Hääjuhlamme alkoi vihkimisellä iltapäivällä kello kolme. Kello kolmea edeltää aika monta tuntia hääpäivää, ja nuo itse juhlaa edeltävät tunnit ovat tämän kirjoituksen aiheena. Eli jos laittautumisoperaatio, valokuvaus ja viimeiset fiilikset ennen h-hetkeä kiinnostavat, tämä teksti on sinua varten.
Tuli melkoinen mammuttipostaus, mutta toivottavasti väliotsikot auttavat sinua halutessasi annostelemaan tekstiä sopivissa erissä!
Aamu
Kaasoni olivat tosiaan tulleet meille perjantaina viettämään iltaa ja yöksi. Kävin yöllä yhä kierroksilla edeltävän viikon jäljiltä, enkä nukkunut kovin hyvin. Jonkin verran kuitenkin. Siskoni taisi olla ensimmäinen herääjä, sillä hän meni suihkuun, ja meidän muiden kellot soivat vähän yli kuusi. Sulhanen taisi myös havahtua tässä kohtaa, mutta jatkoi iloisesti unia meidän lähtömme jälkeen.
Jos sinulla on mahdollisuus valita, suosittelisin hääaamun viettämistä paikassa, jossa on kaksi kylpyhuonetta tai vessaa. Meidän kerrostaloasunnossamme ei ole, ja taisimme aina välillä joutua jonottamaan kylppärin vapautumista. Muuten aamu oli sujuva: kaikki kassit olivat valmiina eivätkä jääkaapissa odottaneet eväätkään unohtuneet. Lähdimme matkaan pari minuuttia aikataulusta jäljessä puoli seitsemän aikoihin. Ajo Vantaalta Töölöön oli ehkä sujuvin koskaan: ei auton autoa ja Manskulla pelkkää vihreää aaltoa. Otimme autossa ennen lähtöä materiaalia muodonmuutos TikTok-videota varten, mutta loppupään videon ottaminen unohtui kokonaan.
Meidän oli tarkoitus olla Kampaamo Solassa seitsemältä, ja lopulta taisimme olla siellä ehkä kuutta yli. Aikataulumme oli onneksi suunniteltu väljäksi, joten pieni myöhästyminen ei vaikuttanut mihinkään. Sen verran optimoimme, että minä ja kaaso M hyppäsimme kyydistä oven edessä ulos, ja kaaso H (joka ystävällisesti oli lupautunut kuskiksi) jäi vielä etsimään parkkipaikkaa.
Laittautumassa Kampaamo Solassa
Olin suunnitellut meille laittautumiseen aikataulun, sillä laitettavia riiti. Minä, kaksi kaasoa, kaksossiskot, äitini ja mummoni eli yhteensä 7 henkilöä. Homma onnistui, kun toinen kaksosista päätti meikata itse, toisen meikkasi hänen meikkaajakaverinsa ja äidin ja mummon hiukset laittoi ihan eri kampaaja. Toisin sanoen meikkaaja-Annalle tuli minun lisäkseni neljä meikattavaa eli minä, kaasot, äitini ja mummoni ja Solan Tarulle myös viisi kammattavaa eli minä, kaasot ja perheeni kaksoset.
Minun laittamiseeni varattiin hieman pidemmät ajat kuin muille: sekä kampaukseen ja meikkiin tunti ja vartti, muille tunnit molempiin. Näin aikatauluttaen olimme pitkään Solassa rauhallisissa merkeissä kolmistaan Annan ja Tarun kanssa: muut liittyisivät seuraamme kun heidän kampauksensa ja meikkinsä toisaalla valmistuisivat. Vuorottelimme kaasojen kanssa meikissä, kampauksessa ja aamupalaosastossa ja juttelimme häihin liittyvistä asioista, kauneudenhoidosta ja kampaamoiden asiakaskokemuksista. Tunnelma oli leppoisa. Itselläni oli raukea olo: nyt saattoi vain istua paikoillaan ja antaa muiden hoitaa hommat. Täydellistä!
