Kävin elokuun alussa huomenlahjakuvauksessa, jonka myötä syntyneen kuvagallerian pääsin näkemään jo jonkin aikaa sitten. Galleriasta valikoin ne kuvat, jotka lopulta ostaisin itselleni ja jotka kuvaussession järjestänyt ihana Jannamari käsittelisi loppuun asti.
Valinta oli tavallaan helppo ja tavallaan ei. Joistain kuvista näin heti, että ”vau, tuo minun pitää saada!”. Jotkut olivat ihania kuvia, mutta jokaisen kuvan kuitenkin maksaessa jouduin pohtimaan, mitkä kuvat toisivat valitsemaani kokonaisuuteen jotain uutta ja erilaista. Jokin sellainen välähdys minusta vielä kohtuullisen nuorena naisena, joka muuten jäisi ikuistamatta.
Kuva: Jannamari
Vaikka otinkin kuvat pääasiassa lahjaksi tulevalle miehelleni, ovat ne lahja myös tulevaisuuden iäkkäämmälle minulle. Siksi valitsin myös kuvia, joissa en ehkä näytä huippumallilta, mutta joita viidenkymmenen vuoden päästä katsoessani uskon toteavani, että ”vitsit, millainen mimmi olinkaan!”. (Täältä voit lukea, miksi ylipäätänsä halusin huomenlahjakuvaukseen.)
Tyypillisesti huomenlahja annetaan nimensä mukaisesti huomenlahjana häitä seuraavana päivänä. Häidemme siirtyessä yli vuodella alkuperäisestä juhlimisajankohdasta olen ajatellut hieman rikkoa kaavaa ja tuoda pientä piristystä myös tälle odotusjaksolle. Suunnitelmissani on tehdä kuvista ”joulukalenteri” miehelle eli joka kuukausi antaa hänelle yksi tai pari kuvaa aloittaen suloisemmista ja edeten sensuellimpiin otoksiin. Kalenteri voisi startata marraskuussa, jolloin sulho juhlii syntymäpäiviään.
Kuva: Jannamari
Tämä hääkalenteriformaatti johtaa luonnollisesti siihen, etten anna kuvia esimerkiksi kirjan muodossa vaan yksittäisinä kuvina. Ne pitäisi luonnollisesti painattaa jossain, mutta sille en ole vielä ehtinyt uhrata ajatuksia. Jotta tähän hommaan saisi leivottua jotain yllätysmomenttia, julkaisen tämän postauksen yhteydessä vain muutaman kuvan – tosin sulhoni käy täällä blogissa niin harvoin, että hyvin todennäköisesti häneltä jää koko homma huomaamatta 😀
Kuva: Jannamari
Sanottakoon vielä loppuun, että vaikka huomenlahjakuviin yhdistetäänkin monesti seksikkyys, huomasin itse iloitsevani erityisesti siitä, miten ihanasti Jannamari sai hymyni ikuistettua.
Kiinnostaisi kuulla, mitä sinä olet huomenlahjakuvilla tehnyt! Oletko ehkä rohjennut teettää taulun? En ole vielä tilannut mitään, joten kaikenlaiset ideat ovat tervetulleita!
Olen jo pitkään haaveillut huomenlahjakuvauksesta, ja -vihdoin ja viimein- koitti odotettu päivä!
Kirjoitin odotettu, koska koronasta johtuen matka tähän päivään muuttui oletettua pidemmäksi. Aloin etsiä sopivaa kuvaajaa joskus kevättalvella, ja alunperin kuvauksen piti olla toukokuun alussa. Kuvaajan valinta ei ollut helppoa, sillä monen muun häitä varten hankittavan palvelun tavoin kuvaajien vertailu oli hankalaa. Jotkut kertoivat ottavansa boudoir-kuvia, mutta nettisivuilla ei välttämättä ollut portfoliota tai tarkempaa hinnastoa. Joillakin hintaan kuului meikki ja kampaus, joillakin ei. Joillakin hintaan kuuluu x-määrä digikuvia, joillakin ne tulee itse kuvausmaksun päälle. Ja entäs fyysiset kuvat? Muistan tehneeni jonkinlaista plussa- ja miinuslistaa eri vaihtoehdoista. Lopulta kiinnostuin erityisesti Anrietta Kuoskun (huikea tuo kuva neuletta pitelevästä brunetesta!) ja Jannamari-kuvaajan perustaman Upea&co:n palveluista (tuolloin Upea&co-brändiä ei tosin vielä ollut, mutta kuvauspaketti oli melko samanlainen kuin nykyisin).
