, rajaus minä

Luotin floristimme taiteelliseen näkemykseen, mutta muodon lisäksi minulla oli muutamia muita ohjeistuksia:

  • halusin burgindinpunaisia ruusuja
  • halusin ruusujen sekaan jotain muitakin kukkia, mutta lajikkeista minulla ei ollut erityisiä toiveita
  • myös vihreää sai olla mukana
  • kimpun korkeudeksi hahmottelin noin 60 cm

Vielä hääpäivän alkaessa minulle oli epäselvää, mitä tekisin kimpulle. Heittäisinkö sen? Säilyttäisinkö sen? Antaisinko sen ehkä jollekulle lahjaksi? Asia ratkesi päivän mittaa: koska minulle ei tullut vahvaa tunnetta, että haluaisin säilyttää kimpun, päätin heittää sen. Onneksi näin, sillä kimpusta saatiin aikaiseksi mainio taisto ja sen itselleen voittanut tuli hyvin iloiseksi. Koska en pidä siitä ajatuksesta, että ihmiset kisailisivat naimisiin pääsystä, ohjeistin, että kimppua saisivat tavoitella kaikki kukista pitävät.

Olen pohtinut jälkikäteen, että olivatko ruusut ihan niin burgundeja kuin toivoin. Joissain kuvissa näyttää siltä, toisissa ei niinkään. Toisaalta olen pohtinut myös, olisiko todella burgundi sävy ollut sittenkään hyvä valinta: näyttäisikö pahalta, jos miehen puku ja kukat olisivat melkein saman sävyisiä, mutta ei kuitenkaan aivan? Nyt sävyissä on kuitenkin selkeä ero, mikä tuntuu toimivan ihan hyvin.

Kukat osana hääparin lookia

Jostain syystä iso viehe ei ole koskaan miellyttänyt silmääni, ja ilahduin, kun sulhanen oli samoilla linjoilla. Halusimme vieheeseen pieniä kukkia, jotka olivat samoja kuin mitä kimpussani käytettiin. Vieheen sidonnassa hyödynnetty nauha sattui olemaan täydellinen match miehen rusetin kanssa! Bestmanin viehe oli samanlainen kuin sulhasella.

Viehe kiinnitettiin voimakkaalla magneetilla, joka toimi mainiosti ja mahdollisti sen, ettei pukuun tarvinnut tehdä pienintäkään reikää. Harmi kyllä vieheeseen liittyi pieni vastoinkäyminen: viehe oli kiinni magneetissa jonkinlaisella kukkaliimalla, joka pehmeni päivän mittaa ja aiheutti pientä sotkua.

Minun hiuksiini tuli samoja kukkia kuin kimpussani oli käytetty eli siten samoja kuin mitä sulhasen vieheessä oli. Samat kukat oli muutenkin hyvä ratkaisu, sillä se teki tilauksesta käsittääkseni edullisen. Kaikki tilattu materiaali voitiin käyttää hyödyksi.

Kampaajani Taru sanoi, että kukat tekevät kampauksen, ja olen kyllä samoilla linjoilla! Pohdiskelin aluksia kukista rakennettua hiuskorua, mutta tulimme Tarun kanssa siihen tulokseen, että kukat olisi helpointa asetella, jos ne olisivat irtonaisia ja niissä olisi rautalankaa apuna kiinnitystä varten.

Kukkaistytön seppele ja kaasojen hiuskukat

Ai että, tykkään todella paljon kukkaistytön seppeleestä ja ehkä vielä enemmän kaasojen hiuskukista! Niissä on samaa piikkiputkea sekä samaa pientä valkoista kukkaa kuin kimpussani. Morsiusharso oli minulle muuten ehdoton ei! Hääblogeja iäisyyden lukeneena halusin jotain omiin silmiini tuoreempaa. Siskontyttöni valitsi oksaneilikkaa mukaan täydentämään kokonaisuutta. Hänen seppeleensä oli runsas ja ihastuttava.

Kuva Taika Lehtimäki, rajaus minä.

Kaasojen hiuskukat sopivat valtavan kauniisti heidän tummanvihreisiin mekkoihinsa. Ne olivat kuin piste iin päälle ja kruunasivat heidän lookinsa!

Vaikka häitämme juhlittiinkin siirron vuoksi syyskuussa, emme varsinaisesti olleet järjestämässä syyshäitä – olihan alkuperäinen päivämäärämme heinäkuussa. Kukkaseppele ja kaasojen hiuskukat toivat hurmaavan syksyisen tuulahduksen mukaan juhlamme ilmeeseen, mikä loppupeleissä oli minusta mukava sävähdys ja näytti todella tyylikkäältä.

Kuva Taika Lehtimäki, rajaus minä.

Pöytäkukat

Pöytäkukat toteutumme itse asettelemalla Pellonreunan puutarhasta noudettuja kukkia pulloihin. Heh, harmillista kyllä, ihan kauneimmat luomukseni eivät näköjään tulleet ikuistetuksi filmille! Mutta luottakaa sanaani: monet niistä olivat todella kivan näköisiä!

Jos jotain tekisin eri tavoin, olisi se ehkä pieni treeni. Kesti tovi ymmärtää, miten pitkä varsi toimi missäkin pullossa parhaiten ja minkälaisia kukkia asetella rinnakkain. Homma oli joka tapauksessa hauskaa ja heti kukkien noudosta minulle tuli todella hyvä fiilis, kuten olen aiemmin kirjoittanut. Kukat olivat täällä, häät olisivat pian täällä! Siitä häidemme aaton tohina alkoi.

Kukkien mukana tuli paljon leppäkerttuja, mikä kuvasi mielestäni hyvin sitä, että kukat olivat todella suoraan puutarhasta. Sävyt olivat juuri toiveidemme mukaisia: yli puolet kukista olivat burgundia, mutta mukana oli myös pinkkiä, vaaleanpunaista ja muita tehostevärejä. Kukat olivat paitsi kauniita myös mukavan rennon rönsyileviä, mikä toi minusta mukavan säväyksen klassisen tyylikkääseen juhlapaikkaamme. Korkeat asetelmat vaikkapa valkoisista ruusuista olisivat vieneet tunnelmaa erilaiseen suuntaan.

Kukkien kanssa toimittiin siten, että asettelin ne kotona vettä puolillaan oleviin pulloihin ja pullot muovilaatioihin. Laatikot kilisten ajoimme Kalastajatorppaan (oli muuten hermoja raastava reissu, mutta onneksi mitään kaatumisia tai rikkoutumisia ei tapahtunut!). Siitä eteenpäin meidän ei tarvinnut tehdä mitään, vaan Kalastajatorpan henkilökunta asetteli pullot pöytiin kattauksen lomaan. Oli huikea tunne kurkistaa saliin ennen hääkuvauksen alkua: tiesin heti, että kokonaisuudesta tulisi ihan mahtava! (Heh, olivatkohan muut samaa mieltä? Mutta me olimme, ja se lienee tärkeintä!)

Kukat valmiina lähtemään juhlapaikalle!

Meillä ei ollut vieraslahjoja. Sen sijaan kaikki halukkaat vieraat saivat viedä kukkia mukanaan kotiin. Erityisesti siskontyttöni kunnostautui tällä saralla! Olin sanonut, että kukkia saa kerätä itselleen myöhemmin illalla. Joskus kuuden aikaan hän taisi kysyä, että onko nyt myöhemmin illalla. Bändini kuvaamaa videota katsellessani olen huvittuneena seuraillut, miten hän käy systemaattisesti pöytiä läpi ja vie parhaat löydöt päältä 😀

Mukavaa toista adventtia kaikille!

t. K

Suuri ruoka- ja juomapostaus

Suuri ruokapostaus! Tai ehkä pieni, saa nähdä millainen teksti tästä tulee. Joka tapauksessa puran teille, miten ruoka- ja juomapuoli toteutettiin häissämme. Tiivistys kiireiselle lukijalle: meillä oli ravintolahäät, valitsimme valmiin menukokonaisuuden ilman muutostoiveita ja muutaman tarjoamamme alkoholiannoksen lisäksi juomaa sai ostettua lisää baarista. Lisäksi tarjolla oli kahvit, herkkubuffa ja iltapalaksi hodareita.

Blogini parissa viihtyneet tietävät, että jouduimme viime hetkellä vaihtamaan juhlapaikkaa. Menun puolesta asiaa ei tarvinnut stressata: Kalastajatorppa on hyvän ravintolan maineessa ja iloksemme kaikki menuvaihtoehdot klassisesta kansainväliseen olivat sellaisia, jotka olisimme ruokien puolesta voineet valita. Emme muistaakseni harkinneet valintaamme kovinkaan pitkään, sillä meitä eniten miellyttänyt vaihtoehto oli myös edullisin niistä, jotka sisälsivät runsaan alkupalapöydän. Ajan ollessa häiden alla kortilla meillä ei ollut mahdollisuutta testailla viinejä sen enempää, joten menimme suositusviineillä. (Kannattaa kuitenkin huomioida viinivalintojen vaikutus kulupuoleen: toisissa ripauksen kalliimmissa menuissa saattaa olla edullisemmat viinit.)

