Häämatkahaaveita

Häämatka paratiisisaarella? Häämatka Euroopassa? Häämatka Suomessa? Tai ehkä risteillen Karibialla?

Vaihtoehtoja on lukuisia, mutta syystä tai toisesta emme ole juuri niitä tutkineet. Jotenkin työn, harrastusten ja hääsuunnittelun lomassa häämatka on ollut aihe, jonka suunnittelu siintää vasta jossain tulevaisuudessa.

Häämatkan ajatellaan monesti olevan se elämän hulppein ja mieleenpainuvin reissu. Pohdinkin nyt, että pitäisikö meidän hieman aktiivisemmin kartoittaa vaihtoehtoja, jotta varmistaisimme itsellemme huikean elämyksen. Jostain syystä tuntuu, että näin kuuluisi toimia, mutta ei vain jotenkin innosta 😀

Saattaa siis hyvin olla, että pitäydymme alkuperäisessä visiossamme, joka alkoi muotoutua lomamatkallamme Ischiassa. Siellä olimme yhdessä kohteessa viikon ja havaitsimme, että viikko voi olla liian pitkä aika ihan vain lomailla. Näin heräsi idea kaksiosaisesta matkasta, joka voisi sisältää sekä löhöilyä, aktiviteetteja että kaupunkielämää.

Ensimmäisenä mieleen juolahtanut suunnitelmaan sopiva maa oli Portugali, emmekä sen jälkeen ole juuri pohtineet muita vaihtoehtoja. Portugali mahdollistaisi sekä rantaloman surffimahdollisuuksineen että kiinnostavat kaupunkikohteet. Tai ehkä reissu voisi alkaa Madeiralta tai Azoreilta? Hmm!

architecture-buildings-city-1559908.jpg
Photo by Lisa Fotios from Pexels

Portugali on sikälikin hyvä vaihtoehto, että se ei ole meille liian tuttu. Vaikka olenkin reissannut Eurooppaa ristiinrastiin, Portugalissa olen käynyt vain kerran lapsena perhelomalla ja sulhanen ei ole käynyt siellä kertaakaan. Eurooppaa taas suosimme siksi, että haluamme minimoida matkustamiseen kuluvat tunnit.

Vaikka Portugali tuntuu ykköskohteeltamme, en kuitenkaan pidä mahdottomana, että joku hotelli Santorinilta hurmaisi meidät ja päätyisimme sittenkin Kreikkaan. Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon!

Syy siihen, että emme kiirehdi asian kanssa, piilee häämatkamme ajoituksessa. Emme nimittäin taida lähteä reissuun heti häiden jälkeen, sillä meillä on paljon säästettävää itse juhlaa varten. Matka taas on jotain, mihin haluaisimme panostaa. Jos lähtisimme matkaan heti häiden jälkeen, pitäisi reissu varata häitä ennen, eikä näihin kahteen kohteeseen säästäminen yhtä aikaa tunnu mielekkäältä. Vaikka todennäköisesti pyydämmekin lahjaksi avustusta häämatkakassaamme, emme mitenkään uskalla laskea matkan rahoitusta sen varaan ja luottaa, että lasku hoituisi sillä. Hurr. ”Häämatkamme” tuleekin todennäköisesti olemaan reissu, jossa juhlistamme ensimmäistä vuosipäiväämme avioparina.

Pieni irtiotto häiden jälkeen olisi kuitenkin tervetullut! Se tapahtunee jonkinlaisen pidennetyn viikonlopun ja kaupunkiloman muodossa. Itselleni kelpaisi hyvin vaikka reissu Tampereelle (en tunne kaupunkia kovin hyvin, mutta siellä on jotenkin hyvät vibat)! Sulhanen ei tästä oikein innostunut, ja todennäköisemmin kohteena tulee olemaan Berliini tai Pariisi. Koetan kovasti lobata Riikan puolesta, sillä käsittääkseni kaupungissa on erinomainen ravintolatarjonta mutta hyvinkin kohtuullinen hintataso. Eräs työkaverini kävi hiljattain Riikassa (vai Riiassa?) polttareissa ja kehui vanhan kaupungin olevan isompi kuin Tallinnassa.

