Suuri ruoka- ja juomapostaus

Suuri ruokapostaus! Tai ehkä pieni, saa nähdä millainen teksti tästä tulee. Joka tapauksessa puran teille, miten ruoka- ja juomapuoli toteutettiin häissämme. Tiivistys kiireiselle lukijalle: meillä oli ravintolahäät, valitsimme valmiin menukokonaisuuden ilman muutostoiveita ja muutaman tarjoamamme alkoholiannoksen lisäksi juomaa sai ostettua lisää baarista. Lisäksi tarjolla oli kahvit, herkkubuffa ja iltapalaksi hodareita.

Blogini parissa viihtyneet tietävät, että jouduimme viime hetkellä vaihtamaan juhlapaikkaa. Menun puolesta asiaa ei tarvinnut stressata: Kalastajatorppa on hyvän ravintolan maineessa ja iloksemme kaikki menuvaihtoehdot klassisesta kansainväliseen olivat sellaisia, jotka olisimme ruokien puolesta voineet valita. Emme muistaakseni harkinneet valintaamme kovinkaan pitkään, sillä meitä eniten miellyttänyt vaihtoehto oli myös edullisin niistä, jotka sisälsivät runsaan alkupalapöydän. Ajan ollessa häiden alla kortilla meillä ei ollut mahdollisuutta testailla viinejä sen enempää, joten menimme suositusviineillä. (Kannattaa kuitenkin huomioida viinivalintojen vaikutus kulupuoleen: toisissa ripauksen kalliimmissa menuissa saattaa olla edullisemmat viinit.)

Valitsemassamme menuvaihtoehdossa alkupalat haettiin buffetista, mutta pääruoka tarjoiltiin pöytiin, mikä oli minusta mukava juhlallisuutta tuonut lisä. Olisi ollut myös mahdollista valita kokonaan pöytiin tarjoiltu kokonaisuus, mutta tällöin alkupalavalikoima olisi ollut suppeampi.

Valitsemamme Välimeren hääbuffet oli tällainen:

Alkuruokia

Vihersalaattia ja vinaigrettea M, G

Sitrusmarinoitua fetaa L, G

Fenkoli-paprikaraviolisalaattia

Lohicarpaccio, rucolaa ja aiolia L, G

Parmankinkkua, mansikka-melonisalaattia M, G

Maustepaahdettua kanaa ja pasionaiolia M, G

Scampi-linssilaattia ja basilikakastiketta L, G

Manchegojuustoa ja aprikoosichutney L, G

Helmicouscous-artisokkasalaattia M

Moniviljapatonkia, focacciaa, oliiviöljyä ja levitettä

Pääruoka

Grillattua karitsanfileetä, tillipestoa ja punaviinilientä L, G

Tai

Hummerimurekkeella täytettyä siikaa ja anis-rapukastiketta L, G

Jälkiruoka & kahvi

Valitsimme pääruoaksi karitsanfileen. Juomapuolella tarjosimme alkumaljat sekä kaksi 16 sentin viinikaatoa. Viinin tilalle saattoi halutessaan valita mitä tahansa muita juomia. Juomapuolta sai täydennettyä omakustanteisesti baarin puolelta, mikä ei tietääkseni aiheuttanut kenellekään sen suurempaa harmistusta (toki melkein kaikki vieraistamme ovat jättäneet opinnot taakseen jo hyvän aikaa sitten). Päinvastoin: tiedän monen olleen suorastaan avokätinen tarjoillessaan juomia muille. Tiedän esimerkiksi, että eräässä kuuden henkilön pöydässä juotiin kuusi pulloa viiniä ja vielä cocktaileja päälle. Ajatus hymyilyttää minua kovasti: ihmiset todella halusivat nauttia illasta! Sulhasen kaveri taas osti sulhasen äidille kuohuvaa, sillä hän oli ohjannut kyseisen kaverin harrastuksia lapsena. Mukava ele 🙂 Baarin hintataso oli käsittääkseni aivan tavanomainen.

Ruoka oli todella hyvää! Varsinkin alkupaloja kehuttiin vuolaasti ja ne olivatkin ehkä asia, joka viritti ihmiset sellaiseen myönteiseen juhlatunnelmaan. Monet ystävistäni harrastavat laaturavintoloissa käymistä, ja oli kiva kuulla, että ilta oli heille ruoan osalta mieluisa.

Alkupaloja muistan ottaneeni tietoisesti kohtuullisen annoksen, jotta ehtisimme nopeasti kiertämään pöytiä ja juttelemaan vieraille. Minulla ei ole voimakkaita muistikuvia siitä, olisiko joku ruoka ollut ylivoimainen lempparini – ehkä se kertoo jotain siitä, miten sitä väistämättä käy hieman ylikierroksilla. Söin kuitenkin hyvällä ruokahalulla sekä alkupalat että hetkeä myöhemmin tarjoillun pääruoan.

Täytyy vielä ylistää Kalastajatorppaa hienosta erikoisruokavalioiden hoidosta! Äitini on vehnäallergikko ja hänelle gluteeniton ruoka ei sovellu, vaan hän joutuu välttelemään kaikkea, missä on esimerkiksi glukoosisiirappia tai maltodekstriiniä. On hyvin harvinaista, että ravintolat tietävät raaka-aineista näin yksityiskohtaisella tasolla. Kaikki meni kuitenkin nappiin ja ilmeisesti paremmin kuin oikeastaan missään muualla. Luonnollisesti myös kaikki muut erikoisruokavaliot huolehdittiin onnistuneesti.

Erikoisruokavalioiden lisäksi myös lapsivieraat, joita meillä oli yhden taaperon lisäksi kolme, oli huomioitu. Heille sai valita ruoan ravintolan normaalien lastenannosten joukosta, ja päädyimme tuttuihin ja turvallisiin lihapulliin ja perunamuusiin.

Juhlaan kuului luonnollisesti myös kahvit ja kakku. Kahvi ja tee kaadettiin pöytiin, mikä on minusta oikein kiva: kenenkään ei tarvinnut hermoilla kupin kantamisesta lautasella ja mahdollisesta läikyttämisestä.

Myös kakun valinta oli tehty helpoksi: Kalastajatorpalla on kaksi kumppanileipomoa, Kakkugalleria ja Konditoria pH7, joiden listoilta kakun voisi valita. Mainio homma, sillä kakuntekijän etsintä oli asia, joka oli jäänyt meillä kesästä roikkumaan. Kaksi tarjouspyyntöä taisin ehtiä lähettää kesän alussa, ja niistä kumpaakaan ei vastattu.

Päädyimme valitsemaan kakun pH7:n listalta, sillä Kakkugalleria oli minulle entuudestaan tuttu ja oli hauska päästä kokeilemaan jotain uutta. PH7:lta olisi voinut kysyä tarjousta myös näyttävämmästä jenkkikakusta, jos näin halusi. Tein uteliaisuuttani niin (jossain oudossa häähurmoksessa, kerranhan sitä vain eletään!), mutta ehdotetun kakun makumaailma kuulosti mielikuvituksettomalta ja siihen nähden erittäin kalliilta. Ehkä toivotut koristeet nostivat hintaa, mutta joka tapauksessa yli tuhat euroa vadelmahillokakusta ei houkutellut.

Onneksi listalta löytyi houkutteleva vaihtoehto eli maitosuklaa-hasselpähkinäkakku! Kakku maistui kivasti sekoitukselta kinder-munaa ja pähkinäisyyttä, ja sai kehuja myös ihmisiltä, jotka eivät aina kakuista välitä. (Apua, kuulostaako tämä siltä, että ylihehkutan kaikkea? Mutta totta se on!) Miehellä ei ollut suuria intohimoja kakun valinnan suhteen, joten sain tehdä mieleni mukaan ja tykkäsin kakusta itsekin paljon.

Pitää vielä kiinnittää teidän huomionne kakun alla olevaan pieneen pyöreään pöytään, joka oli mielestäni todella tyylikäs yksityiskohta Kalastajatorpalta. Iso buffetpöytä purettiin pois (missäköhän välissä? En yhtään huomannut) ja kakku tuotiin sisään pienellä pyöreällä pöydällä, jossa se sai loistaa. Kuten hovimestari häiden aattona sanoi, iso tyhjä buffetpöytä olisi voisi näyttää vähän kolkolta. Lopputuloksen nähneenä on helppo kannattaa tätä lähestymistapaa!

Yksi Kalastajatorpassa suuresti ilahduttanut asia oli mahdollisuus tuoda karkkeja ja sipsejä omasta takaa, vaikka kyse olikin ravintolakontekstista. Olen kertonut täällä tarkemmin ostamistani määristä. Vaikka grammamäärät per nenä olivat mielestäni todella pienet, jäi paljon herkkuja yli. Vaahtobanaanipatukat menivät kaikki, lakuja jäi muutama, mutta kermalehmiä, Daimeja ja salmiakkikalloja jäi reilusti. Myös sipsiä jäi todella paljon, ehkä yli puolet tilaamastamme määrästä. Viime viikolla taisimme syödä viimeiset rippeet, ja nyt jatkuvan herkuttelun jälkeen huomaan tutkailevani välillä kaappeja maanisesti – missä kaikki hiilaripiristeet?

Veikkaan, että ruokapuoli ja makea kakku riittivät pitämään vieraat mukavan kylläisinä. Yksi oletettua vähäisempään kulutukseen vaikuttava tekijä saattaa olla myös pieni kommunikointikatkos: koronan vuoksi Kalastajatorpalta toivottiin, että herkut olisivat käärepaperillisia. Olimme ajatelleet, että ihmiset voisivat ottaa pieniä sipsipusseja pöytiin ja syödä niitä illanvieton lomassa. Emme olleet huomanneet sanoa oletustamme ääneen, joten sipsit ja pienet salmiakkipääkallopussit oli kaadettu tarjolle kulhoihin ja vieraat saattoivat annostella niitä laseihin. Veikkaan, että pöytiin kannettuina pussit olisivat tyhjenneet kuin huomaamatta ja menekki olisi ehkä ollut suurempi. Mutta eipä mitään, olen syönyt sipsivälipaloja etätöiden lomassa turhankin innokkaasti ja siten jatkanut juhlatunnelmaa pitkälle syksyyn 😀

Tarjosimme iltapalaksi vielä hodarit, joita ihmiset näyttivät syövän, mutta joita jostain syystä minä ja mieheni emme seurustelun lomassa ehtineet nauttimaan. Hodareita piti tilata etukäteen tietty määrä, ja taisimme tilata reilun sadan hengen juhliimme 90 hodaria.

Kaiken kaikkiaan ruokajärjestelyt sujuivat todella helposti ja mieltä lämmittää, että ruoka tuntui olleen myös vieraille mieluisaa. On yllättävänkin mukava kuulla kiitosta ruokapuolesta! Ehkä kyse on jostain sellaisesta pienestä elämyksellisyydestä ja arjen yläpuolelle nousemisesta, mitä juhlien toivoisikin voivan osallistujille tarjota? Kaikki kiitokset Kalastajatorpan suuntaan maistuvasta ruoasta ja tyylikkäästä toteutuksesta!

Tsemppiä marraskuuhun! Toivottavasti teillä on jotain kivoja pippaloita piristämässä pimeitä iltoja!

T. K

Siviilivihkiminen juhlapaikalla – näin me toteutimme sen

Meille oli hääsuunnittelun ja oikeastaan jo heti seurustelun alusta lähtien selvää, että emme avioituisi kirkollisin menoin. Jonkinlainen vihkiminen osana häitä tuntui kuitenkin asiaankuuluvalta, joten juhlapaikkaa valikoidessa yksi keskeinen kriteeri oli se, voisiko vihkimisen toteuttaa jossain viehättävässä ympäristössä.

Vaikka vaihdoimme juhlapaikkaa viime hetkellä, tästä ei onneksi tarvinnut tinkiä. Meidät vihittiin Kalastajatorpan pihamaalla olevalla isolla tasanteella meren, puiden ja puistomaisten istutusten ympäröimänä. Vihkimisestä otetuissa videoissa kuuluu taustalla linnunlaulua, mikä on minusta todella viehättävä iloisena yllätyksenä tullut yksityiskohta.

Kaasot kuulemassa vihkikaavaa luonnoläheisessä vihkipaikassamme (Kuva: Taika Lehtimäki, rajaus minä)

Olimme onnekkaita eikä hääpäivänämme satanut tai ollut kylmä. Jos näin olisi ollut, olisi meidät vihitty Pyöreän Salin vieressä olevassa aulatilassa, jonka päädyssä on ikkunoita lattiasta kattoon ja näkymä merelle. Ei sekään huono vaihtoehto olisi ollut! Aulatila kuulostaa ehkä vähän kalsealta, mutta oli todellisuudessa siisti ja juhlava ja vihkiminen olisi luonnistunut siellä mainiosti.

Kuten kerroin hääpäivän aamua käsittelevässä postauksessani, odottelimme vihkiseremonian alkua Pyöreän Salin parvella. Sieltä näimme ihmisten pikkuhiljaa valuvan paikalle. Pihalle oli aseteltu muutamia tuoleja, mutta kukaan ei tainnut rohjeta istua niille, vaan ihmiset asettuivat tuolien ympärille ehkä siksi jotkut päätyivät lopulta seisomaan hieman etäälle. Epäilen, että puheet eivät kuuluneet ihan kauimpana seisoneille. Pihalta sai sähköä, mutta loppuvaiheissa kenelläkään ei tainnut olla virtaa mahdollisen äänentoiston miettimiseen.