Kukkatoimitus saapui ollessani viimeisiä hetkiä kammattavana. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä pitänyt pyytää toimitus ronskisti vain heti seitsemäksi: nyt olimme tilanteessa, jossa Taru sommitteli kukat jo olemassa olevan kampauksen joukkoon. Homma olisi ehkä voinut olla helpompi, jos kukat olisivat olleet mukana jo rakennusvaiheessa. My bad, en voi syyttää asiasta muita kuin itseäni 😀 Neljä ruusua jäi yli, mutta kaaso H keksi niille hyvää käyttöä: ne kiinnitettiin bändimme poikien takin liepeisiin.
Olin itse ensin kampauksessa, jonka jälkeen minulla oli tunti taukoa ennen meikkausvuoroani. Tauon aikana join kahvia, proteiinipirtelön, söin karjalanpiirakan ja vähän hedelmiä. Tässä kohtaa muistan olleeni valtavan nälkäinen: ehkä viikon jäljiltä oli kertynyt energiavajetta. Pesin myös hampaat ja laitoin piilolinssit silmiini, jotka onneksi menivät ykkösellä.
Samalla kaasosiskoni meikki oli jo ehtinyt valmistua ja hän oli kampaustuolissa. Hänen lookinsa valmistuminen tuntui olevan jonkinlainen käännekohta: hän näytti aivan upealta ja se nostatti juhlatunnelmaa todella paljon! Homma alkoi muuttua todeksi! Kaasojen hiuskukat sopivat heidän tummanvihreisiin mekkoihinsa aivan loistavasti. Alla kuvia kaaso H:n kokonaisuudesta.
En enää muista, olinko meikkattavana siinä vaiheessa, kun muu porukka tuli Solaan. Se saattaisi kuitenkin selittää sitä, etten muista meikin valmistumisesta mitään sen kummempaa. Siksi olenkin iloinen, että kävin koemeikissä! Anna teki aivan käsittämättömiä taikoja kasvoilleni ja kaivoi minusta esiin aivan uuden puolen, johon tutustuin ilolla. Oikeasti aika huikeaa oivaltaa, että kyllä minustakin olisi filmitähdeksi! Alla kuvia, jotka otin, kun fiilistelin koemeikkiä kotona. Annan kädenjälkeen voi tutustua instassa tilillä @lipsasredasroses. Mutta tosiaan, koemeikkiä ja koekampausta voi suositella ihan vain siitäkin syystä, että saa hääkuviosta kaiken mahdollisen irti: kaikkea ei vain ehdi hääpäivänä omaksumaan.
Ohjeistusten mukaisesti loput siskoistani, äitini, mummoni, siskontyttöni ja kaasosiskoni poikaystävä saapuivat paikalle klo 11.30 ja tuosta hetkestä ajan kulku tuntui kiihtyvän. Meidän perheessä on paljon energiaa, ja kampaamo täyttyi toisten kampausten ja meikkien ihastelusta sekä kukkien ihmettelystä. Erityisesti siskontyttöni seppele herätti paljon ihastusta ja innostusta.
Muiden juhlailmeen rakentuminen nosti kyllä omaa fiilistäni todella paljon! Anna taituroi mummolleni todella tyylikkään meikin, ja hänessä oli samankaltaista eleganssia kuin esimerkiksi Ruotsin kuningatar Silvialla. Vau! Myös kaksoset halusivat hiukset osittain auki, ja Taru onnistui tekemään kaikille eri tavalla kiinnostavat kierteet ja kiharat. IG-tililtä @kampaamosola löytyy kolme kuvaa seurueemme hiuksista, käy ihmeessä tsekkaamassa! Taru on kyllä melkoinen taituri!
