Hei kaikille!
Kaikessa loogisuudessani (not) olen viime aikoina pohtinut paljon pöytiin tulevia kukkia. Hommasta olisi tarkoitus selvitä mahdollisimman edullisesti, ja monen muun bloggaajan tavoin olen tutkaillut paljon juhlakukat.fi-sivustoa. Tuntuu kuitenkin mahdottoman vaikealta tässä vaiheessa arvioida, paljonko kukkia tarvittaisiin. Vielä ei ole tietoa pöytämääristä tai siitä, miten pitkiksi riveiksi ne tullaan asettelemaan. Tarvitsemmeko pöytiin monta pientä asetelmaa? Ehkä muutan isomman pitkän pöytärivistön keskelle? Hmm.
Uskon kukkien kuitenkin olevan iso osa tilamme koristelua. Ostan leikkokukkia kotiin harvakseltaan -ehkä kerran vuodessa- vaikka niistä kovasti pidänkin. Olen niistä aina aivan fiiliksissä! Leikkailen pieteetillä hyvää imupintaa, laitan ravinteita ja poimin lehtiroskat pois vedestä. Itselleni kukkameri nostaisi päivän ehdottomasti normaalin illallistilaisuuden yläpuolelle, ja toivon että myös vieraamme saisivat pienen värikyllästyksen ja paon arjesta. Fakta kuitenkin on, että ihan mahdottomuuksiin meillä ei ole varaa, joten väheiset kukat pitää asemoida jotenkin fiksusti. Challenge accepted!
Millaiset kukat minulla on mielessä? (Kirjoitan minulla siksi, että miestä tämä ei mahdottoman paljon kiinnosta.) Heh. En halua kukkien näyttävän liian asetelluilta mutten myöskään liian boholta tai rönsyilevältä. Ripaus epäsymmetriaa mutta kuitenkin yhtenäinen tyyli. Värien en haluaisi olevan liian hentoisia: valoisa juhlatilamme kyllä kestää pientä revittelyä tämän osalta, eikä muita räväköitä suunnitelmia ole tiedossa 😀


Käytännössä tämä kaikki todenäköisesti tarkoittaisi itse rakenneltuja pieniä erikokoisia ja -korkuisia asetelmia yllä esiteltyyn tyyliin. Osassa voisi olla vaikka kolme kukkaa, osassa vähemmän. Näitä voisi sijoitella erilaisiin ryppäisiin pitkin pöytiä. Tässä kohtaa hääblogeilla kyllästetty mieleni lähti jälleen laukalle! Aloin jo vähän panikoimaan, että olemme haaskanneet hyvää lasipullojen ja -purkkien keräysaikaa -niin monen olen lukenut niitä haalineen. Sitten vilkaisin astiakaappiimme ja tajusin sen olevan täynnä nättejä viskilaseja ja muita astioita, joita voisimme hyödyntää. Tiedän vanhemmiltanikin löytyvän vaikka vallan mitä, joten paniikki seis. Toki kapea pullonkaula helpottaisi tätä hommaa, mutta murehditaan sitä joskus toiste.
Vaikkei tämä kovin vaikealta kuulostakaan, yhä pohdiskelen, onko tässä sittenkin jotain sudenkuoppia. Voisin suunnata jonkin sortin kukkasidontakurssille, jossa saisin vähän tuntumaa hommaan. Toisaalta voisi myös pyytää yksinkertaisesti tarjousta floristilta, mutta jostain syystä minulla on tästä hieman arvokkaampi mielikuva. Floristi kyllä houkuttelisi siinä mielessä, että ehkä hän osaisi hyödyntää eri lajikkeita minua monipuolisemmin.
Onneksi tässä on vielä aikaa miettiä! Jos jollakulla on kokemusta kukkien sommittelusta häitä edeltävänä iltana, kuulisin aiheesta mielelläni 🙂
T. K
Meidänkin juhlissa kukat on isossa osassa. Vaikea on tosiaan arvioida kukkamäärä ennen kun näkee juhlapaikan. Hyvä idea laittaa erikokoisia purkkeja ja pulloja maljakoiksi.
TykkääTykkää
Jep, niitä voi sitten sirotella ympäriinsä tilanteen mukaan! 🙂
TykkääTykkää