Olimme alusta asti olleet sulhasen kanssa sitä mieltä, että vihkimisen kestäessä vain muutaman minuutin, emme satsaisi siihen esimerkiksi koristemielessä juurikaan. Alttarin virkaa saivat toimittaa isoihin ruskeisiin pulloihin maahan asetellut daaliat, joita hyödynsimme koristelussa muutenkin.

Suunnitelma oli seuraava: tasan kolmelta bändini kitaristi Lauri alkaisi soittaa akustisella kitaralla Mestaripiirroksen sointukiertoa, jonka säestämänä kävelisimme sulhon kanssa yhdessä alttarille. Meidän edessämme käveli kukkaistyttömme ja takanamme kaasoni, joka auttoi kannattelemaan mekkoni laahusta. Alttarilla odottivat bestman ja toinen kaaso eli kukkaistyttömme täti, jonka luokse olimme ohjeistaneet häntä kävelemään. Kävelyn jälkeen ilman sen kummempia saatteita toinen bändikaverini ja ystäväni pitkältä ajalta, basso Aleksi Matikainen, lauloi Laurin säestyksellä Leif Wagerin Romanssin. Romanssin jälkeen oli vihkikaavan vuoro, jonka paikalle saapunut käräjänotaari hoiti mallikkaasti.

Kukkaistyttö hommissa (Kuva: Taika Lehtimäki, rajaus minä)

Notaaria olisi voinut pyytää lausumaan esimerkiksi jonkun runon, mutta meille ei tullut mieleen mitään tiettyä ja jostain syystä vartavasten etsiminen ei tuntunut meistä luontevalta. Jotain meistä aidosti kumpuavaa tai sitten ei mitään, joten pitäydyimme lyhyessä ja ytimekkäässä vihkikaavassa, jonka voi lukea esimerkiksi täältä.

Heh, ehkä rivien välistä voi aistia, että vihkiminen ei tainnut olla meille kummallekaan mitenkään suunnattoman tärkeä hetki. Tätä kirjoittaessa varmistin asian vielä mieheltäni, ja hän oli asiasta samoilla linjoilla: emme satsanneet itse vihkimiseen ajatuksen tasolla juuri lainkaan. Emme vain ole sillä tavoin romanttisia. Toki ainakin minulla silmäkulma hieman kostui Aleksin laulaessa, mutta ehkä vihkiminen oli pikemminkin juhlava startti meille tärkeään päivään kuin esimerkiksi suuri yhteenkuuluvuuden huipentuma. Tai kuten mies tuosta sivusta heitti – ei ehkä ihan tosissaan – : ”pakollinen paha ennen kuin päästiin juhlimaan”. Ehkä meidän romanttinen puolemme tulee esiin siinä, miten olemme todella valinneet elää yhdessä ja pysyneet toistemme rinnalla päivä toisensa jälkeen. Muiden edessä lausuttu ”tahdon” on sen rinnalla pieni asia, vaikka toki sekin hetki oli mukava saada elää.

Vaikka seremoniamme olikin niukka ja vaikka äsken mainitsinkin, että emme ole maailman romanttisimpia ihmisiä, oli kaikki mukaan otetut asiat mukana syystä. Kukkaistyttö ja laahuksen kanssa auttava kaaso toivat mielestäni mukavan ripauksen juhlavuutta. Siskontyttöni oli suorastaan pakko valita kunniatehtävään, sillä hän rakastaa kukkia ja oli hauska päästä sen varjolla ilahduttamaan häntä kukkaseppeleellä (tosin hän oli hieman ihmeissään siitä, että miksi joku haluaisi repiä kukasta terälehtiä ja heitellä niitä 😀 ❤ ). Vaikka hän on vasta viisi, on hän todella reipas ja karismaattinen ja eikä arastele esiintymistä yhtään (kuten juhlamme kulkua kuvaavasta postauksesta voi lukea, hän halusi esimerkiksi laulaa mikkiin bändin setin jälkeen). Hänen iloinen olemuksensa juhlistaa jokaista päivää, joten miksei siis meidän hääpäiväämmekin! Uskon, että kunniatehtävä jäi hänelle mieleen ja 5-vuotiaana hän oli minusta juuri oikean ikäinen: kykenevä sisäistämään ohjeistukset mutta kuitenkin sen verran pieni, että homma ei tuntuisi nololta.

Aleksi Matikainen laulamassa *Romanssi*a (Kuva: Taika Lehtimäki)

Mestaripiirros oli pitkään edellisen bändini ohjelmistossa ja siten minulle tärkeä kappale. Lisäksi se on yksi biiseistä, jota mies tykkää ajoittain neppailla kitaralla, ja Mariskan kauniit sanat sopivat perhejuhlaan mukaan mainiosti, vaikka laulun puuttuessa ihmiset kuulivat ne tällä kertaa korkeintaan mielessään. Romanssi taas oli osa kuoro-ohjelmistoani yliopistossa, ja yliopiston nais- ja mieskuorot olivat merkittävässä roolissa tutustumisemme kannalta. Romanssi toi seremoniaan ripauksen perinteikkyyden tuntua varsinkin Aleksin klassisen koulutuksen saaneella äänellä laulettuna. (Jos muuten haluat oopperalaulajan häihisi, Aleksin yhteystiedot saa laittamalla minulle viestiä!)

Muistan alttarille kävelystä sen, etten jostain syystä halunnut katsoa ympärillä seisovia ihmisiä, vaan keskityin katsomaan eteenpäin. Meidän olisi ehkä pitänyt perehtyä vihkikaavaan vähän tarkemmin, sillä keulimme hieman suutelemisen kanssa. Tajusimme asian muutaman sekunnin päästä, kun notaari kehotti meitä suutelemaan ja väkijoukosta kuului naurunhyrinää. Se ei luonnollisesti haitannut mitään vaan oli pikemminkin lämminhenkisyyttä tuonut hauska yksityiskohta.

Eräs suomea puhumattomista vieraista osasi kertoa meille, että seremonia kesti kokonaista kuusi minuuttia. Lyhyt ja ytimekäs, mutta sitäkin mukavammin meidän häihimme mukaan solahtanut juhlallisuus.

Ensi kertaan!

t. K

P.S. Suosittelen muuten ehdottomasti vihkijän varaamista käräjäoikeudesta! DVV:n kautta yksinkertainen asia tuntui järjestyvän turhan mutkikkaasti.

Juhlamme kulku

Ah, aika kirjoittaa itse hääjuhlasta!

(Ja miten kummassa aika on hujahtanut näin nopeasti? Miten olemme olleet jo yli kuukauden naimisissa? Miten edellisestä postauksesta on ehtinyt vierähtää pieni ikuisuus? Noh, sitä muiden kuin hääjuttujen puuhailu, iltojen hämärtyminen ja kuormittavasta alkusyksystä toipuminen teettää.)

Teen vielä monta syväsukellusta erilaisiin aiheisiin, kuten vihkimiseen, ohjelmanumeroihin ja ruokaan, mutta ajattelin näin alkajaisiksi kertoa häistämme ja juhlan kulusta noin pääpiirteissään. (Pohdin tovin, miten purkaa vyyhtiä, ja sain mainiota apua Häät.fi-blogiyhteisön kollegoiltani! 🙂 )

Yksi häihimme vahvasti vaikuttanut tekijä oli sen hetkiset koronarajoitukset. Ne vaikuttivat dramaattisesti siihen, millaiseksi suunnittelimme päivän kulun. Meidän kohdallamme rajoitukset tarkoittivat sitä, että anniskelu tuli lopettaa kello 22.00, bändin soiton loppua klo 22.30 ja vieraiden poistua tilasta kello 23.00.

Aika paljon piti siis saada mahdutettua iltapäivä kolmen ja ilta yhdentoista välille. Onnistuimme onneksi aika hyvin! Tai todella hyvin, sillä ehdimme tehdä kaiken, mitä halusimme, ja enemmänkin. Asioita helpotti se, että valokuvaus ja vihkiminen tapahtuivat juhlapaikalla. Siirtymiin ei mennyt aikaa, ja lopulta päivän kulku oli ainakin näin morsiamen näkökulmasta luonteva ja rauhallinen.

Vihkiminen kesti erään vieraan laskelmien mukaan kokonaista kuusi minuuttia pitäen sisällään musiikkia ja vihkikaavan. Tämän jälkeen siirryimme ihan muutaman metrin päähän Kalastajatorpan pihamaalla olevaan portaikkoon ja otimme ryhmäkuvia koko vierasjoukon kanssa. Ihmiset vähän kursailivat eturiviin tulemista, mutta lopulta kuvista tuli todella kivoja! Kuvaajamme Taika muistutti ihmisiä pitämään silmät auki, mistä sulhanen keksi, että otetaan kuva, jossa kaikilla on tarkoituksella silmät kiinni! Yllättävän hauska lopputulos!

Kuvan jälkeen oli onnittelujonon vuoro, minkä toteutimme pienellä koronaturvallisuusjoustolla eli halauksien sijaan kilistelimme kaikkien vieraiden kanssa. Kalastajatorpan henkilökunta oli tullut maljojen kanssa pihalle, ja me miehen kanssa seisoimme terassin sisäänkäynnin edustalla, mistä ihmiset jatkoivat sisälle ja lopulta saliin. Jono oli todella mukava ja oivallinen keino varmistua siitä, että kaikkia tuli tervehdittyä ajatuksen kanssa. Oli ihana nähdä ihmisten valoisat ilmeet!

Jonon jälkeen ihmiset odottivat lasien kanssa paikoillaan salissa, jonne saavuimme musiikin saattelemana. Kohotimme maljan salin ”ovella” eli portaikkojen juuressa samettiverhon kohdalla ja siirryimme hääparin pöytään. Bestman kertoi alkuun muutamia tarpeellisia yksityiskohtia (baari palvelee koko ajan!), minkä jälkeen oli kaasojen vetämän lyhyen ja erittäin matalan kynnyksen tutustumisleikin vuoro.

Juhlan alun olivat elementit sellaisia, jotka ehkä osaltaan antoivat osviittaa päivän tunnelmasta. Sisääntulomusiikkimme alkoi klassisen viulusävelmän mukaisesti, mutta vaihtui kesken kaiken rokkisovitukseksi (tästä lisää tulevassa musiikkipostauksessa). Tutustumisleikki, jossa piti nousta seisomaan itseä kuvaavan väittämän kohdalla, piti sisällään sellaisia asioita kuten ”haluan koiran”, ”minulla on nälkä” (bongattu jostain blogista, mutta en muista mistä! Virtuaalikiitokset joka tapauksessa!) ja viimeisimpänä ”minulla on tänään hääpäivä”, joka antoi tilaisuuden aplodeerata miehen kummille ja hänen vaimolleen, jotka olivat menneet naimisiin samalla päivämäärällä. Halusin tuoda mukaan lämminhenkisyyttä mutta myös huumoria.

Sitten olikin aika aloittaa ruokailu! Alkupalat tarjoiltiin buffetissa, ja ne saivat paljon kehuja vierailta – myös superkulinaristiystäviltämme, jee! Me miehen kanssa haimme ruokaa ensin. Otin aika vähän ruokaa, koska halusin päästä nopeasti kiertämään pöytiä ja juttelemaan vieraiden kanssa. Muutaman pöydän kiersimme parina, mutta jossain kohtaa emme enää huomanneet edetä näin virallisesti vaan jäimme juttelemaan enemmän omille läheisillemme toisen jo jutellessa viereisen pöydän omien kavereidensa kanssa.

Nopeat syömärit ehtivät jo tässä kohtaa saada taukoa virallisesta ohjelmasta, mutta pian Kalastajatorpan henkilökunta alkoi tarjoilla pöytiin pääruoka-annoksia. Pääruoan yhteydessä kaaso huomasi, että jotain taustamusiikkia voisi laittaa soimaan, ja sulhanen taisi tajuta, ettei ollut muistanut nakittaa sitä kenellekään ja lähti hoitamaan asiaa. Söin sitten tovin yksin, sillä sulhanen taisi unohtua reissulla jonnekin. Sama tuntui käyvän meille molemmille aika helposti pitkin päivää: aina suunnatessa jonnekin tuli pysähdeltyä ja tultua vedetyksi suuntaan jos toiseenkin.

Puolikuudelta oli ensimmäisen musiikkiesityksen aika. Bändini The Aftershaves soitti kaksi herkkää kappaletta, joiden jälkeen lauloin itsekin! Onnistuin pitämään esityksen sulhaselta salassa, mikä oli aika hyvä suoritus, sillä biisi pyöri paljon päässäni ja huomasin aika ajoin hyräileväni sitä ääneen. Onnistuin myös olemaan olematta tunnekuohun vallassa: hyvä suoritus, sillä edellisissä bänditreeneissä olin alkanut itkemään.

Biisien jälkeen oli puheiden vuoro, joita pitivät bestman, isäni, minä ja sulhanen. Pisimmästä puheesta vastasi sulhanen, jonka puhe taisi kestää kuusi minuuttia. Isäni taisi tehdä nopeusennätyksen, sillä hänen puheensa piti sisällään ehkä neljä lausetta 😀 Mutta sisältö, eli toisen kohteleminen hyvin, oli kultaa. Vanhempani ovat muuten olleet naimisissa nyt 29 vuotta ja yhdessä 39!