Valitsemassamme menuvaihtoehdossa alkupalat haettiin buffetista, mutta pääruoka tarjoiltiin pöytiin, mikä oli minusta mukava juhlallisuutta tuonut lisä. Olisi ollut myös mahdollista valita kokonaan pöytiin tarjoiltu kokonaisuus, mutta tällöin alkupalavalikoima olisi ollut suppeampi.

Kuva: Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Valitsemamme Välimeren hääbuffet oli tällainen:

Alkuruokia

Vihersalaattia ja vinaigrettea M, G

Sitrusmarinoitua fetaa L, G

Fenkoli-paprikaraviolisalaattia

Lohicarpaccio, rucolaa ja aiolia L, G

Parmankinkkua, mansikka-melonisalaattia M, G

Maustepaahdettua kanaa ja pasionaiolia M, G

Scampi-linssilaattia ja basilikakastiketta L, G

Manchegojuustoa ja aprikoosichutney L, G

Helmicouscous-artisokkasalaattia M

Moniviljapatonkia, focacciaa, oliiviöljyä ja levitettä

Pääruoka

Grillattua karitsanfileetä, tillipestoa ja punaviinilientä L, G

Tai

Hummerimurekkeella täytettyä siikaa ja anis-rapukastiketta L, G

Jälkiruoka & kahvi

Valitsimme pääruoaksi karitsanfileen. Juomapuolella tarjosimme alkumaljat sekä kaksi 16 sentin viinikaatoa. Viinin tilalle saattoi halutessaan valita mitä tahansa muita juomia. Juomapuolta sai täydennettyä omakustanteisesti baarin puolelta, mikä ei tietääkseni aiheuttanut kenellekään sen suurempaa harmistusta (toki melkein kaikki vieraistamme ovat jättäneet opinnot taakseen jo hyvän aikaa sitten). Päinvastoin: tiedän monen olleen suorastaan avokätinen tarjoillessaan juomia muille. Tiedän esimerkiksi, että eräässä kuuden henkilön pöydässä juotiin kuusi pulloa viiniä ja vielä cocktaileja päälle. Ajatus hymyilyttää minua kovasti: ihmiset todella halusivat nauttia illasta! Sulhasen kaveri taas osti sulhasen äidille kuohuvaa, sillä hän oli ohjannut kyseisen kaverin harrastuksia lapsena. Mukava ele 🙂 Baarin hintataso oli käsittääkseni aivan tavanomainen.

Ruoka oli todella hyvää! Varsinkin alkupaloja kehuttiin vuolaasti ja ne olivatkin ehkä asia, joka viritti ihmiset sellaiseen myönteiseen juhlatunnelmaan. Monet ystävistäni harrastavat laaturavintoloissa käymistä, ja oli kiva kuulla, että ilta oli heille ruoan osalta mieluisa.

Alkupaloja muistan ottaneeni tietoisesti kohtuullisen annoksen, jotta ehtisimme nopeasti kiertämään pöytiä ja juttelemaan vieraille. Minulla ei ole voimakkaita muistikuvia siitä, olisiko joku ruoka ollut ylivoimainen lempparini – ehkä se kertoo jotain siitä, miten sitä väistämättä käy hieman ylikierroksilla. Söin kuitenkin hyvällä ruokahalulla sekä alkupalat että hetkeä myöhemmin tarjoillun pääruoan.

Täytyy vielä ylistää Kalastajatorppaa hienosta erikoisruokavalioiden hoidosta! Äitini on vehnäallergikko ja hänelle gluteeniton ruoka ei sovellu, vaan hän joutuu välttelemään kaikkea, missä on esimerkiksi glukoosisiirappia tai maltodekstriiniä. On hyvin harvinaista, että ravintolat tietävät raaka-aineista näin yksityiskohtaisella tasolla. Kaikki meni kuitenkin nappiin ja ilmeisesti paremmin kuin oikeastaan missään muualla. Luonnollisesti myös kaikki muut erikoisruokavaliot huolehdittiin onnistuneesti.

Erikoisruokavalioiden lisäksi myös lapsivieraat, joita meillä oli yhden taaperon lisäksi kolme, oli huomioitu. Heille sai valita ruoan ravintolan normaalien lastenannosten joukosta, ja päädyimme tuttuihin ja turvallisiin lihapulliin ja perunamuusiin.

Juhlaan kuului luonnollisesti myös kahvit ja kakku. Kahvi ja tee kaadettiin pöytiin, mikä on minusta oikein kiva: kenenkään ei tarvinnut hermoilla kupin kantamisesta lautasella ja mahdollisesta läikyttämisestä.

Myös kakun valinta oli tehty helpoksi: Kalastajatorpalla on kaksi kumppanileipomoa, Kakkugalleria ja Konditoria pH7, joiden listoilta kakun voisi valita. Mainio homma, sillä kakuntekijän etsintä oli asia, joka oli jäänyt meillä kesästä roikkumaan. Kaksi tarjouspyyntöä taisin ehtiä lähettää kesän alussa, ja niistä kumpaakaan ei vastattu.

Päädyimme valitsemaan kakun pH7:n listalta, sillä Kakkugalleria oli minulle entuudestaan tuttu ja oli hauska päästä kokeilemaan jotain uutta. PH7:lta olisi voinut kysyä tarjousta myös näyttävämmästä jenkkikakusta, jos näin halusi. Tein uteliaisuuttani niin (jossain oudossa häähurmoksessa, kerranhan sitä vain eletään!), mutta ehdotetun kakun makumaailma kuulosti mielikuvituksettomalta ja siihen nähden erittäin kalliilta. Ehkä toivotut koristeet nostivat hintaa, mutta joka tapauksessa yli tuhat euroa vadelmahillokakusta ei houkutellut.

Onneksi listalta löytyi houkutteleva vaihtoehto eli maitosuklaa-hasselpähkinäkakku! Kakku maistui kivasti sekoitukselta kinder-munaa ja pähkinäisyyttä, ja sai kehuja myös ihmisiltä, jotka eivät aina kakuista välitä. (Apua, kuulostaako tämä siltä, että ylihehkutan kaikkea? Mutta totta se on!) Miehellä ei ollut suuria intohimoja kakun valinnan suhteen, joten sain tehdä mieleni mukaan ja tykkäsin kakusta itsekin paljon.

Pitää vielä kiinnittää teidän huomionne kakun alla olevaan pieneen pyöreään pöytään, joka oli mielestäni todella tyylikäs yksityiskohta Kalastajatorpalta. Iso buffetpöytä purettiin pois (missäköhän välissä? En yhtään huomannut) ja kakku tuotiin sisään pienellä pyöreällä pöydällä, jossa se sai loistaa. Kuten hovimestari häiden aattona sanoi, iso tyhjä buffetpöytä olisi voisi näyttää vähän kolkolta. Lopputuloksen nähneenä on helppo kannattaa tätä lähestymistapaa!

Kuva: Taika Lehtimäki

Yksi Kalastajatorpassa suuresti ilahduttanut asia oli mahdollisuus tuoda karkkeja ja sipsejä omasta takaa, vaikka kyse olikin ravintolakontekstista. Olen kertonut täällä tarkemmin ostamistani määristä. Vaikka grammamäärät per nenä olivat mielestäni todella pienet, jäi paljon herkkuja yli. Vaahtobanaanipatukat menivät kaikki, lakuja jäi muutama, mutta kermalehmiä, Daimeja ja salmiakkikalloja jäi reilusti. Myös sipsiä jäi todella paljon, ehkä yli puolet tilaamastamme määrästä. Viime viikolla taisimme syödä viimeiset rippeet, ja nyt jatkuvan herkuttelun jälkeen huomaan tutkailevani välillä kaappeja maanisesti – missä kaikki hiilaripiristeet?

Veikkaan, että ruokapuoli ja makea kakku riittivät pitämään vieraat mukavan kylläisinä. Yksi oletettua vähäisempään kulutukseen vaikuttava tekijä saattaa olla myös pieni kommunikointikatkos: koronan vuoksi Kalastajatorpalta toivottiin, että herkut olisivat käärepaperillisia. Olimme ajatelleet, että ihmiset voisivat ottaa pieniä sipsipusseja pöytiin ja syödä niitä illanvieton lomassa. Emme olleet huomanneet sanoa oletustamme ääneen, joten sipsit ja pienet salmiakkipääkallopussit oli kaadettu tarjolle kulhoihin ja vieraat saattoivat annostella niitä laseihin. Veikkaan, että pöytiin kannettuina pussit olisivat tyhjenneet kuin huomaamatta ja menekki olisi ehkä ollut suurempi. Mutta eipä mitään, olen syönyt sipsivälipaloja etätöiden lomassa turhankin innokkaasti ja siten jatkanut juhlatunnelmaa pitkälle syksyyn 😀

Tarjosimme iltapalaksi vielä hodarit, joita ihmiset näyttivät syövän, mutta joita jostain syystä minä ja mieheni emme seurustelun lomassa ehtineet nauttimaan. Hodareita piti tilata etukäteen tietty määrä, ja taisimme tilata reilun sadan hengen juhliimme 90 hodaria.