Oli kohteemme mikä hyvänsä, tulemme varmasti valitsemaan meille tavanomaista tasokkaamman hotellin. Ehkä niitä etsiessä alkaa matkakuumekin pikkuhiljaa nostaa päätään! 🙂

Oletko sinä lähdössä isommin reissuun vasta jonkin ajan kuluttua häistä? Miltä useamman kohteen yhdistelmä kuulostaa? 🙂

Viimeisistä syysauringon säteistä nauttien,

K

Häämatkalle Ischiaan?

Buongiorno kaikille pitkästä aikaa!

Tämä lomalainen on viettänyt tovin häämaailman tyystin unohtaen, mutta sitäkin mukavampaa on palata näiden aiheiden pariin 🙂 Tosi moni bloggaaja näyttää menneen tässä välissä naimisiin, onnea kaikille!

On jännittävää, että nyt on heinäkuu! Pian häihimme on enää vuosi, ja onkin hauska päästä lähipäivinä tsekkailemaan, missä kunnossa tehtävälistamme on. Hääpuvun metsästys tulee jatkumaan ja suunnitelmissamme on myös pistäytyminen juhlapaikalla: olemme tähän menessä nähneet sen vain talvisissa tunnelmissa.

Mutta niistä lisää myöhemmin! Tällä kertaa ajattelin kertoa teille, minkälaisissa maisemissa vietin ensimmäisen lomaviikkoni ja pohdiskella, voisiko se sopia jollekulle häämatkakohteeksi.

Vaikka olemmekin sulhasen kanssa olleet yhdessä jo viisi vuotta, emme koskaan ole olleet kunnolla lomamatkalla. Tämä selittyy sillä, että itse olen ollut seurustelumme aikana kaksi kertaa vaihdossa ja sulhanen taas puoli vuotta ekspatriaattina. Näinä aikoina olemme reissailleet silloisilla asuinseuduillamme, mutta emme koskaan olleet lentäneet kohteeseen yhdessä. (Fun fact: tätä ennen olemme nousseet lentokoneella yhdessä, mutta emme laskeutuneet. Minä hyppäsin tandemin ja laskuvarjohyppyä harrastava sulhanen hyppäsi itse.)

Itselläni on meneillään ensimmäinen palkallinen kesäloma. Viime vuosina olen ollut kesätöissä ja ajatus täysin työnhaku- ja graduvapaista viikoista onkin ollut aika muikea! Summa summarum, aika tuntui otolliselta ihan perinteiselle rantalomalle ja kunnon irtiotolle kodin velvollisuuksista. Koska rahaa on kuitenkin tarkoitus säästää häihin ja ensi vuoden häämatkaan, lähdin etsimään suhteellisen edullisia Euroopan kohteita, jotka tarjoaisivat mahdollisuuden niin löhöilyyn kuin aktiivisempiin päiviin.

Pienen hintavertailun jälkeen tajusin pakettilomien tulevan hinnassa yhtä edullisiksi kuin omatoimilomienkin (tämä toki voi vaihdella kohteen ja varausajankohdan mukaan paljonkin). Syötin kaikkien isoimpien matkatoimistojen hakukenttiin toivomani etäisyydet rannalle ja palveluiden ääreen ja siitä alkoi kiinnostavien kohteiden haarukointi. Meille oli tärkeää sen verran viihtyisä hotellialue, että siellä voisi rentoutua kirjaa lukien ja uiden.

Kuten otsikko paljastaa, päädyimme Italiaan Napolinlahden tuliperäiselle Ischia-saarelle. Vaikka saaren pääelinkeino onkin turismi ja se on ihan yleinen matkakohde, en ollut kuullut siitä koskaan aiemmin. Tuliperäisyys tuo saarelle monia mielenkiintoisia piirteitä: maisemaa hallitsee jo pitkään hiljaa ollut lähes 800 metrin korkeuteen kurottava Epomeo-vuori ja lukuisat kukkulat, monien hotellien uima-altaissa on mineraalivettä ja maaperän ravinteikkuuden vuoksi saari on kuulu kukkaloistostaan. Saarella mahdollisuuksia niin patikointiin, kylpylöissä löllöttelyyn kuin rantaelämäänkin.