Seuraavana vuorossa oli kenkäleikki. Jos olisimme olleet aikataulusta jäljessä, olisimme karsineet kenkäleikistä. Olimme onneksemme hyvin aikataulussa, ja leikin jälkeen avautui yllättävänkin hyvin aikaa chillailla ennen kahvitteluja. Ihan mahtava juttu, sillä ehdin tässä kohtaa ottaa yhteiskuvia ystävieni kanssa.

Kakun leikkauksen oli määrä tapahtua kello 18.30. Saattaa olla, että viihdyin pihalla kaverikuvissa sen verran pitkään, että myöhästyimme tästä hieman, mutta kukaan ei tullut hoputtamaankaan, joten luulen tilanteen olleen hallinnassa emmekä jääneet myöhemmästä aikataulusta jälkeen.

Kakun jälkeen oli vuorossa häätanssimme, mistä jatkui luontevasti bändin ensimmäinen setti. Setin jälkeen otimme miehen kanssa vielä viimeiset potretit pihalla ja heti perään muitakin kaverikuvia. Ilta oli yllättävän lämmin ja ulkona tarkeni todella hyvin.

Seuraava kellontarkasti suunniteltu juttu oli iltapala kello 21.00, jota huomasin ihmisten kyllä nauttivan mutta en itse jostain syystä ehtinyt tai kokenut tarpeelliseksi syödä. Hassua kyllä, miehelle kävi samoin.

Kello 21.15 alkoi bändin toinen ja näissä olosuhteissa siis viimeinen setti. Juhlatunnelma oli aivan katossa, mutta sai yllättävän seesteisen lopetuksen, kun bändin viimeisen biisin jälkeen 5-vuotias siskontyttöni tahtoi päästä laulamaan päivän aikana säveltämänsä kappaleen. Sanoissa mainittiin ainakin, että ”tuuli heiluttaa sun hiuksia ihanasti” ja ehkä jotain linnuista, meren rannalla kun oltiin! Yleisö otti esityksen todella lämpimästi vastaan ja heilutti kännykän valoja.

Pohdimme kovasti, miten lopettaa ilta. Bändin soitto loppui 22.30 ja puoli tuntia olisi aikaa, ennen kuin vieraiden pitäisi viimeistään lähteä. Mitä tehdä, jotta fiilis ei aivan lässähtäisi? Päädyimme ajoittamaan viimeiseksi ohjelmanumeroksi sukkanauhan ja kimpun heiton. Hyvä idea! Tunnelma oli tässä kohtaa sopivan riehakas ja kaikki käytettävissä oleva aika saatiin hyödynnettyä.

Toivottavasti tämä postaus auttaa teitä ankkuroimaan kaikki tulevat syväsukelluspostaukset johonkin kontekstiin. Tavallaan oli myös mukava purkaa näitä aikatauluja yhtenä poikkeusaikojen dokumentaationa: tällaisia asioita sitä jouduttiin pohtimaan!

Päivän kulku oli kuitenkin lopulta oikein toimiva. Moni on sanonut, että menohaluja olisi ollut enemmänkin, mikä on minusta omalla tavallaan kiva kuulla 🙂 Onnistuimme luomaan juhlan, josta ei olisi malttanut lähteä pois! Tavallaan selkeä lopetushetki oli ihan hyvä juttu: kukaan ei joutunut pohtimaan, että jokohan väsyttää ja alkaakohan homma olla jo nähty. Olen kuullut tarinoita jatkoille lähteneistä, mikä on ilahduttanut meitä molempia todella paljon, sillä ihmisillä oli selkeästi kiva ilta. Eikä pidä toki unohtaa bestmanin luomia parkkipaikkajatkoja, jonne päädyimme itsekin juttelemaan vielä joidenkin vieraiden kanssa.

Ensi kertaan! Olisikohan silloin luvassa muutama sana siviilivihkimisen toteutuksesta juhlapaikan pihamaalla?

T. K

Hääpäivä ennen h-hetkeä

Hääjuhlamme alkoi vihkimisellä iltapäivällä kello kolme. Kello kolmea edeltää aika monta tuntia hääpäivää, ja nuo itse juhlaa edeltävät tunnit ovat tämän kirjoituksen aiheena. Eli jos laittautumisoperaatio, valokuvaus ja viimeiset fiilikset ennen h-hetkeä kiinnostavat, tämä teksti on sinua varten.

Tuli melkoinen mammuttipostaus, mutta toivottavasti väliotsikot auttavat sinua halutessasi annostelemaan tekstiä sopivissa erissä!

Aamu

Kaasoni olivat tosiaan tulleet meille perjantaina viettämään iltaa ja yöksi. Kävin yöllä yhä kierroksilla edeltävän viikon jäljiltä, enkä nukkunut kovin hyvin. Jonkin verran kuitenkin. Siskoni taisi olla ensimmäinen herääjä, sillä hän meni suihkuun, ja meidän muiden kellot soivat vähän yli kuusi. Sulhanen taisi myös havahtua tässä kohtaa, mutta jatkoi iloisesti unia meidän lähtömme jälkeen.

Jos sinulla on mahdollisuus valita, suosittelisin hääaamun viettämistä paikassa, jossa on kaksi kylpyhuonetta tai vessaa. Meidän kerrostaloasunnossamme ei ole, ja taisimme aina välillä joutua jonottamaan kylppärin vapautumista. Muuten aamu oli sujuva: kaikki kassit olivat valmiina eivätkä jääkaapissa odottaneet eväätkään unohtuneet. Lähdimme matkaan pari minuuttia aikataulusta jäljessä puoli seitsemän aikoihin. Ajo Vantaalta Töölöön oli ehkä sujuvin koskaan: ei auton autoa ja Manskulla pelkkää vihreää aaltoa. Otimme autossa ennen lähtöä materiaalia muodonmuutos TikTok-videota varten, mutta loppupään videon ottaminen unohtui kokonaan.

Meidän oli tarkoitus olla Kampaamo Solassa seitsemältä, ja lopulta taisimme olla siellä ehkä kuutta yli. Aikataulumme oli onneksi suunniteltu väljäksi, joten pieni myöhästyminen ei vaikuttanut mihinkään. Sen verran optimoimme, että minä ja kaaso M hyppäsimme kyydistä oven edessä ulos, ja kaaso H (joka ystävällisesti oli lupautunut kuskiksi) jäi vielä etsimään parkkipaikkaa.

Laittautumassa Kampaamo Solassa

Olin suunnitellut meille laittautumiseen aikataulun, sillä laitettavia riiti. Minä, kaksi kaasoa, kaksossiskot, äitini ja mummoni eli yhteensä 7 henkilöä. Homma onnistui, kun toinen kaksosista päätti meikata itse, toisen meikkasi hänen meikkaajakaverinsa ja äidin ja mummon hiukset laittoi ihan eri kampaaja. Toisin sanoen meikkaaja-Annalle tuli minun lisäkseni neljä meikattavaa eli minä, kaasot, äitini ja mummoni ja Solan Tarulle myös viisi kammattavaa eli minä, kaasot ja perheeni kaksoset.

Minun laittamiseeni varattiin hieman pidemmät ajat kuin muille: sekä kampaukseen ja meikkiin tunti ja vartti, muille tunnit molempiin. Näin aikatauluttaen olimme pitkään Solassa rauhallisissa merkeissä kolmistaan Annan ja Tarun kanssa: muut liittyisivät seuraamme kun heidän kampauksensa ja meikkinsä toisaalla valmistuisivat. Vuorottelimme kaasojen kanssa meikissä, kampauksessa ja aamupalaosastossa ja juttelimme häihin liittyvistä asioista, kauneudenhoidosta ja kampaamoiden asiakaskokemuksista. Tunnelma oli leppoisa. Itselläni oli raukea olo: nyt saattoi vain istua paikoillaan ja antaa muiden hoitaa hommat. Täydellistä!

Kukkatoimitus saapui ollessani viimeisiä hetkiä kammattavana. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt pyytää toimitus ronskisti vain heti seitsemäksi: nyt olimme tilanteessa, jossa Taru sommitteli kukat jo olemassa olevan kampauksen joukkoon. Homma olisi ehkä voinut olla helpompi, jos kukat olisivat olleet mukana jo rakennusvaiheessa. My bad, en voi syyttää asiasta muita kuin itseäni 😀 Neljä ruusua jäi yli, mutta kaaso H keksi niille hyvää käyttöä: ne kiinnitettiin bändimme poikien takin liepeisiin.

Olin itse ensin kampauksessa, jonka jälkeen minulla oli tunti taukoa ennen meikkausvuoroani. Tauon aikana join kahvia, proteiinipirtelön, söin karjalanpiirakan ja vähän hedelmiä. Tässä kohtaa muistan olleeni valtavan nälkäinen: ehkä viikon jäljiltä oli kertynyt energiavajetta. Pesin myös hampaat ja laitoin piilolinssit silmiini, jotka onneksi menivät ykkösellä.

Samalla kaasosiskoni meikki oli jo ehtinyt valmistua ja hän oli kampaustuolissa. Hänen lookinsa valmistuminen tuntui olevan jonkinlainen käännekohta: hän näytti aivan upealta ja se nostatti juhlatunnelmaa todella paljon! Homma alkoi muuttua todeksi! Kaasojen hiuskukat sopivat heidän tummanvihreisiin mekkoihinsa aivan loistavasti. Alla kuvia kaaso H:n kokonaisuudesta.

En enää muista, olinko meikkattavana siinä vaiheessa, kun muu porukka tuli Solaan. Se saattaisi kuitenkin selittää sitä, etten muista meikin valmistumisesta mitään sen kummempaa. Siksi olenkin iloinen, että kävin koemeikissä! Anna teki aivan käsittämättömiä taikoja kasvoilleni ja kaivoi minusta esiin aivan uuden puolen, johon tutustuin ilolla. Oikeasti aika huikeaa oivaltaa, että kyllä minustakin olisi filmitähdeksi! Alla kuvia, jotka otin, kun fiilistelin koemeikkiä kotona. Annan kädenjälkeen voi tutustua instassa tilillä @lipsasredasroses. Mutta tosiaan, koemeikkiä ja koekampausta voi suositella ihan vain siitäkin syystä, että saa hääkuviosta kaiken mahdollisen irti: kaikkea ei vain ehdi hääpäivänä omaksumaan.

Ohjeistusten mukaisesti loput siskoistani, äitini, mummoni, siskontyttöni ja kaasosiskoni poikaystävä saapuivat paikalle klo 11.30 ja tuosta hetkestä ajan kulku tuntui kiihtyvän. Meidän perheessä on paljon energiaa, ja kampaamo täyttyi toisten kampausten ja meikkien ihastelusta sekä kukkien ihmettelystä. Erityisesti siskontyttöni seppele herätti paljon ihastusta ja innostusta.

Muiden juhlailmeen rakentuminen nosti kyllä omaa fiilistäni todella paljon! Anna taituroi mummolleni todella tyylikkään meikin, ja hänessä oli samankaltaista eleganssia kuin esimerkiksi Ruotsin kuningatar Silvialla. Vau! Myös kaksoset halusivat hiukset osittain auki, ja Taru onnistui tekemään kaikille eri tavalla kiinnostavat kierteet ja kiharat. IG-tililtä @kampaamosola löytyy kolme kuvaa seurueemme hiuksista, käy ihmeessä tsekkaamassa! Taru on kyllä melkoinen taituri!

Olin suunnitellut päivän kulun siten, että valokuvauksemme alkaisi klo 12.30. Kampaukseni ja meikkini olivat valmiina 11.30, joten minulle jäi tunti aikaa nopealle ruokailulle, huulipunien viimeistelylle ja mekkoon ahtautumiselle ja muutaman minuutin ajomatkan päässä olevalle juhlapaikalle siirtymiselle. Tilasimme Picnicistä ruokaa, ja vaikka minulla oli aamulla nälkä, ei lounasaikaan tehnyt oikein mitään mieli. Jätin lohisalaatista osan siskoni syötäväksi.

Siirtyminen Kalastajatorpalle ja sulhasen aamu

Vaatteet niskaan, kamat kasaan ja menoksi! Vaikka meillä oli reilusti aikaa ja aamu oli rauhallinen, tuli vikoihin minuutteihin pientä hulinaa. Kaaso H otti onnistuneesti homman haltuun ja lähetti esimerkiksi kaasosiskoni poikaystävän noutamaan autoa. Autossa keskityimme toki navigointiin mutta myös avasimme ääniämme, olihan meillä molemmilla tiedossa päivän mittaa vielä lauluhommiakin.

Olimme Kalastajatorpalla kaksi minuuttia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä, mutta koska aikataulu oli mietitty väljäksi, ei se aiheuttanut ongelmia. Nousin autosta, mutta kurvasin heti sen taakse piiloon: näin nimittäin sulhasen kävelevän hotellin suunnalta kohti Pyöreää Salia, ja meillä oli first look -kuvaukset vasta edessäpäin.