Olin suunnitellut päivän kulun siten, että valokuvauksemme alkaisi klo 12.30. Kampaukseni ja meikkini olivat valmiina 11.30, joten minulle jäi tunti aikaa nopealle ruokailulle, huulipunien viimeistelylle ja mekkoon ahtautumiselle ja muutaman minuutin ajomatkan päässä olevalle juhlapaikalle siirtymiselle. Tilasimme Picnicistä ruokaa, ja vaikka minulla oli aamulla nälkä, ei lounasaikaan tehnyt oikein mitään mieli. Jätin lohisalaatista osan siskoni syötäväksi.
Siirtyminen Kalastajatorpalle ja sulhasen aamu
Vaatteet niskaan, kamat kasaan ja menoksi! Vaikka meillä oli reilusti aikaa ja aamu oli rauhallinen, tuli vikoihin minuutteihin pientä hulinaa. Kaaso H otti onnistuneesti homman haltuun ja lähetti esimerkiksi kaasosiskoni poikaystävän noutamaan autoa. Autossa keskityimme toki navigointiin mutta myös avasimme ääniämme, olihan meillä molemmilla tiedossa päivän mittaa vielä lauluhommiakin.
Olimme Kalastajatorpalla kaksi minuuttia alkuperäisestä aikataulusta jäljessä, mutta koska aikataulu oli mietitty väljäksi, ei se aiheuttanut ongelmia. Nousin autosta, mutta kurvasin heti sen taakse piiloon: näin nimittäin sulhasen kävelevän hotellin suunnalta kohti Pyöreää Salia, ja meillä oli first look -kuvaukset vasta edessäpäin.
Sulhasen aamuun kuului nukkumista vielä meidän lähtömme jälkeen, rauhassa syöty aamupala ja pohdintaa siitä, mitä tarvitsisi mukaan. Hän huomasi kallossien puuttuvan, mistä seuranneet etsinnät ja kaverilta lainaamiseen liittyvät kyselyt aiheuttivat yleistä hämminkiä. Lopputulos oli se, että hän ajoi Kalastajatorpalle tuntien pientä kiirettä, ja oli lopulta vartin (onneksi jälleen myös hänen osaltaan väljäksi suunniteltua aikataulua) jäljessä. Sulhanen kävi hakemassa avaimen Kalastajatorpan hotellihuoneeseemme ja heitti sinne minun etukäteen pakkaaman reppuni, jossa oli seuraavan päivän vaatteet, toalettilaukku ja huomenlahja. Huoneelta sulhanen lähti kävelemään Pyöreää Salia kohti ja kohtasi kaaso H:n, joka hoputti hänet meren rannassa olevaa huvimajaa kohti, jonne olimme suunnitelleet first look -kuvaushetken. Pienen hetken kuluttua lähdin kävelemään sulhasen perään.
Kuljin rantaan Kalastajatorpan sisätilojen poikki roudaamassa olleille bändikavereilleni vilkutellen. Jostain syystä ollessani aulassa tapahtui pieni vastoinkäyminen: kimpusta napsahti yksi ruusu poikki ilman sen kummempaa näkyvää syytä. Tuossa hetkessä hädin tuskin noteerasin asiaa, enkä enää muista, minne laitoin irronneen kukan. Lopullisessa kimpussa oli hieman vähemmän punaista kuin aamulla käteen saamassani, ja yhteisten vuosiemme mukaan valittu ruusumäärä ei enää osunut kohdilleen. Asiaa ei kuitenkaan tiennyt kukaan muu kuin minä ja itsekin unohdin sen nopeasti. Toinen pieni sattumus liittyi sulhasen ja bestmanin vieheisiin: muistimme laittaa ne paikoilleen vasta ekojen kuvien ottamisen jälkeen, onneksi kuitenkin aivan kuvauksen alussa.
First look -kuvaus, potretteja ja hanhiepisodi
Yritin kovasti selittää first look -kuvauksen konseptia sulhaselle, mutta osoittautui, ettei hän ole ihan tarpeeksi romanttista sorttia nähdäkseen tilanteen herkkyyttä edes ajatuksen tasolla. Jostain kuvaukset kuitenkin alkavat, ja samaan syyssyyn hetkestä voi tehdä vähän spesiaalimman. Tilanteesta saatiin kivoja kuvia, vaikkeivät kummankaan meistä silmäkulmat kostuneet.