Näyttökuva 2019-7-12 kello 14.36.58

Matka saarelle kestää lautasta riippuen vajaan tunnin, ja lento Napoliin on noin 3 ja puoli tuntia. Lauttakuvion vuoksi pakettimatka tuntui tässä yhteydessä erityisen helpolta ratkaisulta, sillä Aurinkomatkat kyyditsi meidät lentokentältä oikeaan satamaan ja Ischian päässä lopullisiin hotelleihin, eikä mitään tarvinnut miettiä itse.

Itse pidin Ischialla erityisesti upeista maisemista ja napolilaisesta pitsasta. Myös lämpöä riitti yllin kyllin! Kaikki ruoka oli todella hyvää, joskin hotellin aamupala painottui vahvasti makeisiin kakkuihin. Ihan mukava olla taas terveellisempien vaihtoehtojen äärellä 😀

Huonoja puolia on vaikea sanoittaa, mutta jotenkin ne ovat sidoksissa saaren vahvuuksiin. Saari on tosiaan saari, ja pienet idylliset kylät tulevat aika nopeasti tutuiksi.  Jylhät maisemat tarkoittavat sitä, että kartalla helpon näköinen kahden kilometrin kävely voikin olla helteessä yllättävän rankka ja että näennäisesti lähellä oleviin kohteisiin siirtyminen voi kestää pitkäänkin. Lisäksi saaren liikenne oli italialaiseen tyylin todella kaoottista (oppaan sanoin: ”Se menee, joka uskaltaa.”) ja vaikka bussireitit kattavat koko saaren, eivät aikataulut pidä yhtään paikkansa. Ischian toimivuus matkakohteena riippuu varmasti persoonasta, ja nopeasti kyllästyville ja kärsimättömille se ei välttämättä sovi. Toisaalta Ischian lähistöllä on myös Capri, Procida, Napoli ja Pompeiji, eli jos ajan kuluttaminen lautalla ei haittaa, voi elinpiiriä helposti laajentaa 🙂

Meidän reissuumme kuului pääasiassa kirjojen lukemista, visiitti Ischian isoimpaan kylään Ischia Portoon ja kaksi päivää, jolloin kävimme vähän patikoimassa. Enemmänkin nähtävää olisi ollut, mutta meille tämä oli riittävä tahti 🙂

Summa summarum, suosittelen Ischiaa häämatkakohteeksi, jos

  • tykkäätte turkooseista poukamista
  • tykkäätte pizzasta
  • ette halua lähteä kovin kauas
  • pieni kaoottisuus vain lisää kohteen luonnetta 😀
  • muut turistit eivät haittaa (iso osa saarella lomailevista on italialaisia)
  • ette kaipaa jätti-isoa resortia: saarella ei ole tilaa ja enemmistö hotelleista vaikutti aika pieniltä. Pikaisella googlailulla löysin kaksi vähän isomman ja ylellisemmän näköistä hotellia.

Tällainen oli meidän kokemuksemme, toivottavasti näistä tiedoista on jollekulle hyötyä! Onko joku muu käynyt Ischialla? Mitä tykkäsitte? 🙂

Nyt on sitten suhdetta testattu lomamatkan muodossa, ja hyvin meni! 🙂 Saimme tästä myös hieman ideoita varsinaiselle häämatkalle -ehkäpä siinä voisi olla mukana useampikin kohde…

Näyttökuva 2019-7-12 kello 14.37.19

Näyttökuva 2019-7-12 kello 14.34.01

IMG_1091

 

T. K

P.S. En ole kovin tarkasti tutustunut lentojen päästöjen hyvittämiseen, mutta se onnistuu ainakin Finnairin kautta. 

 

Ensimmäiset ekologisuusvinkit

Hei kaikille!