Sulhasen aamuun kuului nukkumista vielä meidän lähtömme jälkeen, rauhassa syöty aamupala ja pohdintaa siitä, mitä tarvitsisi mukaan. Hän huomasi kallossien puuttuvan, mistä seuranneet etsinnät ja kaverilta lainaamiseen liittyvät kyselyt aiheuttivat yleistä hämminkiä. Lopputulos oli se, että hän ajoi Kalastajatorpalle tuntien pientä kiirettä, ja oli lopulta vartin (onneksi jälleen myös hänen osaltaan väljäksi suunniteltua aikataulua) jäljessä. Sulhanen kävi hakemassa avaimen Kalastajatorpan hotellihuoneeseemme ja heitti sinne minun etukäteen pakkaaman reppuni, jossa oli seuraavan päivän vaatteet, toalettilaukku ja huomenlahja. Huoneelta sulhanen lähti kävelemään Pyöreää Salia kohti ja kohtasi kaaso H:n, joka hoputti hänet meren rannassa olevaa huvimajaa kohti, jonne olimme suunnitelleet first look -kuvaushetken. Pienen hetken kuluttua lähdin kävelemään sulhasen perään.

Kuljin rantaan Kalastajatorpan sisätilojen poikki roudaamassa olleille bändikavereilleni vilkutellen. Jostain syystä ollessani aulassa tapahtui pieni vastoinkäyminen: kimpusta napsahti yksi ruusu poikki ilman sen kummempaa näkyvää syytä. Tuossa hetkessä hädin tuskin noteerasin asiaa, enkä enää muista, minne laitoin irronneen kukan. Lopullisessa kimpussa oli hieman vähemmän punaista kuin aamulla käteen saamassani, ja yhteisten vuosiemme mukaan valittu ruusumäärä ei enää osunut kohdilleen. Asiaa ei kuitenkaan tiennyt kukaan muu kuin minä ja itsekin unohdin sen nopeasti. Toinen pieni sattumus liittyi sulhasen ja bestmanin vieheisiin: muistimme laittaa ne paikoilleen vasta ekojen kuvien ottamisen jälkeen, onneksi kuitenkin aivan kuvauksen alussa.

First look -kuvaus, potretteja ja hanhiepisodi

Yritin kovasti selittää first look -kuvauksen konseptia sulhaselle, mutta osoittautui, ettei hän ole ihan tarpeeksi romanttista sorttia nähdäkseen tilanteen herkkyyttä edes ajatuksen tasolla. Jostain kuvaukset kuitenkin alkavat, ja samaan syyssyyn hetkestä voi tehdä vähän spesiaalimman. Tilanteesta saatiin kivoja kuvia, vaikkeivät kummankaan meistä silmäkulmat kostuneet.

Meidän first look oli toteutettu siten, että sulhanen seisoi merenrannan tuntumassa olevassa huvimajassa kasvot merelle päin. Minä kävelin hänen taakseen, ja sulhanen kääntyi minuun päin. Olen joskus kuullut pohdittavan, tuleeko first look -kuvaustilanteesta liian lavastetun tuntuinen, mutta meidän sessiomme soljui eteenpäin luonnollisesti ja vaihdoimme katoksessa spontaanisti suukot.

First lookin jälkeen kadotin ajantajuni aivan täysin, enkä tiedä yhtään, miten paljon käytimme potrettien ottamiseen aikaa. Ehdimme kuitenkin monenlaista: seisoimme laiturin päädyssä, portaikossa ja rannan tuntumassa nurmikentällä, istuimme katoksessa ja kannon nokilla. Otimme hassuttelukuvia ja vakavan vanhan ajan poseerauksen. Sulhasen kiinnittäessä viehettään kuvaajamme Taika (Taikan kuvia löytää instasta tililtä @talepics_, kannattaa tsekata!) otti kuvia minusta, minkä jälkeen oli sulhasen yksinkuvien vuoro. Niistä tuli oikein komeita! Olimme kuulemma helppoja kuvattavia, sillä otimme luontaisesti monenlaisia asentoja. Kaikki Huippumalli haussa -ohjelmaa katsoen vietetyt tunnit ovat kantaneet hedelmää!

Laiturin nokassa kuvatessamme sattui koko päivän isoin vastoinkäyminen. Ja kun tämä on isoin, voi sanoa, että pääsimme aika vähällä! Pieniä sattumuksia, mutta ei mikään, mikä olisi kaatanut aikataulut tai vaikuttanut mielialaan sen kummemmin.

Vaikka käytimme laahuksen alla muovia suojana, ei se riittänyt suojaamaan mekkoani tuoreelta hanhen jätökseltä. Laiturilta poistuessamme huomasin laajusta kannatellessani jotain vihertävää, jonka olin taitavasti levitellyt pariin kohtaan pitsikirjailua. Onneksi kaasosiskoni oli koko ajan avustamassa meitä ja sai nopeasti paikalle märkää paperia, jonka avulla tilanne ratkesi. Putsausoperaation aikana Taika otti sulhasen potretit, joten sikäli aikaa ei onneksi mennyt hukkaan. Laahuksen puhdistuksesta on hauska kuva, jossa katseeni näyttää siltä, että se voisi tappaa pari hanhea. Laahus onneksi puhdistui sen verran hyvin, ettei mitään vihertävää osunut enää päivän aikana silmiini.

Meidän potreteillemme oli varattu puolitoista tuntia aikaa. Epäilen, että käytimme vähemmän, sillä ehdimme niin mukavasti ottaa ryhmäkuvia kaasojen ja bestmanin kanssa ja vähän myöhemmin perhekuvat kaikessa rauhassa. Niille oli alunperin varattu puoli tuntia, mutta veikkaisin, että käytimme enemmän aikaa. Hyvä niin, sillä erilaisia kokoonpanoja riitti: me ilman toisiamme omien perheidemme kanssa, me perheidemme kanssa, me äitiemme kanssa, me isiemme kanssa, me mummojen kanssa, me yksin kaikkien edellä mainittujen kanssa, me sulhon veljien kanssa, me minun siskojeni kanssa, me ja sisarukset yksitellen puolisoineen…

Kuulin ryhmäkuvia otettaessa akustisen kitaran sävelien kantautuvan vihkipaikaltamme: kitaristimme testasi äänentoistoa. Tunteet nousivat vähän pintaan ja muutama kyynel taisi kohota silmiini. Kaikki oli rakentumassa kasaan!

Oli mahtavaa nähdä kaikki juhlatamineissa! Näin siistinä en varmaan ole koskaan perhettäni nähnytkään: kaikilla oli pitkät mekot ja eri värit näyttivät kuvissa todella hyvältä. Kaasosiskollani vihreää, äidilläni burgundia ja kaksosilla sinistä ja punaista. En tiedä, olivatko he suunnitelleet jutun etukäteen, mutta lopputulos oli tyylikäs!

Kuvista tuli todella ihania! Otimme ne laiturilla utuista mutta valoisaa taustaa vasten. Vaikka olimmekin pitkään ulkona, ei minua paleltanut missään vaiheessa. Muistelisin lämpöä olleen reilusti yli kymmenen astetta. Vaikka sääennustuksesta ei oikein ottanut selvää, olin jotenkin koko ajan aivan varma, ettei sataisi. Oikeassa olin! Uhkakuvista huolimatta maakaan ei ollut märkä ja laahukseni säilyi kuivana ja siistinä hanhivälikohtausta lukuunottamatta.

Vihkimisen odottelua

Vähän ennen puoli kolmea oli aika tulla jälleen tietoiseksi kellon olemassaolosta, sillä puoli kolmelta vihkijän oli määrä tavata meidät ja todistajamme tarkistaakseen henkilöllisyytemme. Siirryimme odottelemaan käräjäoikeuden notaaria Pyöreän Salin parvelle. Tässä kohtaa näin juhlasalin ensimmäistä kertaa loistossaan, ja upealtahan siellä näytti!

Parvelta katselimme ulos terassille eli vihkipaikalle, jonne alkoi pikkuhiljaa kertyä ihmisiä. Vihkijä tuli pari minuuttia myöhässä, ja ne pari minuuttia tuntuivat aika pitkiltä. Otimme selfieitä ja todistajat elikkäs minun siskoni ja sulhon veli ehtivät lyhyesti tutustua toisiinsa. Kukkaistyttömme oli mukana parvella odottelemassa eikä vaikuttanut kovinkaan jännittyneeltä, vaikka edessä olikin tärkeä tehtävä.

Samaa voisin sanoa itsestäni: mitä lähemmäs hääpäivää ja mitä lähemmäs vihkimistä tultiin, sitä rauhallisempi olin. Minua ei jännittänyt missään vaiheessa -kunhan nyt yritin varmistaa sujuvan juhlan ja olla unohtamatta mitään. Stressiä kyllä, mutta ei jännitystä. Sulhastakaan ei jännittänyt: mitäpä meille voisi siellä rakkaiden ihmisten keskellä tapahtua.

Notaarin saavuttua paikalle hän tarkisti meidän kaikkien passit ja kirjoitti vihkitodistuksen. Se taisi olla se kaikista virallisin osuus! Ei kerrota kenellekään, että seremonia tuli siihen ikään kuin kaupanpäällisiksi.

Olimme sopineet, että kitaristi aloittaisi soiton tasan kolmelta. Muutamaa minuuttia aikaisemmin tulimme alas parvelta ja asetuimme jonkin sortin muodostelmaan. Kaaso H oli paikalla auttaakseen laahuksen kanssa, ja siskokaasoni odotti alttarilla. Olimme ohjeistaneet kukkaistyttöä kävelemään hänen eli kummitätinsä luokse. Siinä sitä sitten odotettiin viimeiset erittäin pitkiltä tuntuneet minuutit! Olimme valmiita.

Huh, melkoinen mammuttipostaus! Kiitos, jos jaksoit kiinnostua hääpäivämme kulusta ja lukea tänne asti 🙂 Jaa suuret kiitokset vielä Tarulle, Annalle ja Taikalle – teidän kaikkien kanssa oli todella mukavaa ja luontevaa olla! Oli mahtavaa saada teidät osaksi päiväämme!

Tästä se hupi vasta alkaa!

T. K

Hässäkkää häiden alla

Huh, tämän postauksen aloittaminen tuntuu poikkeuksellisen raskaalta syystä että en oikeastaan välittäisi palata häitä edeltävään härdelliin edes omassa päässäni 😀 Ei se nyt mikään maailman raskain asia ollut, mutta olen iloinen, että häitä edeltävät viikot ovat takana päin. Oli monta yötä, joina tiesin nukkuneeni todella vähän. Kävin vain kertakaikkisen ylikierroksilla.

Kirjoitin elokuussa hääsuunnittelun tehoviikosta, jolloin nakutimme hommia eteenpäin mukavan tasaisella yksi juttu per päivä -tahdilla. Seuraavat kaksi viikkoa eivät enää noudattaneet samaa kaavaa, vaan monta juttua tuntui olevan käynnissä jatkuvasti limittäin ja lomittain. En enää oikein edes muista, mitä kaikkea teimme ja milloin.

Hoidettavia asioita olivat:

juomavalintojen lukitseminen ja määrien arviointi
kakun lukitseminen
iltapalan lukitseminen ja määrien arviointi
Kalastajatorpan laskun maksaminen
istumajärjestyksen suunnittelu
pöytäkartan tekeminen
paikkakorttien tekeminen
erikoisruokavalioiden kommunikointi Kalastajatorpan suuntaan
erikoisruokavaliollisten paikkojen ilmoittaminen
paikkakorttien järjestäminen kirjekuoriin pöytäkunnittain
pöytänumeroiden tekeminen ja niihin sopivien tekstien etsiminen
päivän kulun läpikäynti kaasojen kanssa
päivän kulun läpikäynti bestmanin kanssa
päivän kulun läpikäynti molempien perheiden kanssa
päivän kulun läpikäynti valokuvaajan kanssa
päivän kulun läpikäynti bändin kanssa
päivän kulun läpikäynti kukkaistytön kanssa
pienten tehtävien delegointi
seremoniamestarin eli bestmanin välttämättömien juontojen suunnittelu
tutustumisleikin suunnittelu kaasojen kanssa
kenkäleikin suunnittelu kaasojen kanssa
leikkien kääntäminen englanniksi
pöytiin tulevien random-kysymysten kääntäminen englanniksi
random-kysymysten tulostaminen ja leikkely lapuiksi
menukortin suunnittelu ja tulostaminen
ohjelmalehtisen suunnittelu ja tulostaminen
vieraskirjan täyttöohjeiden suunnittelu ja tulostaminen
laittautumisaikataulun suunnittelu
seremonian kulun vahvistaminen notaarin kanssa
avioehdon allekirjoittaminen OP:n konttorissa
floristin kukkatoimituksen ajankohdan vahvistaminen
pöytiin tulevien kukkien noudon ajankohdan vahvistaminen ja hoito-ohjeiden selvittäminen
vieraskirjan hankinta
vessakorien sisällön hankinta apteekista ja Prismasta
huulipunan hankinta
kineesioteipin hankinta rintojen teippausta varten
kukkaistytön heittelemien kukkien hankinta
maljakon lainaaminen morsiuskimpulle
korin lainaaminen kukkaistytölle
käynti koekampauksessa
käynti parturissa
käynti mekon sovituksessa Lahdessa
toinen käynti mekon sovituksessa Lahdessa
hääpäivän aamun kampaamolle mukaan tulevien aamiaistarpeiden hankinta
taustamusiikiksi tulevan Spotify-listan täydentäminen
koristeiden esillepanon ohjeistus Kalastajatorpan väelle
pöytiin tulevien kukkien asettelu maljakoihin
laittautumiseen mukaan tarvittavien juttujen (hammasharja, piilolinssit, puhelimen laturi jne.) pakkaaminen
hotellissa yöpymiseen tarvittavien juttujen ja sunnuntaiaamun vaatteiden pakkaaminen

Okei huh apua. Mutta toisaalta oli hyvä alkaa kirjoittaa tätä auki! Ymmärrän nyt paremmin, miksi syke oli jonain päivinä koholla. Lisäksi listaa lukiessa olen erittäin ylpeä siitä, miten vähän asioita lopulta unohtui tai jäi puolitiehen. Raivasin varmaan viikkoa ennen häitä eteisessämme olevan senkin tyhjäksi ja aloin keräillä siihen tarvittavia asioita. Jos senkki olisi tyhjä, kaikki tarpeellinen olisi mukana. Hyvä taktiikka näköjään! Ainut unohtunut asia olivat vessakoreista puuttuneet vanupuikot ja kuukautissuojat. Se kyllä hieman nolottaa! Toivottavasti niiden puuttuminen ei aiheuttanut kenellekään turhia vaikeuksia. Unohtuneet jutut kävivät mielessäni moneen otteeseen, mutta jostain syystä en ollut kirjoittanut niitä ylös enkä myöskään täydentänyt vessakoriin heti asian tullessa mieleen.