Meidän first look oli toteutettu siten, että sulhanen seisoi merenrannan tuntumassa olevassa huvimajassa kasvot merelle päin. Minä kävelin hänen taakseen, ja sulhanen kääntyi minuun päin. Olen joskus kuullut pohdittavan, tuleeko first look -kuvaustilanteesta liian lavastetun tuntuinen, mutta meidän sessiomme soljui eteenpäin luonnollisesti ja vaihdoimme katoksessa spontaanisti suukot.
First lookin jälkeen kadotin ajantajuni aivan täysin, enkä tiedä yhtään, miten paljon käytimme potrettien ottamiseen aikaa. Ehdimme kuitenkin monenlaista: seisoimme laiturin päädyssä, portaikossa ja rannan tuntumassa nurmikentällä, istuimme katoksessa ja kannon nokilla. Otimme hassuttelukuvia ja vakavan vanhan ajan poseerauksen. Sulhasen kiinnittäessä viehettään kuvaajamme Taika (Taikan kuvia löytää instasta tililtä @talepics_, kannattaa tsekata!) otti kuvia minusta, minkä jälkeen oli sulhasen yksinkuvien vuoro. Niistä tuli oikein komeita! Olimme kuulemma helppoja kuvattavia, sillä otimme luontaisesti monenlaisia asentoja. Kaikki Huippumalli haussa -ohjelmaa katsoen vietetyt tunnit ovat kantaneet hedelmää!
Laiturin nokassa kuvatessamme sattui koko päivän isoin vastoinkäyminen. Ja kun tämä on isoin, voi sanoa, että pääsimme aika vähällä! Pieniä sattumuksia, mutta ei mikään, mikä olisi kaatanut aikataulut tai vaikuttanut mielialaan sen kummemmin.
Vaikka käytimme laahuksen alla muovia suojana, ei se riittänyt suojaamaan mekkoani tuoreelta hanhen jätökseltä. Laiturilta poistuessamme huomasin laajusta kannatellessani jotain vihertävää, jonka olin taitavasti levitellyt pariin kohtaan pitsikirjailua. Onneksi kaasosiskoni oli koko ajan avustamassa meitä ja sai nopeasti paikalle märkää paperia, jonka avulla tilanne ratkesi. Putsausoperaation aikana Taika otti sulhasen potretit, joten sikäli aikaa ei onneksi mennyt hukkaan. Laahuksen puhdistuksesta on hauska kuva, jossa katseeni näyttää siltä, että se voisi tappaa pari hanhea. Laahus onneksi puhdistui sen verran hyvin, ettei mitään vihertävää osunut enää päivän aikana silmiini.
Meidän potreteillemme oli varattu puolitoista tuntia aikaa. Epäilen, että käytimme vähemmän, sillä ehdimme niin mukavasti ottaa ryhmäkuvia kaasojen ja bestmanin kanssa ja vähän myöhemmin perhekuvat kaikessa rauhassa. Niille oli alunperin varattu puoli tuntia, mutta veikkaisin, että käytimme enemmän aikaa. Hyvä niin, sillä erilaisia kokoonpanoja riitti: me ilman toisiamme omien perheidemme kanssa, me perheidemme kanssa, me äitiemme kanssa, me isiemme kanssa, me mummojen kanssa, me yksin kaikkien edellä mainittujen kanssa, me sulhon veljien kanssa, me minun siskojeni kanssa, me ja sisarukset yksitellen puolisoineen…
Kuulin ryhmäkuvia otettaessa akustisen kitaran sävelien kantautuvan vihkipaikaltamme: kitaristimme testasi äänentoistoa. Tunteet nousivat vähän pintaan ja muutama kyynel taisi kohota silmiini. Kaikki oli rakentumassa kasaan!
