Juhlamme kulku

Ah, aika kirjoittaa itse hääjuhlasta!

(Ja miten kummassa aika on hujahtanut näin nopeasti? Miten olemme olleet jo yli kuukauden naimisissa? Miten edellisestä postauksesta on ehtinyt vierähtää pieni ikuisuus? Noh, sitä muiden kuin hääjuttujen puuhailu, iltojen hämärtyminen ja kuormittavasta alkusyksystä toipuminen teettää.)

Teen vielä monta syväsukellusta erilaisiin aiheisiin, kuten vihkimiseen, ohjelmanumeroihin ja ruokaan, mutta ajattelin näin alkajaisiksi kertoa häistämme ja juhlan kulusta noin pääpiirteissään. (Pohdin tovin, miten purkaa vyyhtiä, ja sain mainiota apua Häät.fi-blogiyhteisön kollegoiltani! 🙂 )

Yksi häihimme vahvasti vaikuttanut tekijä oli sen hetkiset koronarajoitukset. Ne vaikuttivat dramaattisesti siihen, millaiseksi suunnittelimme päivän kulun. Meidän kohdallamme rajoitukset tarkoittivat sitä, että anniskelu tuli lopettaa kello 22.00, bändin soiton loppua klo 22.30 ja vieraiden poistua tilasta kello 23.00.

Aika paljon piti siis saada mahdutettua iltapäivä kolmen ja ilta yhdentoista välille. Onnistuimme onneksi aika hyvin! Tai todella hyvin, sillä ehdimme tehdä kaiken, mitä halusimme, ja enemmänkin. Asioita helpotti se, että valokuvaus ja vihkiminen tapahtuivat juhlapaikalla. Siirtymiin ei mennyt aikaa, ja lopulta päivän kulku oli ainakin näin morsiamen näkökulmasta luonteva ja rauhallinen.

Vihkiminen kesti erään vieraan laskelmien mukaan kokonaista kuusi minuuttia pitäen sisällään musiikkia ja vihkikaavan. Tämän jälkeen siirryimme ihan muutaman metrin päähän Kalastajatorpan pihamaalla olevaan portaikkoon ja otimme ryhmäkuvia koko vierasjoukon kanssa. Ihmiset vähän kursailivat eturiviin tulemista, mutta lopulta kuvista tuli todella kivoja! Kuvaajamme Taika muistutti ihmisiä pitämään silmät auki, mistä sulhanen keksi, että otetaan kuva, jossa kaikilla on tarkoituksella silmät kiinni! Yllättävän hauska lopputulos!

Kuvan jälkeen oli onnittelujonon vuoro, minkä toteutimme pienellä koronaturvallisuusjoustolla eli halauksien sijaan kilistelimme kaikkien vieraiden kanssa. Kalastajatorpan henkilökunta oli tullut maljojen kanssa pihalle, ja me miehen kanssa seisoimme terassin sisäänkäynnin edustalla, mistä ihmiset jatkoivat sisälle ja lopulta saliin. Jono oli todella mukava ja oivallinen keino varmistua siitä, että kaikkia tuli tervehdittyä ajatuksen kanssa. Oli ihana nähdä ihmisten valoisat ilmeet!

Kuva: Taika Lehtimäki (rajaus minä)

Jonon jälkeen ihmiset odottivat lasien kanssa paikoillaan salissa, jonne saavuimme musiikin saattelemana. Kohotimme maljan salin ”ovella” eli portaikkojen juuressa samettiverhon kohdalla ja siirryimme hääparin pöytään. Bestman kertoi alkuun muutamia tarpeellisia yksityiskohtia (baari palvelee koko ajan!), minkä jälkeen oli kaasojen vetämän lyhyen ja erittäin matalan kynnyksen tutustumisleikin vuoro.

Juhlan alun olivat elementit sellaisia, jotka ehkä osaltaan antoivat osviittaa päivän tunnelmasta. Sisääntulomusiikkimme alkoi klassisen viulusävelmän mukaisesti, mutta vaihtui kesken kaiken rokkisovitukseksi (tästä lisää tulevassa musiikkipostauksessa). Tutustumisleikki, jossa piti nousta seisomaan itseä kuvaavan väittämän kohdalla, piti sisällään sellaisia asioita kuten ”haluan koiran”, ”minulla on nälkä” (bongattu jostain blogista, mutta en muista mistä! Virtuaalikiitokset joka tapauksessa!) ja viimeisimpänä ”minulla on tänään hääpäivä”, joka antoi tilaisuuden aplodeerata miehen kummille ja hänen vaimolleen, jotka olivat menneet naimisiin samalla päivämäärällä. Halusin tuoda mukaan lämminhenkisyyttä mutta myös huumoria.

Sitten olikin aika aloittaa ruokailu! Alkupalat tarjoiltiin buffetissa, ja ne saivat paljon kehuja vierailta – myös superkulinaristiystäviltämme, jee! Me miehen kanssa haimme ruokaa ensin. Otin aika vähän ruokaa, koska halusin päästä nopeasti kiertämään pöytiä ja juttelemaan vieraiden kanssa. Muutaman pöydän kiersimme parina, mutta jossain kohtaa emme enää huomanneet edetä näin virallisesti vaan jäimme juttelemaan enemmän omille läheisillemme toisen jo jutellessa viereisen pöydän omien kavereidensa kanssa.