Moni listan kohdista näyttää jälkikäteen katsottuna siltä, että olisihan homman voinut hoitaa aikaisemminkin. Ehkä! Syytän tilanteesta osittain koronaa: ei huvita esimerkiksi ostaa vieraskirjaa tai suunnitella leikkejä, jos näyttää siltä, että juhlat saatetaan joutua perumaan. Lisäksi kaikki aikatauluihin ja tehtäviin liittyvä delegointi oli mahdollista vasta elokuun loppupuolella olleen Kalastajatorpan tapahtumakoordinaattorin kanssa pidetyn suunnittelupalaverin jälkeen. Bongaan listalta avioehdon asiana, jonka tiedän, että olimme aikeissa tehdä hyvissä ajoin ennen häitä, mutta joka jäi saamattomuuttamme turhan viime tippaan. Samaa voisi sanoa Spotify-listasta.

Täytyy vielä sanoa, että hommat eivät olisi mitenkään onnistuneet, jos olisin yrittänyt hoitaa kaiken yksin. Koska olen tykännyt hääsuunnittelusta, oli lähes koko suunnitteluaika sellaista, että minä tein suurimmat selvittelyt ja lopulta vain kysyin sulhasen mielipidettä lopullisista vaihtoehdoista. Sama homma ei voinut jatkua enää lähellä häitä. Aika olisi vain loppunut kesken. Oli jotenkin tyydyttävää tehdä sulhaselle paperille tehtävälista. Sulhanen vastasi lopulta:

yhteydenpidosta notaarin kanssa
yhteydenpidosta Kalastajatorpan kanssa
yhteydenpidosta OP:n kanssa
menun, ohjelmalehtisten ja vieraskirjaohjeistuksen suunnittelusta
kaikkien tulostettavien juttujen tulostamisesta
paikkakorttien järjestämisestä

Olikohan siinä kaikki? Toki yhteydenpitoon liittyneistä asioista tein jotain metatyötä itsekin tyyliin: ”Muista kysyä, että miten siivoaminen järjestyikään, mitä siihen liittyen kuuluikaan meille?”.

Täytyy sanoa, että kaaso M eli siskoni oli loistava taustatuki kaikissa asioissa, joita emme itse saaneet hoidettua syystä taikka toisesta. Hän esimerkiksi tulosti ja leikkeli englanninkieliset random-kysymykset, joita sulhanen ei saanut temppuilevan tulostimen vuoksi tulostettua. Hän nappasi talteen todistajana toimineen toisen siskoni passin, koska siskoni on tunnettu hajamielisyydestään. Hänen poikaystävänsä nouti kukkaistytön ajoissa paikoille ja vahti häntä kuvausten ajan. Hän toi isäni kanssa meille isoja ruskeita muovilaatikoita, joihin pakata kaikki tavarat. Hän pyöritteli luultavasti monia muitakin perheeseeni liittyneitä järjestelyitä sujuvasti taustalla.

Kaaso H taas teki onnistuneesti samaa bändin suhteen ja kaiken muun ohella vielä lauloi ihanasti lukuisissa biiseissä, kuten esimerkiksi häätanssissamme. Hän oli toisissa häissä kaasona aiemmin kesällä ja osasi herätellä meidät muut hyvissä ajoin tajuamaan sen, miten paljon hommaa ja mietittäviä asioita hääpäivään voi kaason näkökulmasta liittyä. Todella tärkeä oivallus! Se oli oikeastaan lähtölaukaus kaikelle muulle työnjaolle ja sille, että koetimme mahdollistaa sen, että kaikki saivat keskittyä yhteen juttuun. Bestman esimerkiksi vastasi juonnoista emmekä kuormittaneet häntä millään tavaroiden roudaamiseen tms. liittyvillä asioilla.

Minun perheenjäsenilläni oli kaikilla jokin yksittäinen pieni homma. Yksi siskoistani toimi todistajana, toinen ajoi yöllä pakua, jotta bändini sai roudattua. Äitini lainasi maljakon ja korin kukkaistytölle. Isäni ajoi pakua päivällä, kun bändi roudasi juhlapaikalle, ja piti lyhyen puheen. Tein kaikista juhlaan liittyvistä ohjeista selkeät listaukset. Yksi ohjeistuksista oli tällainen:

Kampaus aikataulutettu klo 11.30-12.30, paikalle mieluusti jo ennen
Perhekuvaus alkaa Pyöreän Salin läheisyydessä (pihalla jos sää sallii) klo 14, paikalle viim. 13.50
Bändin kamojen kuskaaminen Otaniemeen. Bändi alkaa purkaa kamoja sukkanauhan heiton jälkeen eli heti tilaisuuden päättyessä. Osoite on xxxxx. Joku bändiläisistä voi tulla kyytiin opastamaan. Sen jälkeen auton voi ajaa minne ikinä on järkevintä.

Olisi ollut mukavaa käydä asiat läpi perheeni kanssa ennen häitä kasvotusten, mutta harmillisesti sille ei ollut aikaa. Onneksi homma toimi hyvin näinkin! Mutta haluan painottaa, että satsasin selkeään kommunikointiin todella paljon ja ilmeisesti se kannatti, sillä kaikki sujui mainiosti.

Hieman yllättäen meillä oli myös pari kahnausta sulhasen kanssa. Yksi syntyi, kun pohdimme notaarin kysymystä siitä, että tulisiko meille sormusten vaihtoa. Hän oli jotenkin vakaasti sitä mieltä, että kun hänelle ei tule uutta sormusta, ei mitään sormiin pujottelua tarvita. Tai ehkä korkeintaan minulle. Ja että ei hänen kavereillakaan ole ollut mitään sormusten vaihtoa – mitä järkeä se olisi sama sormus ottaa pois ja laittaa takaisin?

Keskustelu tuli kyllä ihan puun takaa! Mutta osoitti jälleen kerran sen, ettei voi luottaa siihen, että itselle itsestäänselvä asia on sitä myös toiselle. Keskustelu on kultaa! Yhteydenotto kavereihin paljasti, että kyllä vain yhdenkin sormuksen omistaneet tyypit olivat vaihtaneet sormuksia. Lopulta bestman ja kaasosiskoni taisivat saada sulhasen vakuuttuneeksi siitä, että hänelle oli jostain syystä jäänyt epätyypillinen (en tarkoituksella sano, että väärä, sillä eihän sormus ole mikään välttämättömyys) kuva asiasta.

Toinen kahnaus koski tulostettavia asioita. Sulhasen työpaikalla ei ollutkaan niin paksua paperia kuin hän muisteli, mikä hiersi minua hieman, mutta jälkikäteen ajateltuna oli ihan naurettava juttu. Saimme myös ohuesta paperista söpöt pienet menukortit ja ohjelmalehtiset, joita jaettiin muutama per pöytä.

Pahin bridezilla-hetkeni ei kuitenkaan liittynyt paperin paksuuteen vaan morsiuspukuuni. Ajoimme tiistaina kaasojen kanssa Lahteen opettelemaan puvun pukemista ja tsekkaamaan, oliko kaikki mennyt korjausompeluissa suunnitelmien mukaan. Kävi ilmi, että kehossani oli sen verran puolieroja, että lantion kohdalta piti joko lyhentää tai poistaa (en enää muista) tukiluita, jotka aiheuttivat pientä ruttua. Sovimme, että tulisin torstai-iltana noutamaan puvun.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä jokin kaihersi mieltäni, ja siinä neljältä valvoessani olin oudon varma siitä, että mekon helma oli pönöttänyt jotenkin hassun tönkkönä ja heilahdellut ympäriinsä -toki mukavan helposti- mutta myös liian vanhojentanssimekkomaisesti. Öinen mielikuva korjausommellusta mekosta tuntui vieraalta. Epäilin jopa, että mekkoon oli lisätty vanne.

Aamulla pohdin, että olenkohan väärässä ja kuvitellut vain kaiken. Lopulta karistin pois suomalaisen kainostelun siinä pelossa, että asia harmittaisi jälkikäteen. Sain mukavan näppärästi sovittua, että tulisinkin noutamaan mekkoa jo torstaina päivällä: tällöin ompelija voisi tulla paikan päälle ja korjata, jos jotain korjattavaa olisi.

Saadessani mekon päälle olin vähällä nauraa. Ja nimenomaan itselleni! Olin öisissä kauhukuvissa nähnyt mielessäni ainakin neljän metrin säteellä ponnahtelevan helman. Mistään sellaisesta ei kuitenkaan ollut kyse. Jokin hienovarainen ero aiempaan verrattuna mekossa kuitenkin oli. Ehkä oikea pituus teki sen, että mekko laskeutui eri tavalla kuin mitä silmäni oli tottunut näkemään. Tilanne ratkesi sillä, että alta poistettiin yksi kerros tylliä. Omasta mielestäni se muutti mekkoa ehdottomasti parempaan suuntaan! Olen iloinen, että luotin vaistooni. Onneksi tyllikerroksen poistaminen ei myöskään tehnyt liikkumisesta vaikeaa, mikä oli pieni muutokseen liittyvä uhkakuva. Kaikki kääntyi parhain päin!

Jotta homma ei olisi liian yksinkertainen, sain mekkoa sovitellessani töistä puhelun ja tiedon siitä, että eräs homma olisi hoidettava kiireisesti. Pohdin hetken, että olisiko se mahdollista, ja totesin lopulta, että olisi. Nappasin mekon matkaan, ostin Renkomäen ABC:ltä smoothien ja tien sieltä käsin kaksi tuntia töitä ilman hiirtä ranteet ja niska kipeänä. Kaiken kukkuraksi sain vielä tietää, että olin ymmärtänyt erään asian väärin ja mokannut todella kiusallisella tavalla. Auts. Onneksi saimme kuitenkin homman purkkiin ja vaikka ylitin parkkiaikani vartilla, en ollut saanut sakkoja. Huh.

Saavuin kotiin aivan nääntyneenä ja moka painoi yöllä mieltäni niin paljon, että aamulla vielä avasin koneen ja lähetin viimeiset pahoittelut matkaan. Onneksi tiistaina minua odottivat ymmärtäväiset ja ihanat kollegat ❤

Perjantaiaamun ja häiden aaton valjetessa lähdin noutamaan pöytiin pulloihin tulevia kukkia. Tästä hetkestä kaikki muuttui paljon konkreettisemmaksi ja innostus sai tilaa – kukat olivat aivan upeita ja aamu mitä kaunein.

Summa summarum, olisi ollut hauska viettää häitä edeltävät viikot hieman rennommissa merkeissä ja esimerkiksi fiilistellä perheeni kanssa tulevaa. Näin homma sattui menemään, ja onneksi lopulta kaikki sujui paremmin kuin hyvin. Ehkä hikipäässä kaiken pohtiminen lopulta kannatti! En kuitenkaan suosittele sitä, vaan tehkää te armaat tulevat hääparit homma jotenkin toisin 🙂

t. K

Meidän viikonloppumme <3

Naimisissa ollaan! Häät menivät todella hyvin ja juhlapäivä oli mitä parhain. Isot kiitokset tästä kuuluvat huikeille paikalla olleille juhlijoille, kaasoille ja bestmanille, kaikille pikkuasioissa autelleille läheisille sekä Hilton Kalastajatorpan henkilökunnalle ja muille palveluntarjoajille, erityisesti Kampaamo Solalle, jossa vietimme aamun, sekä The Aftershaves -bändilleni. Äskeistä pitkää lausetta kirjoittaessani tajusin jotenkin konkreettisesti, että häissä on kyse kymmenien ihmisten halusta viettää aikaa yhdessä iloisissa merkeissä tai mahdollistaa sitä. Mikä voisi olla sen parempaa? Valtavan suuri kiitos kaikille!

Kirjoittelen tähän päällimmäisiä asioita siitä, mitä olemme viime päivinä puuhailleet ja palailen yksityiskohtiin sitten joskus paremmalla ajalla. Blogiteksti otsikko ”Meidän viikonloppumme <3” kertonee kuitenkin kaiken olennaisen: häätunnelma yltää itse juhlia pidemmälle, vaikka juhlat toki kaiken mahdollistavat.

