Matkalaulu ja muuta musiikkia

En olekaan vielä tainnut kertoa, mistä tämän hääblogini nimi tulee! Tässä tarina höystettynä häidemme musiikkivalintoihin liittyvällä yksityiskohdalla.

Olin leikitellyt ajatuksella blogista jo tovin, mutta itse perustaminen tapahtui hyvinkin nopeasti ilman sen suurempaa suunnittelua. Lennosta piti siis keksiä hyvä nimikin. Emme tuossa vaiheessa (tai vieläkään) tienneet häistämme paljoakaan, mutta yksi asia oli varma: häätanssimme tanssittaisiin Chisun Tuu mua vastaan -kappaleen tahtiin. Kappale julkaistiin aikana, jolloin meidän todella piti tulla toisiamme vastaan, eikä kauniiden sanojen teho ole vuosien myötä laantunut. Koen kappaleen sisältävän monia muistutuksia siitä, miten tärkeää on todella olla yhteydessä siihen ihmiseen, jonka vierellä kulkee. Se myös korostaa sitä -vaikka itsenäisiä naisia tässä ollaankin- miten avuton ja yksin lopulta on ilman ihmistä, johon on saanut kunnian tutustua syvällisesti.

”Ilman sua täällä ei oo paljon mainittavaa.”

Voin jo kuulla mielessäni ystäväni (<3) laulavan meille:

”Valitsen sut aina vaan niin kauan kun me kohdataan, tuu mua vastaan.” 

ja

”Ja kysy multa uudelleen, tahdotko, ja niin edelleen, sä tiedät vastauksen.”

Kaiken lisäksi Chisu on yksi lukuisista artisteista, joista me molemmat pidämme ja joka soi säännöllisesti aamupalahetkiemme taustalla. ❤

Blogin nimeä miettiessäni ajattelin, josko tämän kappaleen sanoista olisi löytynyt jotain inspiroivaa. Pian ajatukseni kuitenkin siirtyivät toiseen suosikkiimme, PMMP:hen. Matkalaulu on ollut erään bändini ohjelmiston kulmakiviä ja olen aina pitänyt kappaleen myönteisyydestä. Se myös tässä tapauksessa kuvaa mukavasti sitä, miten jo tie hääjuhlaan on jotain, mistä iloita ja nauttia.

”Perillä on tuolla, edessämme jossain, mennään mutta ajetaan hiljempaa.”

”Tämä voi olla koko elämämme ihanin päivä, ajetaan hiljempaa. Toivon että matka jatkuu jatkuu vaan.”

Ja näin blogini nimi oli syntynyt hienojen muusikoiden pienoisella avustuksella. ❤

T. K

Isoja ajatuksia avioliitosta

Neljän vuoden seurustelun jälkeen sain kunnian sanoa poikaystävälleni tahdon. Onhan se nimittäin hieno asia, että joku osoittaa haluavansa viettää juuri sinun kanssasi koko loppuelämänsä! Koska koko elämä pitää sisällään mahdottoman monia sävyjä ja erilaisia tilanteita, on hyvä muistaa, ettei tie varmastikaan tule olemaan helppo. Kaiken hyvän ohella juuri näihinkö kumppanissani oleviin pieniin ja isoihin vikoihin haluan sitoutua? Mitä minä voisin tehdä ollakseni mahdollisimman hyvä tuki toiselle koko loppu elämäksi ja minimoidakseni mahdolliset minusta johtuvat harmistuksen kohteet? Haluan nostaa kissan pöydälle: ainakin itselläni avioitumiseen on liittynyt vakavahkoakin pohdintaa. Jostain syystä tästä ei juurikaan puhuta. Mitä jos me eroammekin melkein heti? Kehtaako häitä edes hirveästi hehkuttaa?

Onneksi puhuminen auttaa purkamaan sekalaisia ajatuksia ja laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Eräs juuri naimisiin mennyt ystäväni sanoi, että eihän kukaan voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu -miksi siis pelätä sitä etukäteen? Miksi jättää elämä elämättä? Samainen ystävä myös sanoi poteneensa pientä identiteettikriisiä siitä, että ei enää koe samalla tavalla kuuluvansa lapsuudenperheeseensä: hänellä on nyt oma uusi perhe. Sekin on iso muutos elämässä, ja olen iloinen, että hän jakoi tuon ajatuksen. Jos siis häävalmistelu kirvoittaa sinussa vakavampiakin mietteitä, ei syytä huoleen: ilmeisesti niin käy ainakin muutamille! Kyse on isosta siirtymäriitistä, jota on ehdottomasti syytä pohtia vähintäänkin samalla vakavuudella kuin juhlan teemavärejäkin.

Pienistä päänsisäisistä pyörremyrskyistä huolimatta kaikki pohdintani johtaa aina siihen, että poikaystäväni on paras ystäväni. Hänelle uskallan olla täysin rehellinen. Hän ymmärtää täydellisesti haluni elää tietyllä tavalla aktiivista ja tavoitteellista mutta kuitenkin rentoa elämää. Hän jaksaa kuunnella minun juttujani ja opettaa minulle paljon uutta. Hän auttaa minua elämässä eteenpäin. Hän on hassu. Hän uskoo, että minusta tulisi hyvä äiti. Ihana mennä sinun kanssasi naimisiin!

Olen pari kertaa heittänyt ilmoille, että voisimme mennä naimisiin ilman hääjuhlaakin. Se ei tietenkään vastaisi sitä, miten jotenkin automaattisesti olen olettanut elämäni menevän. Mutta se, että voisimme aloittaa yhteiselämämme avioparina jo nyt, on kieltämättä houkutteleva ajatus. Mutta eipä tässä ole kiire mihinkään! Eikä ole mitenkään selvää, että vastaava tilaisuus saada elämän tärkeimmät ihmiset saman katon alle koittaisi lähiaikoina (tai edes ikinä), joten eiköhän ne bailut ole syytä järkätä!

Tällaista tällä kertaa! Ehkä seuraavassa postauksessa pääsisin jo itse hääjuhlan pariin?

T. K