Kaiken kaikkiaan ruokajärjestelyt sujuivat todella helposti ja mieltä lämmittää, että ruoka tuntui olleen myös vieraille mieluisaa. On yllättävänkin mukava kuulla kiitosta ruokapuolesta! Ehkä kyse on jostain sellaisesta pienestä elämyksellisyydestä ja arjen yläpuolelle nousemisesta, mitä juhlien toivoisikin voivan osallistujille tarjota? Kaikki kiitokset Kalastajatorpan suuntaan maistuvasta ruoasta ja tyylikkäästä toteutuksesta!

Tsemppiä marraskuuhun! Toivottavasti teillä on jotain kivoja pippaloita piristämässä pimeitä iltoja!

T. K

Siviilivihkiminen juhlapaikalla – näin me toteutimme sen

Meille oli hääsuunnittelun ja oikeastaan jo heti seurustelun alusta lähtien selvää, että emme avioituisi kirkollisin menoin. Jonkinlainen vihkiminen osana häitä tuntui kuitenkin asiaankuuluvalta, joten juhlapaikkaa valikoidessa yksi keskeinen kriteeri oli se, voisiko vihkimisen toteuttaa jossain viehättävässä ympäristössä.

Vaikka vaihdoimme juhlapaikkaa viime hetkellä, tästä ei onneksi tarvinnut tinkiä. Meidät vihittiin Kalastajatorpan pihamaalla olevalla isolla tasanteella meren, puiden ja puistomaisten istutusten ympäröimänä. Vihkimisestä otetuissa videoissa kuuluu taustalla linnunlaulua, mikä on minusta todella viehättävä iloisena yllätyksenä tullut yksityiskohta.

Kaasot kuulemassa vihkikaavaa luonnoläheisessä vihkipaikassamme (Kuva: Taika Lehtimäki, rajaus minä)

Olimme onnekkaita eikä hääpäivänämme satanut tai ollut kylmä. Jos näin olisi ollut, olisi meidät vihitty Pyöreän Salin vieressä olevassa aulatilassa, jonka päädyssä on ikkunoita lattiasta kattoon ja näkymä merelle. Ei sekään huono vaihtoehto olisi ollut! Aulatila kuulostaa ehkä vähän kalsealta, mutta oli todellisuudessa siisti ja juhlava ja vihkiminen olisi luonnistunut siellä mainiosti.

Kuten kerroin hääpäivän aamua käsittelevässä postauksessani, odottelimme vihkiseremonian alkua Pyöreän Salin parvella. Sieltä näimme ihmisten pikkuhiljaa valuvan paikalle. Pihalle oli aseteltu muutamia tuoleja, mutta kukaan ei tainnut rohjeta istua niille, vaan ihmiset asettuivat tuolien ympärille ehkä siksi jotkut päätyivät lopulta seisomaan hieman etäälle. Epäilen, että puheet eivät kuuluneet ihan kauimpana seisoneille. Pihalta sai sähköä, mutta loppuvaiheissa kenelläkään ei tainnut olla virtaa mahdollisen äänentoiston miettimiseen.

Olimme alusta asti olleet sulhasen kanssa sitä mieltä, että vihkimisen kestäessä vain muutaman minuutin, emme satsaisi siihen esimerkiksi koristemielessä juurikaan. Alttarin virkaa saivat toimittaa isoihin ruskeisiin pulloihin maahan asetellut daaliat, joita hyödynsimme koristelussa muutenkin.

Suunnitelma oli seuraava: tasan kolmelta bändini kitaristi Lauri alkaisi soittaa akustisella kitaralla Mestaripiirroksen sointukiertoa, jonka säestämänä kävelisimme sulhon kanssa yhdessä alttarille. Meidän edessämme käveli kukkaistyttömme ja takanamme kaasoni, joka auttoi kannattelemaan mekkoni laahusta. Alttarilla odottivat bestman ja toinen kaaso eli kukkaistyttömme täti, jonka luokse olimme ohjeistaneet häntä kävelemään. Kävelyn jälkeen ilman sen kummempia saatteita toinen bändikaverini ja ystäväni pitkältä ajalta, basso Aleksi Matikainen, lauloi Laurin säestyksellä Leif Wagerin Romanssin. Romanssin jälkeen oli vihkikaavan vuoro, jonka paikalle saapunut käräjänotaari hoiti mallikkaasti.

Kukkaistyttö hommissa (Kuva: Taika Lehtimäki, rajaus minä)

Notaaria olisi voinut pyytää lausumaan esimerkiksi jonkun runon, mutta meille ei tullut mieleen mitään tiettyä ja jostain syystä vartavasten etsiminen ei tuntunut meistä luontevalta. Jotain meistä aidosti kumpuavaa tai sitten ei mitään, joten pitäydyimme lyhyessä ja ytimekkäässä vihkikaavassa, jonka voi lukea esimerkiksi täältä.

Heh, ehkä rivien välistä voi aistia, että vihkiminen ei tainnut olla meille kummallekaan mitenkään suunnattoman tärkeä hetki. Tätä kirjoittaessa varmistin asian vielä mieheltäni, ja hän oli asiasta samoilla linjoilla: emme satsanneet itse vihkimiseen ajatuksen tasolla juuri lainkaan. Emme vain ole sillä tavoin romanttisia. Toki ainakin minulla silmäkulma hieman kostui Aleksin laulaessa, mutta ehkä vihkiminen oli pikemminkin juhlava startti meille tärkeään päivään kuin esimerkiksi suuri yhteenkuuluvuuden huipentuma. Tai kuten mies tuosta sivusta heitti – ei ehkä ihan tosissaan – : ”pakollinen paha ennen kuin päästiin juhlimaan”. Ehkä meidän romanttinen puolemme tulee esiin siinä, miten olemme todella valinneet elää yhdessä ja pysyneet toistemme rinnalla päivä toisensa jälkeen. Muiden edessä lausuttu ”tahdon” on sen rinnalla pieni asia, vaikka toki sekin hetki oli mukava saada elää.

Vaikka seremoniamme olikin niukka ja vaikka äsken mainitsinkin, että emme ole maailman romanttisimpia ihmisiä, oli kaikki mukaan otetut asiat mukana syystä. Kukkaistyttö ja laahuksen kanssa auttava kaaso toivat mielestäni mukavan ripauksen juhlavuutta. Siskontyttöni oli suorastaan pakko valita kunniatehtävään, sillä hän rakastaa kukkia ja oli hauska päästä sen varjolla ilahduttamaan häntä kukkaseppeleellä (tosin hän oli hieman ihmeissään siitä, että miksi joku haluaisi repiä kukasta terälehtiä ja heitellä niitä 😀 ❤ ). Vaikka hän on vasta viisi, on hän todella reipas ja karismaattinen ja eikä arastele esiintymistä yhtään (kuten juhlamme kulkua kuvaavasta postauksesta voi lukea, hän halusi esimerkiksi laulaa mikkiin bändin setin jälkeen). Hänen iloinen olemuksensa juhlistaa jokaista päivää, joten miksei siis meidän hääpäiväämmekin! Uskon, että kunniatehtävä jäi hänelle mieleen ja 5-vuotiaana hän oli minusta juuri oikean ikäinen: kykenevä sisäistämään ohjeistukset mutta kuitenkin sen verran pieni, että homma ei tuntuisi nololta.

Aleksi Matikainen laulamassa Romanssia (Kuva: Taika Lehtimäki)

Mestaripiirros oli pitkään edellisen bändini ohjelmistossa ja siten minulle tärkeä kappale. Lisäksi se on yksi biiseistä, jota mies tykkää ajoittain neppailla kitaralla, ja Mariskan kauniit sanat sopivat perhejuhlaan mukaan mainiosti, vaikka laulun puuttuessa ihmiset kuulivat ne tällä kertaa korkeintaan mielessään. Romanssi taas oli osa kuoro-ohjelmistoani yliopistossa, ja yliopiston nais- ja mieskuorot olivat merkittävässä roolissa tutustumisemme kannalta. Romanssi toi seremoniaan ripauksen perinteikkyyden tuntua varsinkin Aleksin klassisen koulutuksen saaneella äänellä laulettuna. (Jos muuten haluat oopperalaulajan häihisi, Aleksin yhteystiedot saa laittamalla minulle viestiä!)

Muistan alttarille kävelystä sen, etten jostain syystä halunnut katsoa ympärillä seisovia ihmisiä, vaan keskityin katsomaan eteenpäin. Meidän olisi ehkä pitänyt perehtyä vihkikaavaan vähän tarkemmin, sillä keulimme hieman suutelemisen kanssa. Tajusimme asian muutaman sekunnin päästä, kun notaari kehotti meitä suutelemaan ja väkijoukosta kuului naurunhyrinää. Se ei luonnollisesti haitannut mitään vaan oli pikemminkin lämminhenkisyyttä tuonut hauska yksityiskohta.

Eräs suomea puhumattomista vieraista osasi kertoa meille, että seremonia kesti kokonaista kuusi minuuttia. Lyhyt ja ytimekäs, mutta sitäkin mukavammin meidän häihimme mukaan solahtanut juhlallisuus.

Ensi kertaan!

t. K

P.S. Suosittelen muuten ehdottomasti vihkijän varaamista käräjäoikeudesta! DVV:n kautta yksinkertainen asia tuntui järjestyvän turhan mutkikkaasti.

Juhlamme kulku

Ah, aika kirjoittaa itse hääjuhlasta!