Viimeiset häävalmistelut olivat (jos nyt ei fyysisesti niin ainakin ajatuksissa) yhtä sinkoilua asiasta toiseen. Niin monta juttua, joita yritettävä muistaa, joita delegoitava ja joita sumplittava edes takaisin. Heh, ei ole ikävä! Jos jotain tekisin toisin, olisi se ehkä viimeistelyille varatun aikaikkunan laajentaminen. Toisaalta ymmärrän kyllä täysin, miksi tilanteeseen päädyttiin: rsvp oli koronan vuoksi mahdollisimman myöhään, minkä vuoksi moni muukin asia oli aika myöhään. Pääsimme tekemään pöytäkarttaa ja paikkakortteja sekä ilmoittamaan erikoisruokavaliollisten paikat jne. vasta syyskuun puolella (toki niitä olisi voinut tehdä aiemminkin, mutta epävarmuus olisi kyllä häilynyt kuviossa mukana). Juhlapaikan siirtymisen vuoksi suunnittelupalaverimme oli aika myöhään, minkä vuoksi palaverit kaasojen ja bestmanien kanssa olivat myöskin hyvin lähellä häitä, minkä vuoksi monet muut pikkujuttujen delegoinnit olivat aika myöhään. Sinetin sekaville tunnelmille antoi torstaina viimeisin työpäiväni ennen häitä – se oli täyttä horroria ja piti sisällään muun muassa kaksi tuntia yllätyksenä tulleiden töiden tekemistä Renkomäen ABC:llä.

Mutta sitäkin mukavampaa oli lopulta irroittaa viimeistelyhässäkästä ja heittäytyä nauttimaan lähestyvästä juhlapäivästä! Häiden aattona kävin hakemassa pöytiin tulevat kukat Pellonreunan Puutarhasta (aivan loistava paikka! Lämmin suositus!) ja pääsin pitkään haaveilemani kukkien asettelun pariin. Kukat nähdessäni koin jonkun aivan mahtavan hyvän olon puuskan: ne olivat juuri toiveidemme mukaiset -kauniit, värikkäät ja rennon rönsyilevät-, ja pitkän odotuksen jälkeen vihdoin siinä ämpäreissä takakonttiin nostettavissa! Sanoisin, että tästä hetkestä häätunnelma alkoi nostaa päätään.

Pellonreunan puutarhan kukkia odottamassa pulloihin asettelua

Touhusimme perjantain sulhon kanssa kiivaasti viimeisiä juttuja, pakkasimme auton täyteen häätavaraa ja ajoimme Kalastajatorpalle kolmen aikoihin. Kävimme tavarat ja järjestelyt hovimestarin kanssa läpi, nautimme kauniissa auringonvalossa kylpevästä pihasta ja treenasimme paikalle tulleen kukkaistyttömme eli siskontyttöni kanssa hänen kunniatehtäväänsä.

Kotiin palattuamme sulho taisi lähteä lenkille ja minulla oli ihmeekseni hetki omaa aikaa ja hiljaisuutta. Käytin sen lukemalla juttuja syyskuun 11. päivästä ja miettimällä, miten monenlaisia käänteitä ihmiseloon voikaan kuulua. Sitten kokkasin pian saapuville kaasoille ruokaa, mikä oli omalla tavallaan mukavan meditatiivista.

Kaasojen myötä saapui kuohuvaa kilisteltäväksi, viimeiset pakkailut ja keskustelut muutamista järjestelyihin liittyvistä yksityiskohdista. Tässä kohtaa pakko kyllä hehkuttaa kaaso H:ta! Hän nimittäin aloitti hiljattain kosmetologiopinnot ja tarjosi minulle ja kaaso M:lle eli siskolleni aivan ihanaa hemmottelua. Siskolleni hän teki kynnet ja minulle kasvohoidon. Se oli elämäni toinen kerta kasvohoidossa, ja sen rentouttavuus yllätti minut kyllä täysin! Nukahtaminen ei ollut kaukana! Aivan ehdottoman ihanaa ja yllättävänkin tarpeellista rauhoittumista hektisen viikon päälle. Kasvohoidon aikana sulho suoritti siskoni avustuksella yhtä viimeisistä hoidettavista hommista eli pohti, mitä tekisimme häitä seuraavana päivänä. Meillä olisi maanantai vapaata, ja päädyimme varaamaan huoneen Bulevardin Lapland Hotelsista.

Sitten olikin jo aika käydä nukkumaan! Muistaakseni minulla kesti aika pitkään nukahtaa, mutta en lauantaina tuntenut merkkiäkään väsymyksestä. Suuntasimme heti aamuseitsemäksi kaasojen kanssa Töölöön Kampaamo Solaan, jossa olimme vuoronperään kammattavana, meikattavana ja aamupala-/hampaidenpesu-/tissiteippausvuorossa. Aikataulu oli tehty väljäksi ja aamu oli todella rauhallinen ja leppoisa. Myöhemmin paikalle saapuivat toiset siskoni (meitä on siis neljä sisarusta), äitini, mummoni ja siskontyttöni. Oli kyllä aivan huikeaa seurata joukon kaunistautumista! Se nostatti juhlatunnelmaa todella paljon!

Aamun rauhallisuus oli petollista, sillä lopulta ehdimme kaaso H:n kanssa juhlapaikalle kaksi minuuttia ennen sovittua kuvauksen alkua. Mutta hei, emme siis olleet myöhässä vaan juuri tarkalleen aikataulussa eli kaikki meni todella hyvin 🙂 Ehdimme ottaa potretteja kaikessa rauhassa ja häätiimi- ja perhekuvia jopa yllättävänkin hyvän aikaa! Aivan loistavaa. Sää oli pilvinen ja jopa vähän sumuinen, ja uskon kuvien tulevan olemaan ihan mielettömän upeita.

Tunnelmia kuvauksesta Kalastajatorpan läheisyydessä. Kuvassa minä ja kaaso H, kameran takana luultavasti kaaso M.

Kuvien ottamisen jälkeen menimme Kalastajatorpan Pyöreän Salin parvelle odottelemaan todistajien kanssa notaaria, ja niin käynnistyi itse pääasia eli hääjuhla. Juhla meni todella hyvin! Ruoka oli hyvää, aikataulut pitivät ja tunnelma tuntui oli lämmin, hauska ja iloinen alusta asti. Päinvastoin kuin odotin, päivä ei mennyt mielestäni yhdessä hujauksessa, vaan ehdin nauttia kaikista elementeistä rauhassa. Sulhanen sanoi samaa! Ehkä tähän liittyy se, että kuvaus ja vihkiminen tapahtuivat juhlapaikalla ja siirtymiä oli kirkkohäitä vähemmän?

Ilta päättyi rajoitusten mukaisesti klo 23, mikä ei suuresti harmittanut ainakaan minua. Miehelläni (uu, oliko tämä eka kerta, kun kirjoitin sen?) olisi ehkä ollut menohaluja enemmänkin, mutta niitä saatiin mukavasti tyydytettyä spontaanisti Kalastajatorpan parkkipaikalle muodostuneilla jatkoilla. Tai ei ehkä niinkään spontaanisti – oletettavasti bestman tovereineen oli huomannut ajatella asiaa etukäteen ja varannut takakonttiin tölkkejä ja kajarin. Mutta oli mukava jäädä vielä juttelemaan ihmisten kanssa ja huomata, että monilla vieraista oli sama tunne!

Parkkipaikalta siirryin huoneeseemme, joka kuului Kalastajatorpan hääpakettiin. Siellä osaltaan juhlia jatkoi myös somepäivitysten selailu, joista napsin monia screenshotteja talteen. Oli hauska päästä näkemään asioita myös vieraiden silmin ja fiilistellä heidän tuntemuksiaan! Tallennusoperaation jälkeen taisin mennä lopulta nukkumaan kolmen aikoihin.

Hassua kyllä, heräsimme miehen kanssa jo joskus seitsemältä! Positiivinen yllätys, sillä ehdimme aamupalalle ajoissa ja ehdimme kahvitella kummieni kanssa. Pian muitakin vieraita alkoi valua paikalle, ja kummieni lopeteltua pöytäämme tuli siskontyttöni ja myöhemmin mieheni lapsuudenystävä ja äiti. Suosittelen lämpimästi yöpymään samassa paikassa kuin vieraat, oli ihanaa jatkaa juhlaa näin! Pakko vielä mainita, että Hilton Kalastajatorpan aamiainen oli oikein hyvä! Tuore ananas ja suklaakroisantit ovat aina hyvä keino vakuuttaa minut.

Seuraavaksi oli vuorossa kamojen nouto. Kaikki oli pakattu valmiiksi meidän laatikkoihimme, jotka yksinkertaisesti nostimme kyytiin ja se oli siinä. Kaikki hoitui aivan todella näppärästi, mikä on jälleen yksi syy lisää suositella Kalastajatorppaa juhlapaikkana!

Piipahdettuamme kotona oli aika suunnata Bulevardille ja Lapland Hotelsille. Olimme varanneet deluxe-huoneen ja sulho oli tilannut sinne pientä naposteltavaa, mikä oli kyllä aivan loistava idea! Ensinnäkin siitä tuli mukavan ylellinen fiilis ja toisekseen minulla oli jo aika kova nälkä.

Olen aina suhtautunut Lapland Hotelsiin vähän skeptisesti ja miettinyt, että onkohan se tosi korni Lappi-larppi. Olin kyllä aivan väärässä! Pikemminkin sanoisin, että siellä on vain panostettu tunnelmaan huomattavasti suomalaista keskivertohotellia enemmän ja viety myös valittu teema huolellisesti kaikkiin yksityiskohtiin. Aamiaisella oli esimerkiksi tarjolla karjalanpiirakoiden sijaan rieskaa ja monenlaista kuusenkerkästä tehtyä juttua. Olen käynyt tässä vuoden sisään Långvikissa ja Kakolassa, jotka molemmat olivat oikein hyviä, mutta täytyy sanoa, että Lapland Hotels voitti minut puolelleen. Kiitos kaaso H hyvästä vinkistä!

Pohdimme sunnuntaille jossain hienommassa ravintolassa syömistä, mutta päädyimme lopulta Daddy Greensiin. Ajattelimme, että gourmet-tuntuisi spessummalta joskus toiste – nyt oli niin paljon muutakin hienoa fiilisteltävää. Daddy Greens oli valintamme siksi, että vuonna 2020, kun häämme oli tarkoitus pitää, hauskuutimme kavereitamme kertomalla, että naimisiin menon sijasta menimmekin pizzalle. Pitihän sama kohde ottaa haltuun uudestaan näin avioparina!

Daddy Greensin jälkeen ostin macaronseja hotellin vieressä olleesta suloisesta putiikista ja yritin jaksaa lukea uutisia. Mies ehti nukahtaa jo minua ennen, mutta lopulta omat silmäni alkoivat painaa sen verran, että otin tirsat. Nokosten jälkeen oli aika nauttia kylvystä ja lukea vieraskirja läpi. Kävimme myös kaikki kortit läpi, mikä oli mahtava aktiviteetti häitä seuraavalle päivälle! Suosittelen! Päädyimme arvailemaan käsialojen perusteella, keneltäköhän mikäkin kortti mahtoi olla. Teimme muuten sellaisen havainnon, että kaikki kortit taisivat olla naisvieraiden kirjoittamia ja kortteja myös tuli enemmän seurueilta, jonka ”pääkutsuttu” oli nainen. Hmm! Koska olemme aikamme lapsia, myös somen aktiivinen seuraaminen ja ihmisten lähettämien videoiden ja kuvien katselu viihdytti meitä kovasti. Kiitos kaikille kuvia jakaneille!

Maanantaina nautiskelimme hotellin aamupalaa (todella hyvä! Ehkä paras Suomessa saamani, vaikka Långvik oli myös kyllä aivan huippu!). Sen jälkeen sain idean hyödyntää keskustassa päiväsaikaan oloa ja kävimme viemässä kihlasormukseni puhdistettavaksi. Kävimme myös kirjakaupassa, Oodissa ja Pure Wasten myymälässä ostamassa pari t-paitaa. Kaupungilla oli aurinkoista ja mukavan kiireetöntä. Päätimme staycationimme pikavisiittiin Solassa, josta kävin nappaamassa mukaani sinne unohtuneet takit ja muutaman muun tavaran. Nyt olen kotona, kirjoitan tätä postausta ja katselen -jälleen kerran- uneen vaipunutta miestäni.

Oli ihanaa! Ehdottomasti kaiken ajan, vaivan ja rahan väärti. Koimme monta ikimuistoista hetkeä ja tuntuu, että vieraatkin nauttivat päivästä täysillä kaiken koronakooman jälkeen. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja kyllä yhdessäolossa ja elämän käännekohdan jakamisessa ystävien kesken oli jotain riemastuttavaa. Kiitos kaikille!

t. K

Takana tehoviikko!

Takana melkoinen tehoviikko! Syyskuun alku ja siten myös häämme ovat jo aivan nurkan takana, ja se myös näkyy kalenterissa. Sulhanen on paraikaa polttareissaan ja minä istun sohvalla hieman nuupahtaneena mutta siitä huolimatta myös todella innostuneena.

