Meille oli hääsuunnittelun ja oikeastaan jo heti seurustelun alusta lähtien selvää, että emme avioituisi kirkollisin menoin. Jonkinlainen vihkiminen osana häitä tuntui kuitenkin asiaankuuluvalta, joten juhlapaikkaa valikoidessa yksi keskeinen kriteeri oli se, voisiko vihkimisen toteuttaa jossain viehättävässä ympäristössä.
Vaikka vaihdoimme juhlapaikkaa viime hetkellä, tästä ei onneksi tarvinnut tinkiä. Meidät vihittiin Kalastajatorpan pihamaalla olevalla isolla tasanteella meren, puiden ja puistomaisten istutusten ympäröimänä. Vihkimisestä otetuissa videoissa kuuluu taustalla linnunlaulua, mikä on minusta todella viehättävä iloisena yllätyksenä tullut yksityiskohta.
Olimme onnekkaita eikä hääpäivänämme satanut tai ollut kylmä. Jos näin olisi ollut, olisi meidät vihitty Pyöreän Salin vieressä olevassa aulatilassa, jonka päädyssä on ikkunoita lattiasta kattoon ja näkymä merelle. Ei sekään huono vaihtoehto olisi ollut! Aulatila kuulostaa ehkä vähän kalsealta, mutta oli todellisuudessa siisti ja juhlava ja vihkiminen olisi luonnistunut siellä mainiosti.
Kuten kerroin hääpäivän aamua käsittelevässä postauksessani, odottelimme vihkiseremonian alkua Pyöreän Salin parvella. Sieltä näimme ihmisten pikkuhiljaa valuvan paikalle. Pihalle oli aseteltu muutamia tuoleja, mutta kukaan ei tainnut rohjeta istua niille, vaan ihmiset asettuivat tuolien ympärille ehkä siksi jotkut päätyivät lopulta seisomaan hieman etäälle. Epäilen, että puheet eivät kuuluneet ihan kauimpana seisoneille. Pihalta sai sähköä, mutta loppuvaiheissa kenelläkään ei tainnut olla virtaa mahdollisen äänentoiston miettimiseen.
Olimme alusta asti olleet sulhasen kanssa sitä mieltä, että vihkimisen kestäessä vain muutaman minuutin, emme satsaisi siihen esimerkiksi koristemielessä juurikaan. Alttarin virkaa saivat toimittaa isoihin ruskeisiin pulloihin maahan asetellut daaliat, joita hyödynsimme koristelussa muutenkin.
Suunnitelma oli seuraava: tasan kolmelta bändini kitaristi Lauri alkaisi soittaa akustisella kitaralla Mestaripiirroksen sointukiertoa, jonka säestämänä kävelisimme sulhon kanssa yhdessä alttarille. Meidän edessämme käveli kukkaistyttömme ja takanamme kaasoni, joka auttoi kannattelemaan mekkoni laahusta. Alttarilla odottivat bestman ja toinen kaaso eli kukkaistyttömme täti, jonka luokse olimme ohjeistaneet häntä kävelemään. Kävelyn jälkeen ilman sen kummempia saatteita toinen bändikaverini ja ystäväni pitkältä ajalta, basso Aleksi Matikainen, lauloi Laurin säestyksellä Leif Wagerin Romanssin. Romanssin jälkeen oli vihkikaavan vuoro, jonka paikalle saapunut käräjänotaari hoiti mallikkaasti.
Notaaria olisi voinut pyytää lausumaan esimerkiksi jonkun runon, mutta meille ei tullut mieleen mitään tiettyä ja jostain syystä vartavasten etsiminen ei tuntunut meistä luontevalta. Jotain meistä aidosti kumpuavaa tai sitten ei mitään, joten pitäydyimme lyhyessä ja ytimekkäässä vihkikaavassa, jonka voi lukea esimerkiksi täältä.