Nopeat syömärit ehtivät jo tässä kohtaa saada taukoa virallisesta ohjelmasta, mutta pian Kalastajatorpan henkilökunta alkoi tarjoilla pöytiin pääruoka-annoksia. Pääruoan yhteydessä kaaso huomasi, että jotain taustamusiikkia voisi laittaa soimaan, ja sulhanen taisi tajuta, ettei ollut muistanut nakittaa sitä kenellekään ja lähti hoitamaan asiaa. Söin sitten tovin yksin, sillä sulhanen taisi unohtua reissulla jonnekin. Sama tuntui käyvän meille molemmille aika helposti pitkin päivää: aina suunnatessa jonnekin tuli pysähdeltyä ja tultua vedetyksi suuntaan jos toiseenkin.

Puolikuudelta oli ensimmäisen musiikkiesityksen aika. Bändini The Aftershaves soitti kaksi herkkää kappaletta, joiden jälkeen lauloin itsekin! Onnistuin pitämään esityksen sulhaselta salassa, mikä oli aika hyvä suoritus, sillä biisi pyöri paljon päässäni ja huomasin aika ajoin hyräileväni sitä ääneen. Onnistuin myös olemaan olematta tunnekuohun vallassa: hyvä suoritus, sillä edellisissä bänditreeneissä olin alkanut itkemään.

Biisien jälkeen oli puheiden vuoro, joita pitivät bestman, isäni, minä ja sulhanen. Pisimmästä puheesta vastasi sulhanen, jonka puhe taisi kestää kuusi minuuttia. Isäni taisi tehdä nopeusennätyksen, sillä hänen puheensa piti sisällään ehkä neljä lausetta 😀 Mutta sisältö, eli toisen kohteleminen hyvin, oli kultaa. Vanhempani ovat muuten olleet naimisissa nyt 29 vuotta ja yhdessä 39!

Seuraavana vuorossa oli kenkäleikki. Jos olisimme olleet aikataulusta jäljessä, olisimme karsineet kenkäleikistä. Olimme onneksemme hyvin aikataulussa, ja leikin jälkeen avautui yllättävänkin hyvin aikaa chillailla ennen kahvitteluja. Ihan mahtava juttu, sillä ehdin tässä kohtaa ottaa yhteiskuvia ystävieni kanssa.

Kakun leikkauksen oli määrä tapahtua kello 18.30. Saattaa olla, että viihdyin pihalla kaverikuvissa sen verran pitkään, että myöhästyimme tästä hieman, mutta kukaan ei tullut hoputtamaankaan, joten luulen tilanteen olleen hallinnassa emmekä jääneet myöhemmästä aikataulusta jälkeen.

Kakun jälkeen oli vuorossa häätanssimme, mistä jatkui luontevasti bändin ensimmäinen setti. Setin jälkeen otimme miehen kanssa vielä viimeiset potretit pihalla ja heti perään muitakin kaverikuvia. Ilta oli yllättävän lämmin ja ulkona tarkeni todella hyvin.

Seuraava kellontarkasti suunniteltu juttu oli iltapala kello 21.00, jota huomasin ihmisten kyllä nauttivan mutta en itse jostain syystä ehtinyt tai kokenut tarpeelliseksi syödä. Hassua kyllä, miehelle kävi samoin.

Kello 21.15 alkoi bändin toinen ja näissä olosuhteissa siis viimeinen setti. Juhlatunnelma oli aivan katossa, mutta sai yllättävän seesteisen lopetuksen, kun bändin viimeisen biisin jälkeen 5-vuotias siskontyttöni tahtoi päästä laulamaan päivän aikana säveltämänsä kappaleen. Sanoissa mainittiin ainakin, että ”tuuli heiluttaa sun hiuksia ihanasti” ja ehkä jotain linnuista, meren rannalla kun oltiin! Yleisö otti esityksen todella lämpimästi vastaan ja heilutti kännykän valoja.

Pohdimme kovasti, miten lopettaa ilta. Bändin soitto loppui 22.30 ja puoli tuntia olisi aikaa, ennen kuin vieraiden pitäisi viimeistään lähteä. Mitä tehdä, jotta fiilis ei aivan lässähtäisi? Päädyimme ajoittamaan viimeiseksi ohjelmanumeroksi sukkanauhan ja kimpun heiton. Hyvä idea! Tunnelma oli tässä kohtaa sopivan riehakas ja kaikki käytettävissä oleva aika saatiin hyödynnettyä.

Toivottavasti tämä postaus auttaa teitä ankkuroimaan kaikki tulevat syväsukelluspostaukset johonkin kontekstiin. Tavallaan oli myös mukava purkaa näitä aikatauluja yhtenä poikkeusaikojen dokumentaationa: tällaisia asioita sitä jouduttiin pohtimaan!

Päivän kulku oli kuitenkin lopulta oikein toimiva. Moni on sanonut, että menohaluja olisi ollut enemmänkin, mikä on minusta omalla tavallaan kiva kuulla 🙂 Onnistuimme luomaan juhlan, josta ei olisi malttanut lähteä pois! Tavallaan selkeä lopetushetki oli ihan hyvä juttu: kukaan ei joutunut pohtimaan, että jokohan väsyttää ja alkaakohan homma olla jo nähty. Olen kuullut tarinoita jatkoille lähteneistä, mikä on ilahduttanut meitä molempia todella paljon, sillä ihmisillä oli selkeästi kiva ilta. Eikä pidä toki unohtaa bestmanin luomia parkkipaikkajatkoja, jonne päädyimme itsekin juttelemaan vielä joidenkin vieraiden kanssa.

Ensi kertaan! Olisikohan silloin luvassa muutama sana siviilivihkimisen toteutuksesta juhlapaikan pihamaalla?

T. K

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s