Jannamari tovereineen järjestää teemapäiviä upeissa lokaatioissa, jotka vaihtelevat romanttisesta teollisuusmaiseen. Yksi miljöistä on Kaapelitehdas, joka on paitsi lähellä kotiani myös jollain tasolla resonoi tyylini kanssa. Niinpä valinta oli selvä! Pähkäilin vielä, ottaisinko kampauksen ja meikkauksenkin, mutta tulin siihen tulokseen, että säästän rahat mieluummin ekstrakuvien ostamiseen. (Jos muuten koronasta haluaa löytää jotain hyvää, niin häiden lykkääntymisen vuoksi budjetti ei ole juuri nyt tiukoilla ja voin halutessani törsätä tähän juuri niin paljon kuin haluan. Mitään huikeaa otosta ei tarvitse jättää ottamatta!) Medium-pakettini maksoi 200 euroa ja piti sisällään usean lookin kuvaamisen puolentoistatunnin sessiossa.
Koronan eskaloituessa kävi selväksi, että kuvauspäivää pitäisi siirtää. Loppujen lopuksi tämä elokuun alku oli ihan mukava ajankohta: tulipahan pidettyä häähumua yllä!
Pari viikkoa ennen kuvauksia sain Jannamarilta kattavan infopaketin kuvauksiin valmistautumisesta. Se piti sisällään paitsi neuvoja kaunistautumiseen ja vaatteiden valintaan myös täytettävän lomakkeen. Lomake oli kiinnostava lisä, sillä se pisti todella miettimään, mitä kuvaukselta haluaa. Itselleni yhdeksi tärkeimmistä motiiveista nousi kauneudella leikittely. En arjessa juurikaan keskity ulkonäköön: minulla on luottovaatteeni, -hiustyylini ja -meikkini, joissa painelen menemään. Oli mahtavaa antaa itselle lupa innostua kauneudella leikittelystä ja tutkailla omaa viehättävyyttä. Taisin kirjoittaa lomakkeeseen haluavani näyttää aikuiselta naiselta, joka suhtautuu maailmaan uteliaasti ja leikkisästi.
Lomake kannusti myös kokoamaan Pinterest-kansion itseä innostavista kuvista, mikä osoittautui kivaksi hommaksi! Alla screenshotteja tyylistä, joka alkoi miellyttää silmääni.
Viikko ennen kuvauksia sisälsi monenlaista valmistautumista infopaketin ohjaamana. Ostin esimerkiksi kirkkaan deodorantin ja sovittelin pitkästä aikaa korkokenkiäni. Ostin myös ensimmäisen kulmakynäni. Olen aina ajatellut, että saisin hermoromahduksen koettaessani piirtää kulmiani symmetriseksi ja jättänyt kulmakynäilyt välistä. Näin kuitenkin kuvan eräästä ystävästäni, jossa huomioni kiinnittyi siihen, miten kauniisti hänen kulmansa kaartuivat. Niinpä päätin, että nyt on hyvä hetki perehtyä asiaan ja hankin taupe-sävyisen melko luonnollistä jälkeä tekevän kynän.