Mainitsin tässä kirjoituksessa, että pyrin omalta osaltani ehkäisemään ilmastonmuutosta pohtimalla arjessani tapoja, miten pienentää taloutemme hiilijalanjälkeä. Rakastan talvea ja pidän luontoa huikean upeana asiana. Minusta on meidän velvollisuutemme varmistaa, että myös tulevilla polvilla on mahdollisuus nauttia vähintään yhtä hyvistä elinolosuhteista kuin meillä on ollut. Pelkään ilmastonmuutoksen aiheuttavan dramaattisia muutoksia ekosysteemin lisäksi myös poliittiseen ilmapiiriin ja monien hyödykkeiden toimitusvarmuuteen. Elintaso, johon olemme tottuneet, ei ole mikään itsestäänselvyys enää edes muutaman vuosikymmenen päästä. Täältä voi käydä tutustumassa muutamaan lukuun, jotka avaavat, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa esimerkiksi kahvin viljelylle.

Jotta tilanne ei tuntuisi liian synkältä, kannattaa levittää pienten suurten ilmastotekojen ilosanomaa omassa lähipiirissä ja toivoa, että ekologisemmat arkirutiinit lähtevät leviämään. Oman hiilijalanjäljen pienentäminen kannattaa nähdä positiivisena haasteena, josta voi saada onnistumisen iloa. En usko kenenkään voivan muuttaa käyttäytymistään, jos siitä puhutaan vain luopumisen ja arjen kurjistumisen kautta. Esimerkiksi minulle jokainen uusi arkeen juurtunut kasvisruokaresepti on pieni onnistuminen! Lisääntynyt kasvisruoan syöminen (ja parhaimmillaan jopa vegaanisen) on hyvä esimerkki ympäristöteosta, joka ei ole minusta tuntunut pahalta: olen löytänyt uusia hyviä raaka-aineita, ja olo on harvemmin lounaan jälkeen pöhöttynyt. Jos haluaa saada suuntaa-antavan kuvan omasta hiilijalanjäljestään, kannattaa kurkata vaikkapa Sitran laskuriin. Testin kysymyksistä voi saada hyviä ideoita hiilijalanjäljen pienentämiseen!

Tämän tekstin tarkoituksena ei missään nimessä ole paheksua kenenkään valintoja. Eri taloudet ovat erilaisia sekä arjessa että juhlassa. Jollekin parille ekologisemmat valinnat voivat sopia erityisesti ruokavalion kohdalla, toiselle vaikkapa kierrätysmateriaalien hyödyntämisessä. Tässä asiassa ei ole oikeaa tai väärää, enkä suosittele kenellekään täydellisyyden tavoittelua: siinä voi vain epäonnistua. Sen sijaan suosittelen omaksumaan tavan, jossa kysyy itseltään eri askareiden yhteydessä, voisiko tämän tehdä jotenkin ekologisemmin (ja hyvän valinnan tunnistaminen ei missään nimessä ole helppoa tai aina edes kuluttajalle mahdollista. Täällä Hesarin mainio juttu siitä, miten monet seikat vaikuttavat erilaisten joulukuusien hiilijalanjälkeen.). Joidenkin juttujen kohdalla voi ja joidenkin kohdalla ei. Mutta pikkuhiljaa meidän kaikkien ekologisemmista teoista tulee mukava potti tuhlaamatta jäänyttä energiaa ja materiaaleja.

Miten siis järjestää ekologisemmat häät? Tähän on varmasti monenlaisia vastauksia. Alla pieni listaus asioista, joita minulle on tähän mennessä tullut mieleen. Nimesin tämän postauksen optimistisesti Ensimmäisiksi ekologisuusvinkeiksi, sillä toivon voivani jossain vaiheessa esitellä teille uuden listan ideoita. Ja kertokaa ihmeessä, miten täydentäisitte tätä! Tämä on vasta alkua 🙂 Mutta piteimmittä puheitta, tässä tähän mennessä saamani ideat.

