Minne sovittelemaan morsiuspukuja? Osa 2

Hei kaikki hääpukuja yhä etsiskelevät ihmiset!

Koostin tähän postaukseen hieman tietoja kiinnostavista ja/tai omasta näkökulmastani katsottuna helposti saavutettavista hääpukuliikkeistä. Olen postauksen kirjoittamisen jälkeen lueskellut Nisti ja Nööri -blogin Tuulin sovituskokemuksista ja jutellut aiheesta ystävieni kanssa ja saanut siten uusia vinkkejä. Tässä pieni kooste aiheesta 🙂 (Huom! Kesä saattaa vaikuttaa aukioloihin.)

  • Vieno, Runebergin katu 58, Helsinki
    • pieni mutta huhujen mukaan sympaattinen! Oma uteliaisuuteni on herännyt 🙂
    • aukioloajat vähän hankala muistaa: alkuviikosta auki kuuteen, keskiviikkoisin kahdeksaan ja pe ja la neljään
    • sovitusaika varattava etukäteen
  • Seremonia, Pohjoinen Makasiinikatu 7, Helsinki
    • olen muutamankin ihmisen kuullut puhuvan hyvää tästä liikkeestä, mutta en harmikseni muista tarkalleen, mitä. Sen muistan, että jossain häämessujen muotinäytöksessä pidin kovasti heidän puvuistaan.
    • arkena auki kuuteen ja lauantaisin viiteen
    • myy esimerkiksi Rebecca Ingramin pukuja (aiemmin olin bongannut näitä olevan vain Hyvinkään Happy Roadissa)
    • sovitukseen voi mennä ilman ajanvarausta
  • Zazabella, useassa eri kaupungissa
    • olen yhdistänyt liikkeen vahvasti vanhojentansseihin, mutta heillä on ilmeisesti myös runsas valikoima morsiuspukuja useilta eri merkeiltä
    • arkisin auki kuuteen ja lauantaisin kolmeen
    • sovitusaika varattava etukäteen

Olen menossa perjantaina Zazabellaan. (Olin ajatellut meneväni sinne itse asiassa jo tänään, mutta eilisiltana tsekkaamani lukuisat vapaat ajat ehtivätkin täyttyä aamuun mennessä.) Väärän ennakkomielikuvani vuoksi en ollut alunperin kiinnittänyt liikkeeseen juuri huomiota. Aloin kuitenkin tutkia sitä tarkemmin, sillä eräs ystäväni on mukava napata seuraksi, mutta hän on loukannut jalkansa ja pystyy liikkumaan vain puolen kilometrin etäisyydellä kodistaan. Zazabella sattuu osumaan tämän säteen sisään. Tällä pikemminkin käytännön kuin intohimon sanelemalla reissulla on siis suuri mahdollisuus yllättää meidät positiivisesti!

Lisäksi minua kiinnostavat Vieno, Seremonia ja Lahden Josefiina. Josefiinasta löytyvät Justin Alexanderin puvut kiinnostavat minua todella paljon, ja jotenkin suhtaudun näihin sitä edeltäviin sovituksiin kevyenä perehtymisenä morsiuspukujen maailmaan. Lahden reissulle haluaisin mukaan nuorimman siskoni, mutta hän on matkoilla ja sitä joutuu nyt vähän lykkäämään. Mutta kuka tietää, ehkä Zazabellasta löytyy hyviä kandidaatteja! 🙂 Tarkoitus on jälleen kokeilla mahdollisimman eri tyylisiä pukuja ja vähän tunnustella, mikä voisi sopia kropalleni. Alla vielä omaa silmääni miellyttäviä poimintoja Zazabellan valikoimista.

 

 

 

T. K

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s