Viikko sisälsi myös muita ensimmäisiä kertoja. Kävin nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä ostamassa alusvaatteita niihin erikoistuneesta myymälästä. Oli jo aikakin, voisin sanoa. Olen ilmeisesti ostanut koko ikäni ympärysmitaltaan liian suuria liivejä. Aika mullistavaa saada päälle oikea koko, jossa olkaimet eivät ole jatkuvasti valumassa! Kokemus oli muutenkin mukava ja asiakaspalvelu ehkä parasta Suomessa saamaani. Vietin kopissa iäisyyden pähkäillen eri alaosavaihtoehtojen välillä. Lopulta myyjät (myyjiä kun ovat) sanoivat fiksusti, että rintaliivien kaveriksi kannattaa hankkia useammat alaosat. Ja totta. Tulen varmasti käyttämään rintaliivejä enemmän, jos mätsääviä alaosia on useampi pari.
Mullistavaa tällä shoppailukerralla oli se, että hylkäsin kaikki ajatukset käytännöllisyydestä ja fokus oli täysin siinä, että miellyttivätkö vaatteet omaa silmääni. Yllättävää, että siitä huolimatta alusvaatesettini ovat tuntuneet mukavilta!
Vaikka boudoir-kuvauksissa yksi ajatus on oppia arvostamaan itseään ja näkemään itsensä kauniina juuri sellaisena kuin on, näin hieman vaivaa ollakseni kohtuullisen hyvässä kunnossa kuvauspäivänä. Välttelin pari viikkoa ennen kuvausta sipsejä ja ranskalaisia ja ensimmäistä kertaa sitten koronan alun kävin bodypump-tunneilla. Tiedän, ettei näin lyhyessä ajassa saa ihmeitä aikaiseksi, mutta toisaalta tiedän myös, että oloni oli paljon mukavampi kuin herkutteluiltojen jälkeen olisi ollut. Perjantaina optimointini ei kyllä mennyt ihan putkeen: kaasoni ja bändikaverini Helmi julkaisi ensimmäisen biisinsä (tsekatkaa Spotifysta Ehkä Säkin Oot Okei) ja päädyin istumaan iltaa pitkälle yöhön. Se niistä kauneusunista!
Lauantai-ilta meni ihoa puunatessa ja pakkaillessa. Alusvaatteiden lisäksi pakkasin ohjeiden mukaisesti mukaan yhden mukavan vaatekerran eli farkut ja t-paidan, jossa kuvauksen voisi aloitella luontevasti. Lisäksi otin mukaan häämessuilta saamani sensuellin Change-aamutakin, läpikuultavan paitapuseron ja löysän topin, jossa hengailen kotona käytännössä aina. Tiesin myös, että Jannamarilla olisi rekvisiittaa kimonoista kauluspaitoihin.
Aamulla kiharsin hieman hiuksiani ja meikkasin enemmän kuin vielä kertaakaan tänä kesänä. Ihan hauska nähdä itsensä välillä laittautuneenakin! Hurautin Ruoholahteen ja kävelin aivan uskomattoman ihanassa aamussa löysissä vaatteissa, joista ei jäisi painaumia. Sain pienen hien päälle kiertäessäni rakennustyömaan, joka blokkasi tutun reittini Kaapelitehtaalle. Tästä syystä en ehtinyt jännittää ollenkaan itse kuvausta – ovelle vievän reitin löytymistä ehkä senkin edestä.
Ja niin oli itse kuvauksen aika! Pakko sanoa, että arvostukseni mallien työtä kohtaan nousi. Lähes kaikki asennot olivat yllättävän rankkoja. Selkä kaarelle, peppu taakse, leuka ylös, hartiat alas, kantapää irti maasta… Jos ihmettelet, miten kummassa jotkut onnistuvat näyttämään kuvissa niin huikeilta, voin tämän kokemuksen perusteella sanoa, että taustalla on luultavasti vaivannäköä ja lihastyötä!