1. Harkitkaa, mitä juuri te tarvitsette

Tästä on hyvä aloittaa. Mitään ei tarvitse tehdä siksi, että luulee kaikkien muiden tekevän niin tai että se nyt vain kuuluu asiaan. Ei. Mikään laki ei määrää, että vieraslahjoja olisi pakko antaa, että häälahjoja olisi pakko antaa, että olisi pakko tarjota kolmen ruokalajin illallinen, että olisi pakko olla sekä kihla- että vihkisormukset…. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Nisti ja Nööri -blogissa oli hauska kirjoitus häiden turhakkeista!

2. Suunnittelkaa juhlapaikkakäynnit

Mikäli kuljette juhlapaikalle omalla autolla, on tietysti kaikista ekologisinta käydä siellä mahdollisimman harvoin. Koettakaa suunnitella etukäteen, mitä kaikkea pitää paikan päällä tarkistaa, ettei heti perään tarvitse tehdä uutta reissua. Monet bloggaajat ovat tehneet hyviä listauksia siitä, mihin kaikkeen kannattaa kiinnittää juhlapaikalla huomiota. Suosittelen lämpimästi pientä googlailusessiota aiheen tiimoilta!

3. Liha juhlapöydässä

Melko kätevä tapa pienentää juhlatilaisuuden hiilijalanjälkeä on tarjoilla kasvis- tai vegaaniruokaa. Tämä on myös hyvä tilaisuus näyttää ennakkoluuloisille ihmisille, että myös kasvispohjainen ruoka on hyvää ja juhlavaa! Saa nähdä, miten miten meidän juhliemme kohdalla käy. Itse voisin hyvinkin toivoa kokonaan kasvispohjaista menua, mutta poikaystävällä on tässä asiassa pientä muutosvastarintaa. Toisaalta, olisi aika ihanteellista, että lihaa ei enää jatkona nähtäisi arjen suurkulutettuna bulkkituotteena vaan juuri erityisiin juhlahetkiin kuuluvana harvinaisena herkkuna. Saa nähdä, ehtiikö maailma muuttua niin paljoa vuoteen 2020 mennessä!

4. Kuljetus vieraille

Mikäli iso joukko vieraita asuu samoilla seuduilla, voisi yhteiskuljetuksen järjestäminen olla oikein kätevä tapa pienentää hääjuhlan hiilijalanjälkeä, jos juhlapaikalle ei pääse julkisilla. Yksi bussi kuulostaa paremmalta kuin kymmenen taksia!

5. Sormukset kierrätyskoruista

Selailin eilen kuvia sormuksista, ja ah miten hienolla tavalla vanhoille koruille voi antaa uuden elämän! Oma rippiristini tuskin eksyy enää ikinä kaulaani, ja voisin hyvinkin hyödyntää sitä ja muita auttamatta käyttämättä jääviä korujani vihkisormukseni materiaalina. On selvää, että metalleja on maankuoressa rajallinen määrä, ja mitä vähemmän uusia kaivoksia tarvitsee perustaa, sen parempi.

näyttökuva 2019-1-6 kello 15.22.22
GL-korun taidonnäyte muutostyöstä, kuva yrityksen Facebook-sivuilta

 

6. Kierrätetyt koristeet

Tätä helpottaa huomattavasti Facebookin hääryhmät! Parhaimmillaan säästää sekä rahaa, aikaa että vaivaa. Koska olemme ahkeria lukijoita, alan todennäköisesti väkertämään meille ruusuja kirjastojen eurolla myytävistä poistokirjoista.

näyttökuva 2019-1-6 kello 15.17.10
Kuva täältä.

 

7. Kierrätetyt juhlavaatteet

Voisitko harkita hääpuvun ostamista käytettynä? Jos itse päädyn uuteen pukuun, tulen varmasti myymään sen eteenpäin! Esimerkiksi Lovebirds vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta paikalta tutustua käytettyihin hääpukuihin! Ja jos äitisi puku on yhä tallessa, voisiko siitä saada materiaalia uuteen pukuun? Myös kaikenlainen lainaaminen on enemmän kuin suositeltavaa. Löytyisikö vaikka ystävältäsi sinulle päiväksi passeli häälaukku?