(Ja miten kummassa aika on hujahtanut näin nopeasti? Miten olemme olleet jo yli kuukauden naimisissa? Miten edellisestä postauksesta on ehtinyt vierähtää pieni ikuisuus? Noh, sitä muiden kuin hääjuttujen puuhailu, iltojen hämärtyminen ja kuormittavasta alkusyksystä toipuminen teettää.)

Teen vielä monta syväsukellusta erilaisiin aiheisiin, kuten vihkimiseen, ohjelmanumeroihin ja ruokaan, mutta ajattelin näin alkajaisiksi kertoa häistämme ja juhlan kulusta noin pääpiirteissään. (Pohdin tovin, miten purkaa vyyhtiä, ja sain mainiota apua Häät.fi-blogiyhteisön kollegoiltani! 🙂 )

Yksi häihimme vahvasti vaikuttanut tekijä oli sen hetkiset koronarajoitukset. Ne vaikuttivat dramaattisesti siihen, millaiseksi suunnittelimme päivän kulun. Meidän kohdallamme rajoitukset tarkoittivat sitä, että anniskelu tuli lopettaa kello 22.00, bändin soiton loppua klo 22.30 ja vieraiden poistua tilasta kello 23.00.

Aika paljon piti siis saada mahdutettua iltapäivä kolmen ja ilta yhdentoista välille. Onnistuimme onneksi aika hyvin! Tai todella hyvin, sillä ehdimme tehdä kaiken, mitä halusimme, ja enemmänkin. Asioita helpotti se, että valokuvaus ja vihkiminen tapahtuivat juhlapaikalla. Siirtymiin ei mennyt aikaa, ja lopulta päivän kulku oli ainakin näin morsiamen näkökulmasta luonteva ja rauhallinen.

Vihkiminen kesti erään vieraan laskelmien mukaan kokonaista kuusi minuuttia pitäen sisällään musiikkia ja vihkikaavan. Tämän jälkeen siirryimme ihan muutaman metrin päähän Kalastajatorpan pihamaalla olevaan portaikkoon ja otimme ryhmäkuvia koko vierasjoukon kanssa. Ihmiset vähän kursailivat eturiviin tulemista, mutta lopulta kuvista tuli todella kivoja! Kuvaajamme Taika muistutti ihmisiä pitämään silmät auki, mistä sulhanen keksi, että otetaan kuva, jossa kaikilla on tarkoituksella silmät kiinni! Yllättävän hauska lopputulos!

Kuvan jälkeen oli onnittelujonon vuoro, minkä toteutimme pienellä koronaturvallisuusjoustolla eli halauksien sijaan kilistelimme kaikkien vieraiden kanssa. Kalastajatorpan henkilökunta oli tullut maljojen kanssa pihalle, ja me miehen kanssa seisoimme terassin sisäänkäynnin edustalla, mistä ihmiset jatkoivat sisälle ja lopulta saliin. Jono oli todella mukava ja oivallinen keino varmistua siitä, että kaikkia tuli tervehdittyä ajatuksen kanssa. Oli ihana nähdä ihmisten valoisat ilmeet!

Kuva: Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Jonon jälkeen ihmiset odottivat lasien kanssa paikoillaan salissa, jonne saavuimme musiikin saattelemana. Kohotimme maljan salin ”ovella” eli portaikkojen juuressa samettiverhon kohdalla ja siirryimme hääparin pöytään. Bestman kertoi alkuun muutamia tarpeellisia yksityiskohtia (baari palvelee koko ajan!), minkä jälkeen oli kaasojen vetämän lyhyen ja erittäin matalan kynnyksen tutustumisleikin vuoro.

Juhlan alun olivat elementit sellaisia, jotka ehkä osaltaan antoivat osviittaa päivän tunnelmasta. Sisääntulomusiikkimme alkoi klassisen viulusävelmän mukaisesti, mutta vaihtui kesken kaiken rokkisovitukseksi (tästä lisää tulevassa musiikkipostauksessa). Tutustumisleikki, jossa piti nousta seisomaan itseä kuvaavan väittämän kohdalla, piti sisällään sellaisia asioita kuten ”haluan koiran”, ”minulla on nälkä” (bongattu jostain blogista, mutta en muista mistä! Virtuaalikiitokset joka tapauksessa!) ja viimeisimpänä ”minulla on tänään hääpäivä”, joka antoi tilaisuuden aplodeerata miehen kummille ja hänen vaimolleen, jotka olivat menneet naimisiin samalla päivämäärällä. Halusin tuoda mukaan lämminhenkisyyttä mutta myös huumoria.

Sitten olikin aika aloittaa ruokailu! Alkupalat tarjoiltiin buffetissa, ja ne saivat paljon kehuja vierailta – myös superkulinaristiystäviltämme, jee! Me miehen kanssa haimme ruokaa ensin. Otin aika vähän ruokaa, koska halusin päästä nopeasti kiertämään pöytiä ja juttelemaan vieraiden kanssa. Muutaman pöydän kiersimme parina, mutta jossain kohtaa emme enää huomanneet edetä näin virallisesti vaan jäimme juttelemaan enemmän omille läheisillemme toisen jo jutellessa viereisen pöydän omien kavereidensa kanssa.

Nopeat syömärit ehtivät jo tässä kohtaa saada taukoa virallisesta ohjelmasta, mutta pian Kalastajatorpan henkilökunta alkoi tarjoilla pöytiin pääruoka-annoksia. Pääruoan yhteydessä kaaso huomasi, että jotain taustamusiikkia voisi laittaa soimaan, ja sulhanen taisi tajuta, ettei ollut muistanut nakittaa sitä kenellekään ja lähti hoitamaan asiaa. Söin sitten tovin yksin, sillä sulhanen taisi unohtua reissulla jonnekin. Sama tuntui käyvän meille molemmille aika helposti pitkin päivää: aina suunnatessa jonnekin tuli pysähdeltyä ja tultua vedetyksi suuntaan jos toiseenkin.

Puolikuudelta oli ensimmäisen musiikkiesityksen aika. Bändini The Aftershaves soitti kaksi herkkää kappaletta, joiden jälkeen lauloin itsekin! Onnistuin pitämään esityksen sulhaselta salassa, mikä oli aika hyvä suoritus, sillä biisi pyöri paljon päässäni ja huomasin aika ajoin hyräileväni sitä ääneen. Onnistuin myös olemaan olematta tunnekuohun vallassa: hyvä suoritus, sillä edellisissä bänditreeneissä olin alkanut itkemään.

Biisien jälkeen oli puheiden vuoro, joita pitivät bestman, isäni, minä ja sulhanen. Pisimmästä puheesta vastasi sulhanen, jonka puhe taisi kestää kuusi minuuttia. Isäni taisi tehdä nopeusennätyksen, sillä hänen puheensa piti sisällään ehkä neljä lausetta 😀 Mutta sisältö, eli toisen kohteleminen hyvin, oli kultaa. Vanhempani ovat muuten olleet naimisissa nyt 29 vuotta ja yhdessä 39!

Seuraavana vuorossa oli kenkäleikki. Jos olisimme olleet aikataulusta jäljessä, olisimme karsineet kenkäleikistä. Olimme onneksemme hyvin aikataulussa, ja leikin jälkeen avautui yllättävänkin hyvin aikaa chillailla ennen kahvitteluja. Ihan mahtava juttu, sillä ehdin tässä kohtaa ottaa yhteiskuvia ystävieni kanssa.

Kakun leikkauksen oli määrä tapahtua kello 18.30. Saattaa olla, että viihdyin pihalla kaverikuvissa sen verran pitkään, että myöhästyimme tästä hieman, mutta kukaan ei tullut hoputtamaankaan, joten luulen tilanteen olleen hallinnassa emmekä jääneet myöhemmästä aikataulusta jälkeen.

Kakun jälkeen oli vuorossa häätanssimme, mistä jatkui luontevasti bändin ensimmäinen setti. Setin jälkeen otimme miehen kanssa vielä viimeiset potretit pihalla ja heti perään muitakin kaverikuvia. Ilta oli yllättävän lämmin ja ulkona tarkeni todella hyvin.

Seuraava kellontarkasti suunniteltu juttu oli iltapala kello 21.00, jota huomasin ihmisten kyllä nauttivan mutta en itse jostain syystä ehtinyt tai kokenut tarpeelliseksi syödä. Hassua kyllä, miehelle kävi samoin.

Kello 21.15 alkoi bändin toinen ja näissä olosuhteissa siis viimeinen setti. Juhlatunnelma oli aivan katossa, mutta sai yllättävän seesteisen lopetuksen, kun bändin viimeisen biisin jälkeen 5-vuotias siskontyttöni tahtoi päästä laulamaan päivän aikana säveltämänsä kappaleen. Sanoissa mainittiin ainakin, että ”tuuli heiluttaa sun hiuksia ihanasti” ja ehkä jotain linnuista, meren rannalla kun oltiin! Yleisö otti esityksen todella lämpimästi vastaan ja heilutti kännykän valoja.

Pohdimme kovasti, miten lopettaa ilta. Bändin soitto loppui 22.30 ja puoli tuntia olisi aikaa, ennen kuin vieraiden pitäisi viimeistään lähteä. Mitä tehdä, jotta fiilis ei aivan lässähtäisi? Päädyimme ajoittamaan viimeiseksi ohjelmanumeroksi sukkanauhan ja kimpun heiton. Hyvä idea! Tunnelma oli tässä kohtaa sopivan riehakas ja kaikki käytettävissä oleva aika saatiin hyödynnettyä.