Asentoon keskittyessä en ehtinyt keskittyä ilmeisiini tai vaikka ”Miltäköhän mahani näyttää?” ajatuksiin yhtään. Jannamarin seurassa oli helppo olla ja aika meni kuin siivillä! Välillä poseerasin seinää vasten, välillä ikkunan vieressä, välillä peiton päällä ja välillä tuolilla tai lattialla istuen. Välillä tajusin hymyileväni syystä, jota en itse täysin tunnistanut. Ehkä oli vain mukavaa antaa tunnelman viedä mukanaan! Ehkä oli vain mukavaa olla ammattilaisen ohjauksessa ja yllättyä kerta toisensa jälkeen siitä, millaisia poseerauksia kokeilimme.
On kyllä todella kiinnostavaa nähdä, millaisia kuvista tulee! Aamulla oli pari hetkeä, joissa tuntui olevan jotain taikaa ja joissa aavistelin itse ja Jannamari taisi aavistaa myös, että nyt tuli hyvä kuva. Hetkiä, joissa spontaani hymy nousi kasvoilleni, heilautin hiuksia juuri oikealla hetkellä tai jokin mystinen itsevarmuus poreili sisälläni katsoessani kameraan. Nämä ovat vain arvauksiani, mutta voisin vaikka vannoa, että joinain hetkinä olin vain fiiliksissä tästä kaikesta ja tiesin, että nyt tulee hyvä kuva.
Kuvauksen jälkeen jäin vielä nauttimaan mielessäni hyrisevästä hyväntuulisuudesta ja menin merenrantaan kahville. Seuraava pähkäiltävä asia lienee päättää, mitä kuvia teettää ja missä formaatissa!
Huh, mikä mammuttipostaus! Kirjoitin näköjään kuvauksen lisäksi ties miten paljon valmistautumisesta. Fiilistelin sitä ennen kuvausta ihan tarkoituksella, jotta saisin sessiosta mahdollisimman paljon irti. Vähän niin kuin häistäkin: itse juhlapäivän hurahtaessa ohi nopeasti kannattaa nauttia myös matkasta!
Tai boudoir-kuvaukseen tai naiseuskuvaukseen, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kyseessä on siis yksityinen kuvaussessio, jossa juhlistetaan omaa kroppaa ja ulkonäköä lämmöllä, ilolla ja ylpeydellä. Jossain ehkä on formaatista tarkempiakin määritelmiä, mutta tällaisen käsityksen minä olen aiheesta saanut. Tyypillisesti kuvissa ollaan melko vähissä vaatteissa, mutta se ei ole millään lailla välttämätöntä – hyvännäköinen voi olla monin tavoin! Lopputuloksena on kuvia, jotka auttavat kuvauksen kohdetta näkemään itsensä muiden silmin takertumatta epäkohtiin, jotka voivat omissa itsekriittisissä ajatuksissa saada turhan suuret mittasuhteet.
Kuulin boudoir-kuvauksista eksyttyäni ensimmäistä kertaa hääblogien maailmaan, sillä monet morsiamet tykkäävät antaa itsestään otettuja kuvia puolisolleen huomenlahjana. Vielä ei liene kovin yleistä, että miehet antaisivat vaimoilleen vastaavia lahjoja, mutta hei, miksi ei! Sukupuolirooleja voisi vähän ravistella tälläkin saralla!
Tiesin heti, että tulisin itsekin menemään kuvattavaksi! Uskon session olevan hauska ja kiinnostava kokemus ja tiedän kuvien olevan sulhaselle oikein mieluisa lahja.
Katsoin nuorempana todella paljon Huippumalli haussa -ohjelmaa. Vaihtelevia kuvausmiljöitä ja stailauksia katsellessani pohdin monesti, miten kiva olisi päästä heittäytymään vastaavaan roolileikkiin. Millainen hahmo minusta kuoriutuisikaan vaikka viktoriaanisissa lavasteissa vanhaa maailmaa huokuvassa mekossa? Koen, että boudoir-kuvaus mahdollistaa jotain samankaltaista: itsensä tutkiskelua ja uusien puolien löytämistä arjesta irrotetussa hetkessä. Jo pelkästään tämä riittäisi siihen, että olisin kuvauksesta innoissani, mutta kevään mittaa tunne on vain vahvistunut.