8. Hankintojen jatkokäyttö

Vaikka kuinka koettaisin kierrättää ja lainata, tulen varmasti myös ostamaan muutamia asioita uusina. Näiden hankintojen, kuten kenkien ja alusvaatteiden, kohdalla valitsen varmasti sellaiset, joille on käyttöä myös tulevaisuudessa.

9. Lennä fiksusti

Voihan lentäminen. Tämä viimeistään tekee monen hiilijalanjäljestä ties miten moninkertaisen siihen verrattuna, mitä se olisi ilman lentämistä. Auts. Tässä Kioskin videossa helposti sisäistettävänä muutama luku lentämiseen liittyen. Auts.

Olen matkustellut elämäni aikana jo niin paljon, ettei suurta matkakuumetta tällä hetkellä ole,  mutta muistan elävästi, miltä se tuntuu! Olen täysin samaa mieltä linkatussa videossa esitetystä ratkaisusta: Let’s make traveling epic again! Liika matkustelusta nauttiminen on ainakin omalla kohdallani arkipäiväistänyt siihen liittyvää positiivista jännitystä rajusti. Vähemmän ja hitaammin tekee matkustelusta taas jotain poikkeuksellista, mitä odottaa.

Mutta realistisia jos tässä ollaan, pakko myöntää, että jonnekin mekin todennäköisesti lennämme häämatkalle. Toivon kuitenkin, että voimme viipyä kohteessa pitkään eikä tarvetta toiselle aurinkolomalle tule heti uudestaan. Aion myös tutkailla erilaisia tapoja hyvittää hiilidioksidipäästöt (juu, anekaupaltahan se kuulostaa): sekin on parempi kuin ei mitään. Täällä Hesarin listaus eri vaihtoehdoista.

10. Hyödynnä teknologiaa

Tässä ratkaisu vähemmän DIY-henkisille pareille! Hyvin todennäköisesti vieraat löytävät perille navigaattoreiden avulla ilman tienvarsikylttejä, ja kutsut ja hääinfot hoituvat nykyaikana varmasti sähköisestikin. (Tässä voi varmasti toisaalta pohtia sitä, miten paljon eri vempaimet kuluttavat sähköä.) Fyysisten valokuvien jakamisen sijaan voi kaikille heittää kätevästi linkin kuvakirjastoon. Toisaalta, monet nauttivat siitä, miten laatikosta löytyvä kirjekuori tarkoittaa nykyään usein jotain erityistä. Itse olen myös tosi huono oikeasti tallentamaan digikuviani mihinkään, ja uusien koneiden ja alustojen myötä kuvat häviävät helposti jonnekin bittiavaruuteen. Tässäkin kohdassa on toisin sanojen monia hyviä tapoja toimia, mutta kannattaa ainakin harkita!

Tällaisia ideoita tällä kertaa! Yksi minua kovasti mietityttävä aihe on kukat, mutta kirjoitan siitä lisää, jahka tiedän aiheesta vähän enemmän. Kannattaa myös muistaa, että ekologisuus on vain yksi näkökulma ostopäätöksiin. Myös kotimaisuus ja käsityötaidon vaaliminen ovat kannatettavia arvoja. Jonkin asian tuottaminen Suomessa ei välttämättä ole aina kaikista ekologisinta, mutta paikallista työllisyyttä se voi hyvinkin lisätä. Kuluttajan rooli ei ole millään muotoa yksinkertainen! Tsemppiä hyvien valintojen tekemiseen!

Loppuun vielä kysymys häämessuilla käyneille! Erittäin harmillisesti näyttää siltä, että ehtisin molemmille Helsingin tammikuun messuista vain pariksi tunniksi sunnuntai-iltapäivästä. Ehtiikö siinä ajassa nähdä tarpeeksi, vai jääkö vain harmistus liian lyhyeksi jääneestä visiitistä? Kannattaako lippu ostaa vain parin tunnin vuoksi?

Suurkiitos sinulle, joka jaksoit lukea tämän pitkähkön tekstin tästä aiheesta! ❤

T. K