En tiedä mikä käänteen aiheutti, mutta tällä hetkellä en ole huolissani koronasta. Ehkä vain en ole ehtinyt ajatella sitä? 😀 Mutta Ylen mainio seurantasivusto puhuu jossain määrin rauhoittavaa kieltä (sivulla vierailtu kirjoitushetkellä 28.8.). Tänään ensimmäisen rokotteen saaneita on yli neljä miljoonaa. Mukavan pyöreä ja iso luku! Sairaalahoidossa olevien määrä ei ole kasvanut verrattuna kahden viikon takaiseen. Mukavan pyörä luku myös tuo 0 prosenttia! Kaksi rokotetta saaneita on tänään 49,1 %, joten luku tulee menemään yli viidenkymmenen prosentin ennen häitämme, ehkä jopa 60 %:iin. Heinäkuun tartuntapiikin huippu on selvästi jo takana päin (punainen graafi mustalla 7 päivän trendiä näyttävällä viivalla). Saattaa käydä myös niin kummasti, että näin lähellä toisen rokotteiden saamista ihmisten suoja on huipussaan eikä ole vielä ehtinyt hiipua, kuten ilmeisesti alkaa tapahtua kolme kuukautta rokotteen saamisen jälkeen. Ehkä häämme ovatkin juuri optimaaliseen aikaan? Huonomminkin voisi mennä.

Joten olen antanut itselleni luvan olla innoissani näistä häistä! Alla listausta siitä, mitä kaikkea tästä viikko taaksepäin on ehtinyt tapahtua.

Lauantai

Bänditreenit! Bändini The Aftershaves kuulosti aivan luvattoman hyvältä! Olen varma, että tunnelma tulee olemaan katossa. Bändiläiseni linjasivat kivasti jo alusta asti, että en saa kuulla, miten he treenaavat häätanssimme biisiä, joten yllätyksiäkin on luvassa.

Treenien jälkeen kiertelin kaupoissa ja koetin löytää jotain varamekoksi soveltuvaa mekkoa. Olisin halunnut jotain, missä olisi ripaus valkoista. En löytänyt mitään, joten varamekkoni tulee olemaan samainen mekko kuin tuossa blogini bannerissa. Jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen, etten löytänyt mitään. Ehkä hankinta olisi kallistunut turhakkeen puolelle.

Sunnuntai

Nettikauppapäivä!

Tilasin polaroid-kameraan filmejä siten, että kuvia voi ottaa 60 kappaletta. Luotan siihen, että ihmiset ottavat pääasiassa ryhmäkuvia tai parikuvia.

Tilasin myös kihlajaiskuviamme ja huomenlahjakuvat. Joita ei muuten vielä viikonkaan päästä ole kuulunut! Posti, mikä homma? Tiedän lähetyksen kyllä lähteneen viime viikon aikana ja kuoren pitäisi mahtua hyvin postiluukusta sisään. Jos kuvat vain suinkin saapuvat ajoissa, ajattelin liimata yhden kihlajaiskuvistamme vieraskirjan kanteen.

Tilasin myös melkoisen määrän sipsiä ja karkkia. Heh, tätä olin salaa odottanut läpi hääsuunnittelun! Juhlapaikka toivoi käärepaperillisia karkkeja, mitä pystyimme hyvin noudattamaan. Lähdimme samalle tielle myös sipsien suhteen: fiksuruoka.fi– ja matsmart-hävikkiruokakaupoissa on tällä hetkellä paljon myynnissä reilun sadan gramman pusseja. Totesimme, että vieraiden voi olla helpompi vain napata pikkupussi omaan pöytään kuin askarrella käsidesin ja ottimien kanssa. Broadway-pusseja tilasimme 15 kappaletta ja Hot Rod -pusseja 12 kappaletta. Sipsejä on yhteensä 3690 grammaa eli 37 grammaa per nenä. Sipsit maksoivat 38 euroa.

Karkit tilasin CandyTownilta. Heidän sivuiltaan oli helppo löytää käärepaperillisia ja vegaanisia karkkeja. Tilasimme 15 kappaletta 50 gramman salmiakkipusseja (salmiakkia on kaikista vaikeinta löytää käärepaperissa!), patukoina vaahtobanaaneja (24 kpl), sitruunalakuja (32 kpl) sekä hirmuisen pöntön täynnä kermalehmiä (500 g) ja Daimeja (1 kg). Sitruunalakut ovat vegaanisia ja gluteeinittomia. Siihen nähden, että käärepaperi rajoitti valikoimaa, saimme mielestäni aika kivan kattauksen hankittua!

Patukoita, salmiakkipussia ja lakuja ei ole varattu kaikille, mutta luotamme siihen, että ihmiset ottanevat noita isompia tuotteita vain muutamaa sorttia. Tosi vaikea arvioida, onko määrä liikaa vai liian vähän, mutta ainakin se näyttää isolta! Jos laskelmani pitää paikkansa, karkkia on 3 kiloa ja 874 grammaa. Tämän hetkisen tietoni mukaan meitä olisi 101, mikä tekisi 38 grammaa karkkia per nenä. Karkit maksoivat 60 euroa.

Tässä kirjoittaessani määrät alkoivat tuntua pieniltä. Toisaalta vanhempi väki ei välttämättä jaksa aivan iltaan asti, eivätkä karkki ja sipsit ole kuitenkaan kaikkien juttu. Ehkä oikeampi jakaja olisi vaikkapa 90 henkilöä. Hmm. Mutta katsotaan, uusia tilauksia ehtii vielä tarvittaessa tehdä.

Maanantai

Taisimme käydä ruokakaupassa. Jokin kummallinen normaali arki pyörii tässä häähulinan taustalla. Mutta ihan virkistävää ajatella vähemmän töitä ja enemmän häitä!

Tiistai

Tiistaina ajoin töiden jälkeen Lahteen Josefiinaan, jossa minusta otettiin mittoja pukuni korjausompelua varten. Olipa mukavaa saada mekko jälleen päälle! Edelliskerta olikin vuonna 2019. Mekko tuntui yhä aivan omalta enkä edes vilkuillut muita mekkoja. Oli myös myönteinen yllätys, että se istui oikein hyvin ja viime hetken mekkostressiltä vältyttiin. Mekkoa höllennetään hieman vyötäröltä ja kiristetään olkaimista ja rinnan ympäriltä. Täältä sain työlistalleni yhden uuden hoidettavan asian: pitäisi etsiä jotain, millä teipata hääpäivänä rinnat. Ja ilmeisesti myös osata jotenkin tehdä se? Hmm.

Oli mahtavaa huomata, että kenkäni sopivat mekkoni kanssa yhteen kuin valettu. Sovitin mekon päälle myös kaikenlaisia huiveja ja neuleita siltä varalta, että tarvitsisin lämmikettä. Onneksi kaapistani löytyi parikin toimivaa vaihtoehtoa!

Keskiviikko

Koemeikki! Tätä olin odottanut aivan valtavan paljon. Näytin minut meikkaavalle Annalle muutamia Pinterestiin tallentamiani kuvia, jonka jälkeen hän saikin aikalailla vapaat kädet. Taisin sen verran sanoa, että halusin näyttää meikatulta. Sen kerran kun panostetaan niin panostetaan kunnolla 🙂

Olin ekaa kertaa meikattavana ja kokemus oli todella myönteinen! Anna innostui syksyisestä ajankohdastamme ja sain luomilleni kimmeltävää pronssia. Jotain taikuutta hän onnistui tekemään, sillä näytin omasta mielestäni aivan filmitähdeltä! Mukava tietää, että minussa on sellainenkin puoli kaivettavissa esiin. Otin meikin jälkeen jokusen selfien ja huomaan katselevani niitä vähän väliä. Myös täältä tuli yksi uusi tehtävä: minun pitäisi käydä ostamassa huulipuna, jotta voin sitten lisäillä sitä illan mittaa.

Torstai

Palaveri juhlapaikan kanssa. Tämä selkeytti lukuisia asioita ja totesimme sulhon ja Hiltonin edustajan kanssa, että tarvetta toiselle palaverille ei ole: kaikki vaikuttaa selvältä. Vien perjantaina kaikki meidän tavaramme juhlapaikalle, ja he asettelevat tarvittavat jutut pöytiin herkkubuffetista lähtien. Jälleen muutamia mukavia yllätyksiä: heiltä löytyy tarvittaessa buffettiin sopivia astioita, maalausteline vieraskartalle ja käsidesiä kaikkiin pöytiin.

Torstaina taisin myös laittaa kampaajalle inspiraatiokuvia sekä lukita siskontyttöni kanssa hänen seppeleensä ja kaason hiuskoriseiden kukat.

Perjantai

Palaveri kaasojen kanssa. Ja hyvä palaveri olikin! Ihana jälleen nähdä, miten toimiva tiimi siskoni ja ystäväni ovat, ja miten paljon heillä oli hyviä ideoita ja näkemyksiä. Kävimme koko päivän kulun yhdessä läpi ja jaoimme tehtävät. Kaikki tuntui loksahtavan hyvin kohdilleen! Nyt vain pitää tehdä vastaava jumppa muiden ihmisten kanssa ja suunnitella myös, miten toimitaan, jos aikataulussa tarvitsee jostain syystä kiriä.

Lauantai

Lepo! Tai no, taisin käydä noutamassa karkkitilauksen ja kirjoitan tätä blogia 🙂

Ensi viikolla on luvassa vähän vähemmän aikataulutettuja juttuja, mutta sitäkin enemmän kaikenlaista yksityiskohdista keskustelua ja viilausta sulhon kanssa. Kakku ja vihkiseremonian sisältö pitää lyödä lukkoon. Perjantaina käymme allekirjoittamassa avioehdon ja minulla on koekampaus. Bestman pitää saada kartalle päivän kuluista ja hänen tehtävistään. Valokuvaalle pitää myös selventää päivän kulku, ja minun pitää pohtia järkevä aikataulu aamun meikkauksille ja kampauksille. Pitää myös miettiä vessakoreja, suunnitella istumajärjestys ja alkaa askartelemaan pöytänumeroita sun muita juttuja.

Eli eiköhän ensi viikollakin saa pakertaa häähommien parissa! Kannattaa muuten seurailla Instagramiani, sillä nyt kun on kaikenlaista hauskaa näytettävää, olen aktivoitunut stoorien puolella 🙂

Kuulemisiin!

t. K

Kuulumisia kuukausi ennen häitä

Jopas nyt jotakin, näin lähelle häitä emme viime kerralla päässeetkään! Häihimme on tällä hetkellä aikaa alle kuukausi. Käytännössä tällä hetkellä on käynnissä vaihe, jossa koettaa tiedostaa ja muistuttaa itseään siitä, että viikot tulevat hujahtamaan ja nyt voi jo ihan tosissaan tarttua toimeen.

Olin elokuun alussa pienessä murheen alhossa. Tartunnat nousussa, rajoituksia lisää… Huh. En oikeasti voi suositella kenellekään hääsuunnittelua näinä aikoina. Olen kuullut lukuisia kertoja lauseen ”Kyllähän se teidän häihin mennessä on jo takana päin!”. Ei ollut viime kesänä, kun häämme piti pitää, eikä ole vielä nytkään. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että en uskoisi, jos joku sanoisi koronan olevan poissa ensi keväänä. Ei sitä vain voi vielä tietää, ja oma kokemukseni on, että järjestelyjen tekeminen epävarmuuden vallitessa ei ole kivaa. En suosittele ikävä kyllä.

Epävarmuus muuttui pikkuhiljaa varmuudeksi, kun sulhanen linjasi, että kyllä ne häät nyt pidetään. Ei enää siirtelyjä (mihinköhän ajankohtaan kannattaisi siirtää?) tai varasuunnitelmia. Häät joko nyt tai -noh, ei ehkä koskaan. Päätimme juhlia sillä porukalla, joka kokee turvalliseksi tulla paikalle, oli joukko sitten pieni tai iso. Aika moni minun sukulaisistani on päättänyt jättää juhlat välistä, mikä on minulle täysin ok. Ehkä jopa jonkin asteinen helpotus: vähemmän mahdollisia tartuttajia tai altistuvia.

Oma fiilikseni kääntyi merkittävästi paremmaksi, kun minä ja sulho saimme aikaistettua toisia rokotuksiamme. Meillä molemmilla on jo nyt niin hyvin kehittynyt suoja kuin suinkin on mahdollista saada. Sama pätee onneksi koko perheeseeni! Myös enemmistö kavereistani kertoi jakaessamme häänettisivulinkkiä uudelleen saaneensa tai saavansa toisen rokotteen hyvissä ajoin ennen häitämme. (Jos muuten mietit, kannattaako rokotusta aikaistaa, suosittelen lukemaan tämän jutun. Kannattaa kuikuilla vapaita aikoja, itse olen saanut molemmat rokotteet järjestettyä heti seuraavaksi arkipäiväksi!)

Toinen fiilistä nostattanut seikka on vieraiden innostuneisuus. Heh, onneksi myös myönteiset asiat tarttuvat! Moni selkeästi odottaa juhlia, ja se on saanut minutkin ainakin hetkellisesti hautaamaan murheet. On hauska sanoa kavereille, että nähdään sitten siellä häissä 🙂

Tällä hetkellä eniten mielen päällä on päivän kulun ja häätiimiläisten vastuiden kirkastaminen. Puhuimme aiheesta juuri tänään sulhasen kanssa. Koetan huomenna muistaa sopia juhlapaikan kanssa suunnittelupalaverin. Toinen työn alla oleva asia on avioehdon viimeistely, minkä lisäksi minun pitäisi varata ajat koekampaukseen ja -meikkiin. Olen hoitanut tällaisia kontaktointeja tyypillisesti viime aikoina yhden päivässä, mikä on aika maltillinen määrä hommia, mutta riittävästi pitääkseen junan käynnissä.