Tunnetta vahvistanut syy on ehkä vähän erikoisempi. Katsoin hiljattain tubesta todella kummallista Naked Attraction -nimistä ohjelmaa Briteistä, joka sai minut oivaltamaan, että olen ihan -pardon my french- hiton hyvän näköinen tyyppi!
Tämä vaatii ehkä hieman selvennystä. Naked Attractionissa sinkku valitsee treffikumppaninsa ilman, että pääsee puhumaan kenenkään mukaan lähteneen ehdokkaan kanssa. Valinta tapahtuu täysin ulkonäön perusteella. Kandidaatit seisovat erivärisissä kaapeissa alasti, ja ovi nousee vähän kerrallaan. Ensin sinkku karsii yhden pois säärien peruseella, sitten ovi nousee vähän lisää ja seuraava karsitaan pois lantionseudun ulkonäön perusteella, ja niin edelleen.
Näin ohjelmasta kaksi klippiä, joista ensimmäisessä nuori mies valitsi naisten joukosta itselleen deitin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että onpa seksistinen ja ulkokuorta ihannoiva kaamea ohjelma. Mutta oli itseasiassa hauska kuulla sinkun mietteitä ja se, miten hän ei arvottanutkaan niitä barbie-piirteitä aivan niin korkealle kuin olisin odottanut. Sain itseni kiinni: tuomitsin hänet ja ohjelman ehkä turhan nopeasti.
Seuraava sinkku oli muistaakseni biseksuaalinen nainen, jota kiehtoi erityisesti kandidaatit, joilla oli käynnissä sukupuolenvaihdos. Hauskaa, ettei ohjelma ollutkaan täysin heteronormatiivinen! Oli todella kiinnostava kuulla, millaiset asiat kiinnittivät toisen sinkun huomion.
Kiinnostavaa kyllä, molemmat täysin ulkonäön perusteella tehdyt matchit olivat todella onnistuneita ja parien kemia näytti toimivan. Kaikki tämä sai minut näkemään hyvin konkreettisesti, että vaikkei voisikaan vastata kaikkien ihanteita, olemassa on silti todennäköisesti joku, jolle on juuri sopiva.
En ole koskaan stressannut ulkonäköäni, mutta tuossa hetkessä tajusin, että sehän on täyttä timanttia! Niin kuin loppupeleissä on kaikkien muidenkin. Tuo outo ohjelma vakuutti ainakin minut siitä, että kauneus on todellakin katsojan silmissä. (En ole katsonut sitä enää sen jälkeen, enkä tiedä millaista settiä se tyypillisesti pitää sisällään. En siis voi varauksetta suositella sitä. Mutta nuo kaksi klippiä saivat minut kyllä ajattelemaan!)
Tästä valaistumisesta johtuen olen boudoir-kuvauksesta innoissani entistäkin enemmän. Tottahan tällainen upeus on syytä ikuistaa! Huomenlahjakuvaus on tähän tarkoitukseen juuri sopivan turvallinen ympäristö. Yksityinen, ja kuvat menevät vieläpä hyvään tarkoitukseen eli iloksi kumppanilleni.
Siksi siis huomenlahjakuvaus! Tämän kirjoittaminen sai minut ajattelemaan melko luontevaa suhdettani ulkonäkööni, joten jos sekalaiset pohdintani aiheen ympäriltä kiinnostavat, lue ihmeessä eteenpäin.
Aina välillä törmään keskusteluihin siitä, että mitä kohtaa kehossaan kukakin inhoaa. Itse en ole koskaan erityisemmin inhonnut mitään itsessäni, mutta tällainen ajattelutapa ei taida olla mikään itsestäänselvyys. Nähtyäni kaiken maailman törkyä netissä, olen tajunnut olevani melko onnekas, kun en koskaan joutunut kuulemaan keneltäkään ajattelemattomia ilkeitä sanoja ulkonäkööni liittyen.