Toivottavasti tämä postaus auttaa teitä ankkuroimaan kaikki tulevat syväsukelluspostaukset johonkin kontekstiin. Tavallaan oli myös mukava purkaa näitä aikatauluja yhtenä poikkeusaikojen dokumentaationa: tällaisia asioita sitä jouduttiin pohtimaan!

Päivän kulku oli kuitenkin lopulta oikein toimiva. Moni on sanonut, että menohaluja olisi ollut enemmänkin, mikä on minusta omalla tavallaan kiva kuulla 🙂 Onnistuimme luomaan juhlan, josta ei olisi malttanut lähteä pois! Tavallaan selkeä lopetushetki oli ihan hyvä juttu: kukaan ei joutunut pohtimaan, että jokohan väsyttää ja alkaakohan homma olla jo nähty. Olen kuullut tarinoita jatkoille lähteneistä, mikä on ilahduttanut meitä molempia todella paljon, sillä ihmisillä oli selkeästi kiva ilta. Eikä pidä toki unohtaa bestmanin luomia parkkipaikkajatkoja, jonne päädyimme itsekin juttelemaan vielä joidenkin vieraiden kanssa.

Ensi kertaan! Olisikohan silloin luvassa muutama sana siviilivihkimisen toteutuksesta juhlapaikan pihamaalla?

T. K

Hääpäivä ennen h-hetkeä

Hääjuhlamme alkoi vihkimisellä iltapäivällä kello kolme. Kello kolmea edeltää aika monta tuntia hääpäivää, ja nuo itse juhlaa edeltävät tunnit ovat tämän kirjoituksen aiheena. Eli jos laittautumisoperaatio, valokuvaus ja viimeiset fiilikset ennen h-hetkeä kiinnostavat, tämä teksti on sinua varten.

Tuli melkoinen mammuttipostaus, mutta toivottavasti väliotsikot auttavat sinua halutessasi annostelemaan tekstiä sopivissa erissä!

Aamu

Kaasoni olivat tosiaan tulleet meille perjantaina viettämään iltaa ja yöksi. Kävin yöllä yhä kierroksilla edeltävän viikon jäljiltä, enkä nukkunut kovin hyvin. Jonkin verran kuitenkin. Siskoni taisi olla ensimmäinen herääjä, sillä hän meni suihkuun, ja meidän muiden kellot soivat vähän yli kuusi. Sulhanen taisi myös havahtua tässä kohtaa, mutta jatkoi iloisesti unia meidän lähtömme jälkeen.

Jos sinulla on mahdollisuus valita, suosittelisin hääaamun viettämistä paikassa, jossa on kaksi kylpyhuonetta tai vessaa. Meidän kerrostaloasunnossamme ei ole, ja taisimme aina välillä joutua jonottamaan kylppärin vapautumista. Muuten aamu oli sujuva: kaikki kassit olivat valmiina eivätkä jääkaapissa odottaneet eväätkään unohtuneet. Lähdimme matkaan pari minuuttia aikataulusta jäljessä puoli seitsemän aikoihin. Ajo Vantaalta Töölöön oli ehkä sujuvin koskaan: ei auton autoa ja Manskulla pelkkää vihreää aaltoa. Otimme autossa ennen lähtöä materiaalia muodonmuutos TikTok-videota varten, mutta loppupään videon ottaminen unohtui kokonaan.

Meidän oli tarkoitus olla Kampaamo Solassa seitsemältä, ja lopulta taisimme olla siellä ehkä kuutta yli. Aikataulumme oli onneksi suunniteltu väljäksi, joten pieni myöhästyminen ei vaikuttanut mihinkään. Sen verran optimoimme, että minä ja kaaso M hyppäsimme kyydistä oven edessä ulos, ja kaaso H (joka ystävällisesti oli lupautunut kuskiksi) jäi vielä etsimään parkkipaikkaa.

Laittautumassa Kampaamo Solassa

Olin suunnitellut meille laittautumiseen aikataulun, sillä laitettavia riiti. Minä, kaksi kaasoa, kaksossiskot, äitini ja mummoni eli yhteensä 7 henkilöä. Homma onnistui, kun toinen kaksosista päätti meikata itse, toisen meikkasi hänen meikkaajakaverinsa ja äidin ja mummon hiukset laittoi ihan eri kampaaja. Toisin sanoen meikkaaja-Annalle tuli minun lisäkseni neljä meikattavaa eli minä, kaasot, äitini ja mummoni ja Solan Tarulle myös viisi kammattavaa eli minä, kaasot ja perheeni kaksoset.

Minun laittamiseeni varattiin hieman pidemmät ajat kuin muille: sekä kampaukseen ja meikkiin tunti ja vartti, muille tunnit molempiin. Näin aikatauluttaen olimme pitkään Solassa rauhallisissa merkeissä kolmistaan Annan ja Tarun kanssa: muut liittyisivät seuraamme kun heidän kampauksensa ja meikkinsä toisaalla valmistuisivat. Vuorottelimme kaasojen kanssa meikissä, kampauksessa ja aamupalaosastossa ja juttelimme häihin liittyvistä asioista, kauneudenhoidosta ja kampaamoiden asiakaskokemuksista. Tunnelma oli leppoisa. Itselläni oli raukea olo: nyt saattoi vain istua paikoillaan ja antaa muiden hoitaa hommat. Täydellistä!

Kukkatoimitus saapui ollessani viimeisiä hetkiä kammattavana. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt pyytää toimitus ronskisti vain heti seitsemäksi: nyt olimme tilanteessa, jossa Taru sommitteli kukat jo olemassa olevan kampauksen joukkoon. Homma olisi ehkä voinut olla helpompi, jos kukat olisivat olleet mukana jo rakennusvaiheessa. My bad, en voi syyttää asiasta muita kuin itseäni 😀 Neljä ruusua jäi yli, mutta kaaso H keksi niille hyvää käyttöä: ne kiinnitettiin bändimme poikien takin liepeisiin.

Olin itse ensin kampauksessa, jonka jälkeen minulla oli tunti taukoa ennen meikkausvuoroani. Tauon aikana join kahvia, proteiinipirtelön, söin karjalanpiirakan ja vähän hedelmiä. Tässä kohtaa muistan olleeni valtavan nälkäinen: ehkä viikon jäljiltä oli kertynyt energiavajetta. Pesin myös hampaat ja laitoin piilolinssit silmiini, jotka onneksi menivät ykkösellä.

Samalla kaasosiskoni meikki oli jo ehtinyt valmistua ja hän oli kampaustuolissa. Hänen lookinsa valmistuminen tuntui olevan jonkinlainen käännekohta: hän näytti aivan upealta ja se nostatti juhlatunnelmaa todella paljon! Homma alkoi muuttua todeksi! Kaasojen hiuskukat sopivat heidän tummanvihreisiin mekkoihinsa aivan loistavasti. Alla kuvia kaaso H:n kokonaisuudesta.

En enää muista, olinko meikkattavana siinä vaiheessa, kun muu porukka tuli Solaan. Se saattaisi kuitenkin selittää sitä, etten muista meikin valmistumisesta mitään sen kummempaa. Siksi olenkin iloinen, että kävin koemeikissä! Anna teki aivan käsittämättömiä taikoja kasvoilleni ja kaivoi minusta esiin aivan uuden puolen, johon tutustuin ilolla. Oikeasti aika huikeaa oivaltaa, että kyllä minustakin olisi filmitähdeksi! Alla kuvia, jotka otin, kun fiilistelin koemeikkiä kotona. Annan kädenjälkeen voi tutustua instassa tilillä @lipsasredasroses. Mutta tosiaan, koemeikkiä ja koekampausta voi suositella ihan vain siitäkin syystä, että saa hääkuviosta kaiken mahdollisen irti: kaikkea ei vain ehdi hääpäivänä omaksumaan.

Ohjeistusten mukaisesti loput siskoistani, äitini, mummoni, siskontyttöni ja kaasosiskoni poikaystävä saapuivat paikalle klo 11.30 ja tuosta hetkestä ajan kulku tuntui kiihtyvän. Meidän perheessä on paljon energiaa, ja kampaamo täyttyi toisten kampausten ja meikkien ihastelusta sekä kukkien ihmettelystä. Erityisesti siskontyttöni seppele herätti paljon ihastusta ja innostusta.

Muiden juhlailmeen rakentuminen nosti kyllä omaa fiilistäni todella paljon! Anna taituroi mummolleni todella tyylikkään meikin, ja hänessä oli samankaltaista eleganssia kuin esimerkiksi Ruotsin kuningatar Silvialla. Vau! Myös kaksoset halusivat hiukset osittain auki, ja Taru onnistui tekemään kaikille eri tavalla kiinnostavat kierteet ja kiharat. IG-tililtä @kampaamosola löytyy kolme kuvaa seurueemme hiuksista, käy ihmeessä tsekkaamassa! Taru on kyllä melkoinen taituri!