Esiinnyimme bändini The Aftershavesin kanssa viime viikonloppuna häissä, mikä oli aivan ihanaa! Oli ihana nähdä juhlakansaa ja miten paljon musiikki tuntui merkitsevän hääparille. Toivonpa todella, että tanssi- ja karaokekielto ehditään vielä kumota… Vaikea kuvitella häitämme ilman tanssia. Mutta jos niin käy, elämme sen kanssa. Musiikki tunnetaan onneksi ennen kaikkea sydämessä, kuten häätunnelmakin ❤

Tahti sen kuin kiihtyy! Pysykäähän terveinä!

T. K

Näin vaihtui juhlapaikka

Muistan törmänneeni hääblogeihin, joissa ennen häitä tapahtui hyvinkin isoja suunnitelmien muutoksia ja ajatelleeni, että ”huh, meille ei ainakaan käy noin!”.

Ei pidä koskaan sanoa ei koskaan, sillä vain hieman yli kuukausi ennen häitämme päätimme sulhasen kanssa siirtää häämme toiseen juhlapaikkaan. Kaikkea kuorruttaa mukavasti monenlainen koronaepävarmuus, mutta siitä lisää joskus toiste!

Meille juhlapaikan valinta oli keskeinen osa hääsuunnittelua. Halusimme tilan, joka tuntuisi sopivan meidän juhlillemme ilman kompromisseja – yksi paikka tuli karsituksi ruskeiden lattioiden takia, jotka eivät tuntuneet sulhasen mielestä omilta 😀 (Oi niitä aikoja, miten pieniä murheita!) Meillä ei ollut mitään spesifiä merkkipäivää, jolle halusimme häämme, vaan sopivan juhlapaikan vapaat päivät sanelivat senkin.

Päädyimme Hotelli Lepolampeen, jonka sali oli mukavan rouhea mutta kuitenkin juhlava. Iso pihamaa, jossa järjestää siviilivihkiminen ja samalla tontilla hotelli, jossa kaatua tyytyväisenä nukkumaan juhlien päätteeksi ja jatkaa juhlatunnelmissa seuraavana päivänä aamiaisella. Pystyn hyvin kuvittelemaan, että meillä olisi ollut Lepolammella mahtavat häät! Juhlien siirto heinäkuulta 2020 heille vielä vapaana olleelle syyskuun 2021 alulle kävi vaivattomasti. Tiedotimme uuden päivämäärän vieraillemme.

Sitten koitti kesäkuu 2021 ja otin juhlapaikkaamme yhteyttä käynnistääksemme uudestaan häidemme suunnittelun. Kysyin myös voimassa olevien rajoitusten vaikutuksista. Sain kuulla, että silloisilla ravintolarajoituksilla käytettävissä olisi 75 % asiakaspaikoista ja juhlissa saisi käytännössä olla mukana 92 ihmistä. SOS, sillä kutsutut ja me tekisimme yhteensä 120 henkilöä. Kyselimme vielä, että mahtaisiko saunatilojen käyttöönotto tai juhlien porrastus tuoda asiaan ratkaisua. Valitettavasti tilanteesta ei päästy yli eikä ympäri. Se kyllä kaihersi: olin jo moneen otteeseen nähnyt häämme mielessäni Lepolammella ja koin pientä haikeutta mielikuvista luopumisesta. Juhlapaikka olisi varmasti ollut mitä mainioin.

Juuri ennen kesälomani alkua aloin pohtia, että jos käytössä saa olla 75 % asiakaspaikoista, mitä jos asiakaspaikkoja olisi enemmän? Jos tilan kapasiteeetti olisi vaikkapa 200 henkilöä, 75 % siitä tekisi 150 henkilöä. 50 % olisi 100 henkilöä. Voisiko näitä kapasiteetiltaan suuria tiloja olla vielä vapaana? Aavistelin, että kyllä voisi: harvat kuitenkaan pitävät suuren suuria häitä, eikä yritysjuhlia olisi vielä syyskuussa tiedossa. Omien juomien paikat voisivat olla varattuja, mutta ravintoloita luulisi pk-seudulta löytyvän yllin kyllin.

Lähdimme kesälomareissuun ja unohdimme häät pieneksi toviksi. Heinäkuun puolivälin jälkeen vietin pari päivää mökillä Venuu.fi laulaen. Ilokseni löysin useitakin kiinnostavia paikkoja! En ollut törmännyt niihin aiemmilla etsinnöilläni, sillä etsin 120 henkilölle sopivaa tilaa. Nyt haussa oli yli 200 henkilöä vetävät tilat eli käytännössä eri valikoima. Kannustan kaikkia tutkailemaan isojakin tiloja, valikoima yllätti todella myönteisesti!

Lähetin tarjouspyynnöt Hima & Salille, Paasitornille, äitini oivallukselle Hotelli Korpilammelle ja Hilton Kalastajatorpalle. Kaikki vastasivat hyvin nopeasti ja vain Hima & Sali oli päivänämme varattuna. Kaikkien juhlapaikkojen ripeä palvelu lämmitti ja rauhoitti mieltä. Ehkä löytyisi paikka, jonne voisimme huoletta kutsua kaikki vieraamme! Tiedostimme tässä kohtaa, että rahaa saattaisi mennä hieman alkuperäistä suunnitelmaamme enemmän, mutta ei merkittävästi enemmän. Mahdollisuus kutsua kaikki painoi vaakakupissa enemmän.

Jatkoimme keskusteluja Kalastajatorpan myyntiedustajan kanssa, ja täytyy kyllä lähettää sinne suuntaan varta vasten kehuja asiakaspalveluhengestä ja selkeistä vastauksista lukuisiin kysymyksiimme. Heti yhteydenottoa seuranneella viikolla eli heinäkuun viimeisellä viikolla pääsimme tutustumaan Pyöreään Saliin.

Kuten odottaa saattaa, sali oli todella vaikuttavan näköinen. Mikäli sää ei suosisi, olisi siviilivihkimiselle salissa todella hyvät puitteet. Bändiläisenä pidin kovasti myös isosta lavasta. Tapahtumakoordinaattorin kanssa käytyjen keskustelujen myötä selvisi myös monenlaisia ilahduttavia pikkuseikkoja, kuten mahdollisuus saada käyttöön tyylikkäät kynttilätelineet. Positiivinen yllätys oli myös mahdollisuus tuoda ravintolan tiloihin herkkubuffa!

Olin ilahtunut myös pihamaasta: vihkimiselle löytyi lukuisia kauniita paikkoja, joista yksi laiturilla meren rannassa.

Muutamia miinuksia toki on: bändin roudaamiselle on todennäköisesti niukasti aikaa, samassa rakennuksessa voi olla muita juhlia ja lisätuinnella on oma hintalappunsa. Ne tuntuvat pieniltä asioilta, jos pohditaan toista vaihtoehtoa eli vieraiden karsimista. Vaikka korona varmasti tulee hillitsemään joidenkin menohaluja, voimme kuitenkin tarjota kaikille halukkaille mahdollisuuden tulla mukaan juhlimaan.

Tutustumiskäynnistä meni tovi siihen, että vahvistimme varauksemme. Syy tähän oli muuttuva koronatilanne. Vielä heinäkuussa se ei mietityttänyt läheskään näin paljon, mutta kyllä elokuun kehitys on ollut huolestuttavaa. Selvitimme kaikki mahdolliset perumisskenaariot ja niistä koituvat kulut. Viilasimme tarjousta moneen otteeseen (mm. otimme laskelmissa huomioon holittomat vieraat), jotta perumishetkellä aiheutuvat kulut eli x prosenttiosuus tilauksesta olisi mahdollisimman pieni. Saimme myös mahdollisuuden perua tilaisuuden kuluitta 12.8. mennessä. Kalastajatorpan suuntaan jälleen suuret kiitokset tarjouksen viilailusta, myös se rauhoitti mieltä.

Ilokseni minä ja moni lähipiiristäni on saanut toista rokotusannosta aikaistettuna, mikä delta-variantin jyllätessä lisää turvallisuuden tunnetta. Nyt vain toivotaan, että rokotukset etenevät ja epidemia ehtii taittua. Varmaa se ei missään nimessä ole… Mutta sulhasen sanoin, nyt edetään ja sopeutetaan tarvittaessa!

Huh tätä menoa! Tsemppiä kaikille!

t. K

Suunnittelupalaverissa floristin kanssa

*Kaupallinen yhteistyö: Kukka & Juhla Decor. Tilauksesta saatu pieni alennus.*

Huh, kylläpä päässä risteilee monenlaisia ajatuksia häiden suhteen! Olemme lähestymässä sitä hetkeä, kun suunnitelmia pannaan toimeen ja tehdään kaikenlaisia häihin liittyviä hankintoja. Eräs muuttujia aiheuttanut virus toki sekoittaa yhä pakkaa, mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe. Tänään puhutaan nimittäin kukista!

Meillä oli tiistaina suunnittelupalaveri Kivistössä toimivan Kukka & Juhla Decor -nimisen perheyrityksen edustajan Pian kanssa. He toimittavat meille kimppuni, sulhasen ja bestmanin vieheet, kaasojen hiuskukat, 5-vuotiaan siskontyttöni kukkaseppeleen sekä mahdollisesti vielä näyttävän hiuskoristeen minulle. Taisin alunperin bongata Kukka & Juhla Decorin Facebookin hääryhmästä jonkun pyytäessä suosituksia floristeista.

Ennen suunnittelupalaveria olin lähettänyt alustavan tarjouspyynnön. Sen jälkeen jatkoimme keskustelua sähköpostitse kertomalla lisää esimerkiksi värimaailmasta ja tarketamalla morsiuskumppuun liittyviä visioitani. Näiden pohjalta Kukka & Juhla Decorin Pia teki ehdotelman, jota kävimme tiistain palaverissa tarkemmin läpi. Pohjatyö oli tehty hyvin, sillä emme tainneet ehdottaa mitään muutoksia!

Oli kuitenkin vielä monenlaisia yksityiskohtia, joista juttelimme tarkemmin lisää. Kävimme läpi sulhasen ja bestmanin vieheiden kiinnitystapaa: vahva magneetti mahdollistaisi sen, ettei pukuun tulisi reikiä. Samaten keskustelimme siitä, että tulisiko vieheeseen esim. juuttinarua tai jotain muuta nauhaa. Pohdimme myös kaasojen hiuskukkien kiinnitystapaa ja päädyimme siihen, että klipsiin tai pinniin kiinnittäminen olisi kätevin vaihtoehto.

Kävimme läpi myös minun kimppuuni liittyviä yksityiskohtia. Hahmottelin käsilläni kimpun toivekorkeudeksi sellaiset 60 cm ja leveydeksi 30 cm. Haluan kimppuuni reilusti vartta, jotta sen kanssa on helppo tuulettaa menemään. (Jos nämä häät toteutuvat, on siihen todella syytä!) Lisäksi pohdimme, että haluaisinko minunkin kimppuuni nauhaa ja jos haluaisin, minkä väristä. Lopulliseen tarjoukseen kirjoitettu ajatus 80 senttimetrin nauhasta kuulostaa ihanalta enkä malta odottaa, miltä kimppu tulee näyttämään pukuani vasten. Mistä tulikin mieleeni, että katsoimme kuvia puvustani, ja hauskasti meille ideoidut lajikkeet näyttävät olevan hyvinkin lähellä mekkoni pitsikuvioita!

Minua ilahdutti, että meille ehdotetut lajikkeet eivät olleet itselleni entuudestaan tuttuja. Tuntui, että tosiaan saimme jotain, mitä emme olisi itse osanneet keksiä. Minun kimppuuni tulevan ruusun lajike on red black baccara. Muita kukkia ovat piikkiputki eli eryngium, tähtiputki eli astrantia sekä vihreänä Italian ruscusta.

Myös muutamasta muusta lajikkeesta keskusteltiin, sillä niitä saatetaan käyttää siskontyttöni seppeleeseen sekä kaasojen hiuskoristeisiin. Lajikkeet jäivät toistaiseksi lyömättä lukkoon, sillä siskontyttöni saa kunnian valita viimeiset lajikkeet. Hän on huomattavan nuoresta iästään huolimatta varsinainen kukkaekspertti ja ennen kaikkea kukkien rakastaja, ja ajattelin, että hänestä voisi olla mukava valita muutamasta ehdotetusta lajikkeesta kolme.

Toinen vielä toistaiseksi mietinnän asteelle jäänyt asia oli minun hiuskoristeeni, sillä se vaatii hieman kampaajan konsultaatiota. Pitää ensinnäkin selvittää, onko minulla riittävästi hiusta visioimaan kampaukseeni. Jos on, saa kampaaja päättää järkevimmän kiinnitystavan.

Vitsit, onpa jännää nähdä suunnitelmien lopulta toteutuvan! Maltan tuskin odottaa, miltä kimppuni ja kokonaisuus ylipäätänsä tulee näyttämään! Kiitokset Kukka & Juhla Decorin väelle innostavasta suunnittelupalaverista!

(Sopivasti) aurinkoa ja terveyttä ja kaikkea kivaa teille rakkaat lukijani!

Terveisin,