Asiaan vaikuttaa myös naisille markkinoitu selvästi ongelmallinen ”viihde”. Kuinka moni meistä onkaan kuullut vinkkejä siitä, miten tietynlaisilla vaatteilla voi häivyttää piiloon vaikka vatsan. Tämä on suora viesti siitä, että vatsa -tai mikä nyt ikinä kirjoituksen tai ohjelman kohteena onkaan- on jotain hävettävää, joka tulisi peittää. Sama pätee hyväntahtoisiin ihonhoitovinkkeihin. ”Peitä kauneusvirheesi näillä voiteilla” – anteeksi, mutta kenellä on valta määritellä ihon ominaisuuksia virheiksi? Listaa voisi jatkaa loputtomiin, joten ei ihme, että monen katse hakee peilin edessä ollessaan helposti epäkohtia. Tätä vastaan boudoir-kuvia ottavat valokuvaajat käsittääkseni taistelevat: he haluavat auttaa kuvattaviaan näkemään itsensä uudessa valossa.
Tunnistan naistenlehtien ja tyyliohjelmien luomien ajatusten kaikuneen joskus myös omissa korvissani, mutta ikävuodet ovat tuoneet ainakin minulle paljon armollisuutta ja mukavalta tuntuvaa välinpitämättömyyttä. Nyt kun tämä blogi häiden siirtämisen vuoksi venyy, on hauska päästä näkemään, muuttuuko ajatteluni tällä saralla vielä johonkin suuntaan. Olen sivunnut aihetta ikivanhassa häädiettejä käsittelevässä postauksessani, jossa pyörittelin erilaisia painooni liittyviä ajatuksia.
Juuri nyt ajattelen kutakuinkin näin: on päiviä, jolloin laittaudun ja tunnen oloni viehättäväksi ja on päiviä, jolloin ei tunnu ihan yhtä hehkeältä – mutta niistä en jaksa stressata. On päiviä, jolloin meikkaaminen on kivaa ja päiviä, jolloin se tuntuu turhalta rutiinilta, jonka jätän väliin. Lisäksi on kesäpäiviä, joina seison peilin edessä auringon vaalentamine hiukseneni kesakot kasvoilla ja totean mielessäni, että näytän ihanan kesäiseltä.
Ehkä tämä joustavuus on jotain, joka tuo minulle tietyn itsevarmuuden ulkonäön suhteen. Ulkonäkö ei ole lukittu tila, joka määrittäisi minua. Yksi huono tukkapäivä ei tarkoita sitä, että olisin ikuisesti tuomittu kulkemaan hiuksissa, jotka tuntuisivat lannistavan minua. Yksi huono tukkapäivä ei toivottavasti ole se asia, joka minusta jää muille mieleen tai edes etäisesti voisi ketään kiinnostaa.
Uskon ja toivon, että muiden mielikuvat minusta syntyvät aivan muista asioista. Esimerkiksi siitä, millainen tyyppi minusta kuoriutuu esiin kun innostun jostain tai pääsen uppoutumaan johonkin syvälliseen keskusteluun. Tämänkaltaisissa hetkissä meistä kaikista löytyvä sisäinen hehku on parhaimmillaan niin kirkas, että sen valossa ulkokuorta ei edes huomaa.
Summa summarum, luonnollisesti iloitsen hetkistä, joissa tunnen oloni erityisen viehättäväksi, mutta en tavoittele niitä mitenkään kovin suurella intensiteetillä. Tiedän satunnaisten piristysruiskeiden, kuten vaikkapa kampaajan hääpäivänä laittamien hiuksien, toimivan sopivissa määrin.
Onko siellä ruudun toisella puolella joku, joka ajattelisi tähän suuntaan? Kuuletko näissä mietteissä jotain tuttua?
Tai oletko ehkä katsonut Naked Attractionia? 😀 Mitä ajatuksia se herätti?
Matkalaulu 