Olin suunnitellut päivän kulun siten, että valokuvauksemme alkaisi klo 12.30. Kampaukseni ja meikkini olivat valmiina 11.30, joten minulle jäi tunti aikaa nopealle ruokailulle, huulipunien viimeistelylle ja mekkoon ahtautumiselle ja muutaman minuutin ajomatkan päässä olevalle juhlapaikalle siirtymiselle. Tilasimme Picnicistä ruokaa, ja vaikka minulla oli aamulla nälkä, ei lounasaikaan tehnyt oikein mitään mieli. Jätin lohisalaatista osan siskoni syötäväksi.

Siirtyminen Kalastajatorpalle ja sulhasen aamu

Vaatteet niskaan, kamat kasaan ja menoksi! Vaikka meillä oli reilusti aikaa ja aamu oli rauhallinen, tuli vikoihin minuutteihin pientä hulinaa. Kaaso H otti onnistuneesti homman haltuun ja lähetti esimerkiksi kaasosiskoni poikaystävän noutamaan autoa. Autossa keskityimme toki navigointiin mutta myös avasimme ääniämme, olihan meillä molemmilla tiedossa päivän mittaa vielä lauluhommiakin.

Olimme Kalastajatorpalla kaksi minuuttia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä, mutta koska aikataulu oli mietitty väljäksi, ei se aiheuttanut ongelmia. Nousin autosta, mutta kurvasin heti sen taakse piiloon: näin nimittäin sulhasen kävelevän hotellin suunnalta kohti Pyöreää Salia, ja meillä oli first look -kuvaukset vasta edessäpäin.

Sulhasen aamuun kuului nukkumista vielä meidän lähtömme jälkeen, rauhassa syöty aamupala ja pohdintaa siitä, mitä tarvitsisi mukaan. Hän huomasi kallossien puuttuvan, mistä seuranneet etsinnät ja kaverilta lainaamiseen liittyvät kyselyt aiheuttivat yleistä hämminkiä. Lopputulos oli se, että hän ajoi Kalastajatorpalle tuntien pientä kiirettä, ja oli lopulta vartin (onneksi jälleen myös hänen osaltaan väljäksi suunniteltua aikataulua) jäljessä. Sulhanen kävi hakemassa avaimen Kalastajatorpan hotellihuoneeseemme ja heitti sinne minun etukäteen pakkaaman reppuni, jossa oli seuraavan päivän vaatteet, toalettilaukku ja huomenlahja. Huoneelta sulhanen lähti kävelemään Pyöreää Salia kohti ja kohtasi kaaso H:n, joka hoputti hänet meren rannassa olevaa huvimajaa kohti, jonne olimme suunnitelleet first look -kuvaushetken. Pienen hetken kuluttua lähdin kävelemään sulhasen perään.

Kuljin rantaan Kalastajatorpan sisätilojen poikki roudaamassa olleille bändikavereilleni vilkutellen. Jostain syystä ollessani aulassa tapahtui pieni vastoinkäyminen: kimpusta napsahti yksi ruusu poikki ilman sen kummempaa näkyvää syytä. Tuossa hetkessä hädin tuskin noteerasin asiaa, enkä enää muista, minne laitoin irronneen kukan. Lopullisessa kimpussa oli hieman vähemmän punaista kuin aamulla käteen saamassani, ja yhteisten vuosiemme mukaan valittu ruusumäärä ei enää osunut kohdilleen. Asiaa ei kuitenkaan tiennyt kukaan muu kuin minä ja itsekin unohdin sen nopeasti. Toinen pieni sattumus liittyi sulhasen ja bestmanin vieheisiin: muistimme laittaa ne paikoilleen vasta ekojen kuvien ottamisen jälkeen, onneksi kuitenkin aivan kuvauksen alussa.

First look -kuvaus, potretteja ja hanhiepisodi

Yritin kovasti selittää first look -kuvauksen konseptia sulhaselle, mutta osoittautui, ettei hän ole ihan tarpeeksi romanttista sorttia nähdäkseen tilanteen herkkyyttä edes ajatuksen tasolla. Jostain kuvaukset kuitenkin alkavat, ja samaan syyssyyn hetkestä voi tehdä vähän spesiaalimman. Tilanteesta saatiin kivoja kuvia, vaikkeivät kummankaan meistä silmäkulmat kostuneet.

Meidän first look oli toteutettu siten, että sulhanen seisoi merenrannan tuntumassa olevassa huvimajassa kasvot merelle päin. Minä kävelin hänen taakseen, ja sulhanen kääntyi minuun päin. Olen joskus kuullut pohdittavan, tuleeko first look -kuvaustilanteesta liian lavastetun tuntuinen, mutta meidän sessiomme soljui eteenpäin luonnollisesti ja vaihdoimme katoksessa spontaanisti suukot.

Kuva: Taika Lehtimäki

First lookin jälkeen kadotin ajantajuni aivan täysin, enkä tiedä yhtään, miten paljon käytimme potrettien ottamiseen aikaa. Ehdimme kuitenkin monenlaista: seisoimme laiturin päädyssä, portaikossa ja rannan tuntumassa nurmikentällä, istuimme katoksessa ja kannon nokilla. Otimme hassuttelukuvia ja vakavan vanhan ajan poseerauksen. Sulhasen kiinnittäessä viehettään kuvaajamme Taika (Taikan kuvia löytää instasta tililtä @talepics_, kannattaa tsekata!) otti kuvia minusta, minkä jälkeen oli sulhasen yksinkuvien vuoro. Niistä tuli oikein komeita! Olimme kuulemma helppoja kuvattavia, sillä otimme luontaisesti monenlaisia asentoja. Kaikki Huippumalli haussa -ohjelmaa katsoen vietetyt tunnit ovat kantaneet hedelmää!

Laiturin nokassa kuvatessamme sattui koko päivän isoin vastoinkäyminen. Ja kun tämä on isoin, voi sanoa, että pääsimme aika vähällä! Pieniä sattumuksia, mutta ei mikään, mikä olisi kaatanut aikataulut tai vaikuttanut mielialaan sen kummemmin.

Vaikka käytimme laahuksen alla muovia suojana, ei se riittänyt suojaamaan mekkoani tuoreelta hanhen jätökseltä. Laiturilta poistuessamme huomasin laajusta kannatellessani jotain vihertävää, jonka olin taitavasti levitellyt pariin kohtaan pitsikirjailua. Onneksi kaasosiskoni oli koko ajan avustamassa meitä ja sai nopeasti paikalle märkää paperia, jonka avulla tilanne ratkesi. Putsausoperaation aikana Taika otti sulhasen potretit, joten sikäli aikaa ei onneksi mennyt hukkaan. Laahuksen puhdistuksesta on hauska kuva, jossa katseeni näyttää siltä, että se voisi tappaa pari hanhea. Laahus onneksi puhdistui sen verran hyvin, ettei mitään vihertävää osunut enää päivän aikana silmiini.

Kuva: Taika Lehtimäki

Meidän potreteillemme oli varattu puolitoista tuntia aikaa. Epäilen, että käytimme vähemmän, sillä ehdimme niin mukavasti ottaa ryhmäkuvia kaasojen ja bestmanin kanssa ja vähän myöhemmin perhekuvat kaikessa rauhassa. Niille oli alunperin varattu puoli tuntia, mutta veikkaisin, että käytimme enemmän aikaa. Hyvä niin, sillä erilaisia kokoonpanoja riitti: me ilman toisiamme omien perheidemme kanssa, me perheidemme kanssa, me äitiemme kanssa, me isiemme kanssa, me mummojen kanssa, me yksin kaikkien edellä mainittujen kanssa, me sulhon veljien kanssa, me minun siskojeni kanssa, me ja sisarukset yksitellen puolisoineen…

Kuva: Taika Lehtimäki

Kuulin ryhmäkuvia otettaessa akustisen kitaran sävelien kantautuvan vihkipaikaltamme: kitaristimme testasi äänentoistoa. Tunteet nousivat vähän pintaan ja muutama kyynel taisi kohota silmiini. Kaikki oli rakentumassa kasaan!

Oli mahtavaa nähdä kaikki juhlatamineissa! Näin siistinä en varmaan ole koskaan perhettäni nähnytkään: kaikilla oli pitkät mekot ja eri värit näyttivät kuvissa todella hyvältä. Kaasosiskollani vihreää, äidilläni burgundia ja kaksosilla sinistä ja punaista. En tiedä, olivatko he suunnitelleet jutun etukäteen, mutta lopputulos oli tyylikäs!

Kuvista tuli todella ihania! Otimme ne laiturilla utuista mutta valoisaa taustaa vasten. Vaikka olimmekin pitkään ulkona, ei minua paleltanut missään vaiheessa. Muistelisin lämpöä olleen reilusti yli kymmenen astetta. Vaikka sääennustuksesta ei oikein ottanut selvää, olin jotenkin koko ajan aivan varma, ettei sataisi. Oikeassa olin! Uhkakuvista huolimatta maakaan ei ollut märkä ja laahukseni säilyi kuivana ja siistinä hanhivälikohtausta lukuunottamatta.

Vihkimisen odottelua

Vähän ennen puoli kolmea oli aika tulla jälleen tietoiseksi kellon olemassaolosta, sillä puoli kolmelta vihkijän oli määrä tavata meidät ja todistajamme tarkistaakseen henkilöllisyytemme. Siirryimme odottelemaan käräjäoikeuden notaaria Pyöreän Salin parvelle. Tässä kohtaa näin juhlasalin ensimmäistä kertaa loistossaan, ja upealtahan siellä näytti!