Oli mahtavaa nähdä kaikki juhlatamineissa! Näin siistinä en varmaan ole koskaan perhettäni nähnytkään: kaikilla oli pitkät mekot ja eri värit näyttivät kuvissa todella hyvältä. Kaasosiskollani vihreää, äidilläni burgundia ja kaksosilla sinistä ja punaista. En tiedä, olivatko he suunnitelleet jutun etukäteen, mutta lopputulos oli tyylikäs!
Kuvista tuli todella ihania! Otimme ne laiturilla utuista mutta valoisaa taustaa vasten. Vaikka olimmekin pitkään ulkona, ei minua paleltanut missään vaiheessa. Muistelisin lämpöä olleen reilusti yli kymmenen astetta. Vaikka sääennustuksesta ei oikein ottanut selvää, olin jotenkin koko ajan aivan varma, ettei sataisi. Oikeassa olin! Uhkakuvista huolimatta maakaan ei ollut märkä ja laahukseni säilyi kuivana ja siistinä hanhivälikohtausta lukuunottamatta.
Vihkimisen odottelua
Vähän ennen puoli kolmea oli aika tulla jälleen tietoiseksi kellon olemassaolosta, sillä puoli kolmelta vihkijän oli määrä tavata meidät ja todistajamme tarkistaakseen henkilöllisyytemme. Siirryimme odottelemaan käräjäoikeuden notaaria Pyöreän Salin parvelle. Tässä kohtaa näin juhlasalin ensimmäistä kertaa loistossaan, ja upealtahan siellä näytti!
Parvelta katselimme ulos terassille eli vihkipaikalle, jonne alkoi pikkuhiljaa kertyä ihmisiä. Vihkijä tuli pari minuuttia myöhässä, ja ne pari minuuttia tuntuivat aika pitkiltä. Otimme selfieitä ja todistajat elikkäs minun siskoni ja sulhon veli ehtivät lyhyesti tutustua toisiinsa. Kukkaistyttömme oli mukana parvella odottelemassa eikä vaikuttanut kovinkaan jännittyneeltä, vaikka edessä olikin tärkeä tehtävä.
Samaa voisin sanoa itsestäni: mitä lähemmäs hääpäivää ja mitä lähemmäs vihkimistä tultiin, sitä rauhallisempi olin. Minua ei jännittänyt missään vaiheessa -kunhan nyt yritin varmistaa sujuvan juhlan ja olla unohtamatta mitään. Stressiä kyllä, mutta ei jännitystä. Sulhastakaan ei jännittänyt: mitäpä meille voisi siellä rakkaiden ihmisten keskellä tapahtua.
Notaarin saavuttua paikalle hän tarkisti meidän kaikkien passit ja kirjoitti vihkitodistuksen. Se taisi olla se kaikista virallisin osuus! Ei kerrota kenellekään, että seremonia tuli siihen ikään kuin kaupanpäällisiksi.
Olimme sopineet, että kitaristi aloittaisi soiton tasan kolmelta. Muutamaa minuuttia aikaisemmin tulimme alas parvelta ja asetuimme jonkin sortin muodostelmaan. Kaaso H oli paikalla auttaakseen laahuksen kanssa, ja siskokaasoni odotti alttarilla. Olimme ohjeistaneet kukkaistyttöä kävelemään hänen eli kummitätinsä luokse. Siinä sitä sitten odotettiin viimeiset erittäin pitkiltä tuntuneet minuutit! Olimme valmiita.
Huh, melkoinen mammuttipostaus! Kiitos, jos jaksoit kiinnostua hääpäivämme kulusta ja lukea tänne asti 🙂 Jaa suuret kiitokset vielä Tarulle, Annalle ja Taikalle – teidän kaikkien kanssa oli todella mukavaa ja luontevaa olla! Oli mahtavaa saada teidät osaksi päiväämme!
Tästä se hupi vasta alkaa!
T. K
Kuva Pexelsistä, kuvaaja Valeria Boltneva
Kuva Pexelsistä, kuvaaja Ahmed Aqtai
Kuva Pexelsistä, kuvaaja Bryan Schneider
Matkalaulu 