Heh, ehkä rivien välistä voi aistia, että vihkiminen ei tainnut olla meille kummallekaan mitenkään suunnattoman tärkeä hetki. Tätä kirjoittaessa varmistin asian vielä mieheltäni, ja hän oli asiasta samoilla linjoilla: emme satsanneet itse vihkimiseen ajatuksen tasolla juuri lainkaan. Emme vain ole sillä tavoin romanttisia. Toki ainakin minulla silmäkulma hieman kostui Aleksin laulaessa, mutta ehkä vihkiminen oli pikemminkin juhlava startti meille tärkeään päivään kuin esimerkiksi suuri yhteenkuuluvuuden huipentuma. Tai kuten mies tuosta sivusta heitti – ei ehkä ihan tosissaan – : ”pakollinen paha ennen kuin päästiin juhlimaan”. Ehkä meidän romanttinen puolemme tulee esiin siinä, miten olemme todella valinneet elää yhdessä ja pysyneet toistemme rinnalla päivä toisensa jälkeen. Muiden edessä lausuttu ”tahdon” on sen rinnalla pieni asia, vaikka toki sekin hetki oli mukava saada elää.
Vaikka seremoniamme olikin niukka ja vaikka äsken mainitsinkin, että emme ole maailman romanttisimpia ihmisiä, oli kaikki mukaan otetut asiat mukana syystä. Kukkaistyttö ja laahuksen kanssa auttava kaaso toivat mielestäni mukavan ripauksen juhlavuutta. Siskontyttöni oli suorastaan pakko valita kunniatehtävään, sillä hän rakastaa kukkia ja oli hauska päästä sen varjolla ilahduttamaan häntä kukkaseppeleellä (tosin hän oli hieman ihmeissään siitä, että miksi joku haluaisi repiä kukasta terälehtiä ja heitellä niitä 😀 ❤ ). Vaikka hän on vasta viisi, on hän todella reipas ja karismaattinen ja eikä arastele esiintymistä yhtään (kuten juhlamme kulkua kuvaavasta postauksesta voi lukea, hän halusi esimerkiksi laulaa mikkiin bändin setin jälkeen). Hänen iloinen olemuksensa juhlistaa jokaista päivää, joten miksei siis meidän hääpäiväämmekin! Uskon, että kunniatehtävä jäi hänelle mieleen ja 5-vuotiaana hän oli minusta juuri oikean ikäinen: kykenevä sisäistämään ohjeistukset mutta kuitenkin sen verran pieni, että homma ei tuntuisi nololta.
Mestaripiirros oli pitkään edellisen bändini ohjelmistossa ja siten minulle tärkeä kappale. Lisäksi se on yksi biiseistä, jota mies tykkää ajoittain neppailla kitaralla, ja Mariskan kauniit sanat sopivat perhejuhlaan mukaan mainiosti, vaikka laulun puuttuessa ihmiset kuulivat ne tällä kertaa korkeintaan mielessään. Romanssi taas oli osa kuoro-ohjelmistoani yliopistossa, ja yliopiston nais- ja mieskuorot olivat merkittävässä roolissa tutustumisemme kannalta. Romanssi toi seremoniaan ripauksen perinteikkyyden tuntua varsinkin Aleksin klassisen koulutuksen saaneella äänellä laulettuna. (Jos muuten haluat oopperalaulajan häihisi, Aleksin yhteystiedot saa laittamalla minulle viestiä!)
Muistan alttarille kävelystä sen, etten jostain syystä halunnut katsoa ympärillä seisovia ihmisiä, vaan keskityin katsomaan eteenpäin. Meidän olisi ehkä pitänyt perehtyä vihkikaavaan vähän tarkemmin, sillä keulimme hieman suutelemisen kanssa. Tajusimme asian muutaman sekunnin päästä, kun notaari kehotti meitä suutelemaan ja väkijoukosta kuului naurunhyrinää. Se ei luonnollisesti haitannut mitään vaan oli pikemminkin lämminhenkisyyttä tuonut hauska yksityiskohta.
Eräs suomea puhumattomista vieraista osasi kertoa meille, että seremonia kesti kokonaista kuusi minuuttia. Lyhyt ja ytimekäs, mutta sitäkin mukavammin meidän häihimme mukaan solahtanut juhlallisuus.
Ensi kertaan!
t. K
P.S. Suosittelen muuten ehdottomasti vihkijän varaamista käräjäoikeudesta! DVV:n kautta yksinkertainen asia tuntui järjestyvän turhan mutkikkaasti.
Matkalaulu 