Parvelta katselimme ulos terassille eli vihkipaikalle, jonne alkoi pikkuhiljaa kertyä ihmisiä. Vihkijä tuli pari minuuttia myöhässä, ja ne pari minuuttia tuntuivat aika pitkiltä. Otimme selfieitä ja todistajat elikkäs minun siskoni ja sulhon veli ehtivät lyhyesti tutustua toisiinsa. Kukkaistyttömme oli mukana parvella odottelemassa eikä vaikuttanut kovinkaan jännittyneeltä, vaikka edessä olikin tärkeä tehtävä.

Samaa voisin sanoa itsestäni: mitä lähemmäs hääpäivää ja mitä lähemmäs vihkimistä tultiin, sitä rauhallisempi olin. Minua ei jännittänyt missään vaiheessa -kunhan nyt yritin varmistaa sujuvan juhlan ja olla unohtamatta mitään. Stressiä kyllä, mutta ei jännitystä. Sulhastakaan ei jännittänyt: mitäpä meille voisi siellä rakkaiden ihmisten keskellä tapahtua.

Notaarin saavuttua paikalle hän tarkisti meidän kaikkien passit ja kirjoitti vihkitodistuksen. Se taisi olla se kaikista virallisin osuus! Ei kerrota kenellekään, että seremonia tuli siihen ikään kuin kaupanpäällisiksi.

Olimme sopineet, että kitaristi aloittaisi soiton tasan kolmelta. Muutamaa minuuttia aikaisemmin tulimme alas parvelta ja asetuimme jonkin sortin muodostelmaan. Kaaso H oli paikalla auttaakseen laahuksen kanssa, ja siskokaasoni odotti alttarilla. Olimme ohjeistaneet kukkaistyttöä kävelemään hänen eli kummitätinsä luokse. Siinä sitä sitten odotettiin viimeiset erittäin pitkiltä tuntuneet minuutit! Olimme valmiita.

Huh, melkoinen mammuttipostaus! Kiitos, jos jaksoit kiinnostua hääpäivämme kulusta ja lukea tänne asti 🙂 Jaa suuret kiitokset vielä Tarulle, Annalle ja Taikalle – teidän kaikkien kanssa oli todella mukavaa ja luontevaa olla! Oli mahtavaa saada teidät osaksi päiväämme!

Tästä se hupi vasta alkaa!

T. K

Hässäkkää häiden alla

Huh, tämän postauksen aloittaminen tuntuu poikkeuksellisen raskaalta syystä että en oikeastaan välittäisi palata häitä edeltävään härdelliin edes omassa päässäni 😀 Ei se nyt mikään maailman raskain asia ollut, mutta olen iloinen, että häitä edeltävät viikot ovat takana päin. Oli monta yötä, joina tiesin nukkuneeni todella vähän. Kävin vain kertakaikkisen ylikierroksilla.

Kirjoitin elokuussa hääsuunnittelun tehoviikosta, jolloin nakutimme hommia eteenpäin mukavan tasaisella yksi juttu per päivä -tahdilla. Seuraavat kaksi viikkoa eivät enää noudattaneet samaa kaavaa, vaan monta juttua tuntui olevan käynnissä jatkuvasti limittäin ja lomittain. En enää oikein edes muista, mitä kaikkea teimme ja milloin.

Hoidettavia asioita olivat:

  • juomavalintojen lukitseminen ja määrien arviointi
  • kakun lukitseminen
  • iltapalan lukitseminen ja määrien arviointi
  • Kalastajatorpan laskun maksaminen
  • istumajärjestyksen suunnittelu
  • pöytäkartan tekeminen
  • paikkakorttien tekeminen
  • erikoisruokavalioiden kommunikointi Kalastajatorpan suuntaan
  • erikoisruokavaliollisten paikkojen ilmoittaminen
  • paikkakorttien järjestäminen kirjekuoriin pöytäkunnittain
  • pöytänumeroiden tekeminen ja niihin sopivien tekstien etsiminen
  • päivän kulun läpikäynti kaasojen kanssa
  • päivän kulun läpikäynti bestmanin kanssa
  • päivän kulun läpikäynti molempien perheiden kanssa
  • päivän kulun läpikäynti valokuvaajan kanssa
  • päivän kulun läpikäynti bändin kanssa
  • päivän kulun läpikäynti kukkaistytön kanssa
  • pienten tehtävien delegointi
  • seremoniamestarin eli bestmanin välttämättömien juontojen suunnittelu
  • tutustumisleikin suunnittelu kaasojen kanssa
  • kenkäleikin suunnittelu kaasojen kanssa
  • leikkien kääntäminen englanniksi
  • pöytiin tulevien random-kysymysten kääntäminen englanniksi
  • random-kysymysten tulostaminen ja leikkely lapuiksi
  • menukortin suunnittelu ja tulostaminen
  • ohjelmalehtisen suunnittelu ja tulostaminen
  • vieraskirjan täyttöohjeiden suunnittelu ja tulostaminen
  • laittautumisaikataulun suunnittelu
  • seremonian kulun vahvistaminen notaarin kanssa
  • avioehdon allekirjoittaminen OP:n konttorissa
  • floristin kukkatoimituksen ajankohdan vahvistaminen
  • pöytiin tulevien kukkien noudon ajankohdan vahvistaminen ja hoito-ohjeiden selvittäminen
  • vieraskirjan hankinta
  • vessakorien sisällön hankinta apteekista ja Prismasta
  • huulipunan hankinta
  • kineesioteipin hankinta rintojen teippausta varten
  • kukkaistytön heittelemien kukkien hankinta
  • maljakon lainaaminen morsiuskimpulle
  • korin lainaaminen kukkaistytölle
  • käynti koekampauksessa
  • käynti parturissa
  • käynti mekon sovituksessa Lahdessa
  • toinen käynti mekon sovituksessa Lahdessa
  • hääpäivän aamun kampaamolle mukaan tulevien aamiaistarpeiden hankinta
  • taustamusiikiksi tulevan Spotify-listan täydentäminen
  • koristeiden esillepanon ohjeistus Kalastajatorpan väelle
  • pöytiin tulevien kukkien asettelu maljakoihin
  • laittautumiseen mukaan tarvittavien juttujen (hammasharja, piilolinssit, puhelimen laturi jne.) pakkaaminen
  • hotellissa yöpymiseen tarvittavien juttujen ja sunnuntaiaamun vaatteiden pakkaaminen

Okei huh apua. Mutta toisaalta oli hyvä alkaa kirjoittaa tätä auki! Ymmärrän nyt paremmin, miksi syke oli jonain päivinä koholla. Lisäksi listaa lukiessa olen erittäin ylpeä siitä, miten vähän asioita lopulta unohtui tai jäi puolitiehen. Raivasin varmaan viikkoa ennen häitä eteisessämme olevan senkin tyhjäksi ja aloin keräillä siihen tarvittavia asioita. Jos senkki olisi tyhjä, kaikki tarpeellinen olisi mukana. Hyvä taktiikka näköjään! Ainut unohtunut asia olivat vessakoreista puuttuneet vanupuikot ja kuukautissuojat. Se kyllä hieman nolottaa! Toivottavasti niiden puuttuminen ei aiheuttanut kenellekään turhia vaikeuksia. Unohtuneet jutut kävivät mielessäni moneen otteeseen, mutta jostain syystä en ollut kirjoittanut niitä ylös enkä myöskään täydentänyt vessakoriin heti asian tullessa mieleen.

Moni listan kohdista näyttää jälkikäteen katsottuna siltä, että olisihan homman voinut hoitaa aikaisemminkin. Ehkä! Syytän tilanteesta osittain koronaa: ei huvita esimerkiksi ostaa vieraskirjaa tai suunnitella leikkejä, jos näyttää siltä, että juhlat saatetaan joutua perumaan. Lisäksi kaikki aikatauluihin ja tehtäviin liittyvä delegointi oli mahdollista vasta elokuun loppupuolella olleen Kalastajatorpan tapahtumakoordinaattorin kanssa pidetyn suunnittelupalaverin jälkeen. Bongaan listalta avioehdon asiana, jonka tiedän, että olimme aikeissa tehdä hyvissä ajoin ennen häitä, mutta joka jäi saamattomuuttamme turhan viime tippaan. Samaa voisi sanoa Spotify-listasta.

Täytyy vielä sanoa, että hommat eivät olisi mitenkään onnistuneet, jos olisin yrittänyt hoitaa kaiken yksin. Koska olen tykännyt hääsuunnittelusta, oli lähes koko suunnitteluaika sellaista, että minä tein suurimmat selvittelyt ja lopulta vain kysyin sulhasen mielipidettä lopullisista vaihtoehdoista. Sama homma ei voinut jatkua enää lähellä häitä. Aika olisi vain loppunut kesken. Oli jotenkin tyydyttävää tehdä sulhaselle paperille tehtävälista. Sulhanen vastasi lopulta:

  • yhteydenpidosta notaarin kanssa
  • yhteydenpidosta Kalastajatorpan kanssa
  • yhteydenpidosta OP:n kanssa
  • menun, ohjelmalehtisten ja vieraskirjaohjeistuksen suunnittelusta
  • kaikkien tulostettavien juttujen tulostamisesta
  • paikkakorttien järjestämisestä

Olikohan siinä kaikki? Toki yhteydenpitoon liittyneistä asioista tein jotain metatyötä itsekin tyyliin: ”Muista kysyä, että miten siivoaminen järjestyikään, mitä siihen liittyen kuuluikaan meille?”.

Täytyy sanoa, että kaaso M eli siskoni oli loistava taustatuki kaikissa asioissa, joita emme itse saaneet hoidettua syystä taikka toisesta. Hän esimerkiksi tulosti ja leikkeli englanninkieliset random-kysymykset, joita sulhanen ei saanut temppuilevan tulostimen vuoksi tulostettua. Hän nappasi talteen todistajana toimineen toisen siskoni passin, koska siskoni on tunnettu hajamielisyydestään. Hänen poikaystävänsä nouti kukkaistytön ajoissa paikoille ja vahti häntä kuvausten ajan. Hän toi isäni kanssa meille isoja ruskeita muovilaatikoita, joihin pakata kaikki tavarat. Hän pyöritteli luultavasti monia muitakin perheeseeni liittyneitä järjestelyitä sujuvasti taustalla.

Kaaso H taas teki onnistuneesti samaa bändin suhteen ja kaiken muun ohella vielä lauloi ihanasti lukuisissa biiseissä, kuten esimerkiksi häätanssissamme. Hän oli toisissa häissä kaasona aiemmin kesällä ja osasi herätellä meidät muut hyvissä ajoin tajuamaan sen, miten paljon hommaa ja mietittäviä asioita hääpäivään voi kaason näkökulmasta liittyä. Todella tärkeä oivallus! Se oli oikeastaan lähtölaukaus kaikelle muulle työnjaolle ja sille, että koetimme mahdollistaa sen, että kaikki saivat keskittyä yhteen juttuun. Bestman esimerkiksi vastasi juonnoista emmekä kuormittaneet häntä millään tavaroiden roudaamiseen tms. liittyvillä asioilla.

Minun perheenjäsenilläni oli kaikilla jokin yksittäinen pieni homma. Yksi siskoistani toimi todistajana, toinen ajoi yöllä pakua, jotta bändini sai roudattua. Äitini lainasi maljakon ja korin kukkaistytölle. Isäni ajoi pakua päivällä, kun bändi roudasi juhlapaikalle, ja piti lyhyen puheen. Tein kaikista juhlaan liittyvistä ohjeista selkeät listaukset. Yksi ohjeistuksista oli tällainen:

  • Kampaus aikataulutettu klo 11.30-12.30, paikalle mieluusti jo ennen
  • Perhekuvaus alkaa Pyöreän Salin läheisyydessä (pihalla jos sää sallii) klo 14, paikalle viim. 13.50
  • Bändin kamojen kuskaaminen Otaniemeen. Bändi alkaa purkaa kamoja sukkanauhan heiton jälkeen eli heti tilaisuuden päättyessä. Osoite on xxxxx. Joku bändiläisistä voi tulla kyytiin opastamaan. Sen jälkeen auton voi ajaa minne ikinä on järkevintä.

Olisi ollut mukavaa käydä asiat läpi perheeni kanssa ennen häitä kasvotusten, mutta harmillisesti sille ei ollut aikaa. Onneksi homma toimi hyvin näinkin! Mutta haluan painottaa, että satsasin selkeään kommunikointiin todella paljon ja ilmeisesti se kannatti, sillä kaikki sujui mainiosti.

Hieman yllättäen meillä oli myös pari kahnausta sulhasen kanssa. Yksi syntyi, kun pohdimme notaarin kysymystä siitä, että tulisiko meille sormusten vaihtoa. Hän oli jotenkin vakaasti sitä mieltä, että kun hänelle ei tule uutta sormusta, ei mitään sormiin pujottelua tarvita. Tai ehkä korkeintaan minulle. Ja että ei hänen kavereillakaan ole ollut mitään sormusten vaihtoa – mitä järkeä se olisi sama sormus ottaa pois ja laittaa takaisin?

Keskustelu tuli kyllä ihan puun takaa! Mutta osoitti jälleen kerran sen, ettei voi luottaa siihen, että itselle itsestäänselvä asia on sitä myös toiselle. Keskustelu on kultaa! Yhteydenotto kavereihin paljasti, että kyllä vain yhdenkin sormuksen omistaneet tyypit olivat vaihtaneet sormuksia. Lopulta bestman ja kaasosiskoni taisivat saada sulhasen vakuuttuneeksi siitä, että hänelle oli jostain syystä jäänyt epätyypillinen (en tarkoituksella sano, että väärä, sillä eihän sormus ole mikään välttämättömyys) kuva asiasta.

Toinen kahnaus koski tulostettavia asioita. Sulhasen työpaikalla ei ollutkaan niin paksua paperia kuin hän muisteli, mikä hiersi minua hieman, mutta jälkikäteen ajateltuna oli ihan naurettava juttu. Saimme myös ohuesta paperista söpöt pienet menukortit ja ohjelmalehtiset, joita jaettiin muutama per pöytä.

Pahin bridezilla-hetkeni ei kuitenkaan liittynyt paperin paksuuteen vaan morsiuspukuuni. Ajoimme tiistaina kaasojen kanssa Lahteen opettelemaan puvun pukemista ja tsekkaamaan, oliko kaikki mennyt korjausompeluissa suunnitelmien mukaan. Kävi ilmi, että kehossani oli sen verran puolieroja, että lantion kohdalta piti joko lyhentää tai poistaa (en enää muista) tukiluita, jotka aiheuttivat pientä ruttua. Sovimme, että tulisin torstai-iltana noutamaan puvun.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä jokin kaihersi mieltäni, ja siinä neljältä valvoessani olin oudon varma siitä, että mekon helma oli pönöttänyt jotenkin hassun tönkkönä ja heilahdellut ympäriinsä -toki mukavan helposti- mutta myös liian vanhojentanssimekkomaisesti. Öinen mielikuva korjausommellusta mekosta tuntui vieraalta. Epäilin jopa, että mekkoon oli lisätty vanne.

Aamulla pohdin, että olenkohan väärässä ja kuvitellut vain kaiken. Lopulta karistin pois suomalaisen kainostelun siinä pelossa, että asia harmittaisi jälkikäteen. Sain mukavan näppärästi sovittua, että tulisinkin noutamaan mekkoa jo torstaina päivällä: tällöin ompelija voisi tulla paikan päälle ja korjata, jos jotain korjattavaa olisi.

Saadessani mekon päälle olin vähällä nauraa. Ja nimenomaan itselleni! Olin öisissä kauhukuvissa nähnyt mielessäni ainakin neljän metrin säteellä ponnahtelevan helman. Mistään sellaisesta ei kuitenkaan ollut kyse. Jokin hienovarainen ero aiempaan verrattuna mekossa kuitenkin oli. Ehkä oikea pituus teki sen, että mekko laskeutui eri tavalla kuin mitä silmäni oli tottunut näkemään. Tilanne ratkesi sillä, että alta poistettiin yksi kerros tylliä. Omasta mielestäni se muutti mekkoa ehdottomasti parempaan suuntaan! Olen iloinen, että luotin vaistooni. Onneksi tyllikerroksen poistaminen ei myöskään tehnyt liikkumisesta vaikeaa, mikä oli pieni muutokseen liittyvä uhkakuva. Kaikki kääntyi parhain päin!

Jotta homma ei olisi liian yksinkertainen, sain mekkoa sovitellessani töistä puhelun ja tiedon siitä, että eräs homma olisi hoidettava kiireisesti. Pohdin hetken, että olisiko se mahdollista, ja totesin lopulta, että olisi. Nappasin mekon matkaan, ostin Renkomäen ABC:ltä smoothien ja tien sieltä käsin kaksi tuntia töitä ilman hiirtä ranteet ja niska kipeänä. Kaiken kukkuraksi sain vielä tietää, että olin ymmärtänyt erään asian väärin ja mokannut todella kiusallisella tavalla. Auts. Onneksi saimme kuitenkin homman purkkiin ja vaikka ylitin parkkiaikani vartilla, en ollut saanut sakkoja. Huh.

Saavuin kotiin aivan nääntyneenä ja moka painoi yöllä mieltäni niin paljon, että aamulla vielä avasin koneen ja lähetin viimeiset pahoittelut matkaan. Onneksi tiistaina minua odottivat ymmärtäväiset ja ihanat kollegat ❤

Perjantaiaamun ja häiden aaton valjetessa lähdin noutamaan pöytiin pulloihin tulevia kukkia. Tästä hetkestä kaikki muuttui paljon konkreettisemmaksi ja innostus sai tilaa – kukat olivat aivan upeita ja aamu mitä kaunein.

Summa summarum, olisi ollut hauska viettää häitä edeltävät viikot hieman rennommissa merkeissä ja esimerkiksi fiilistellä perheeni kanssa tulevaa. Näin homma sattui menemään, ja onneksi lopulta kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Ehkä hikipäässä kaiken pohtiminen lopulta kannatti! En kuitenkaan suosittele sitä, vaan tehkää te armaat tulevat hääparit homma jotenkin toisin 🙂

t. K